Banská Bystrica – Budapest

Pensionin aamiainen oli oikein hyvä. Pakkasimme pyörän kolmeakymmentä astetta lähentelevässä helteessä. Kaupungista poistumisen jälkeen tuttu E77 veti hetken hyvin, kunnes liikenne jämähti taas jonotteluksi.

Pidimme kahvi- ja nesteytystauon madeltuamme kävelyvauhtia useita kilometrejä rekkojen takana vuorovaloilla ohitettavien tietyömaiden vieressä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta liki 40 asteen voimalla, vauhti oli ajoittain niin hidas, että piti ajaa kiemurellen tai pysähtyä. Viereisellä suljetulla kaistalla hehkui uusi juuri levitetty asfaltti.

Piinaa jatkui kunnes GPS osoitti käännöstä pienemmälle tielle. Nopeinta reittiä laskeva laite ei tiedä tietöistä, liikenteestä eikä tien kunnosta kuin sen onko tie päällystetty. Pikkutien päällyste oli melko heikossa kunnossa, mutta liikennettä siellä ei ollut lainkaan.

Juha saattoi ajaa niin lujaa kuin pahimpien kolojen väistäminen salli. Vain kylien kohdalla piti toki hidastaa viiteenkymppiin. Yhdessä kylässä hitaampikin vauhti säikäytti lauman pieniä vuohia, jotka kirmaisivat karkuun lähimpään pihaan.

Putkahdimme takaisin E77:lle juuri ennen Unkarin rajaa, jonka jälkeen tien kunto parani selvästi ja liikenne väljeni. Moottoriliikennetien varrelta ei enää löytynyt soveltuvaa paikkaa lounastamiseen, joten pidimme vain tauon noin 30 kilometriä ennen Budapestia. Nassutimme pussillisen perunalastuja ja söimme jäätelöpuikot. Samalla lähetimme tekstiviestillä ennakkotiedon saapumisajastamme huoneiston luovuttajalle.

Majapaikkamme Harmonia Palace sijaitsee aivan Budapestin keskustassa kansallismuseon tontin vieressä. Aiemmin saatujen ohjeiden mukaisesti Juha ajoi talon portista suoraan sisäpihalle. Tekstiviestiin oli tullut vastauksena pyyntö soittaa saavuttuamme. Puhelu toikin nopeasti paikalle nuoren hyvää englantia puhuvan naisen nimeltä Eszter.

Reippaan ystävällinen neiti opasti meidät siunatusti ilmastoituun asuntoomme ja antoi meille reilun annoksen kirjallista sekä suullista tietoa kaupungista ja suositeltavimmista palveluista. Kotiuduttuamme virkistäydyimme suihkussa ja etsimme netistä sopivalla etäisyydellä olevia ravintoloita. Olimme saaneet Eszteriltä myös vinkin supermarketista, jossa päätimme käydä ostoksilla syötyämme.

Vaikka aurinko oli jo selvästi laskemassa, niin kuumuus ei hellittänyt. Kuljimme katujen varjon puolilla kohti jokea. Nina oli bongannut ravintolan Pampas Argentin Steakhouse, joka oli sopivasti matkamme varrella. Olimme varmasti hiukan epätyypilliseen aikaan menossa illallistamaan, koska muita asiakkaista ei näkynyt.

Hyvää englantia puhuva nuori tarjoilija opasti meidät pöytään. Ruokalista oli täynnä toinen toistaan herkullisimmilta kuulostavia lihaisia vaihtoehtoja. Päädyimme molemmat surf & turf -annokseen, joskin eri lisukkeilla. Sekä sisäfilepihvi että ravunpyrstöt olivat aivan täydellisen suussasulavan maukkaita.

Nina valitsi jälkiruoaksi sitruunasorbetin ja Juha panna cottan. Annosten saapuessa tarjoilijalta luiskahti jalallisessa lasissa ollut panna cotta lattialle ja lasi hajosi aivan murskaksi. Se ei reippaita ja rentoja tarjoilijoita hätkäyttänyt. Yksi siivosi lattian nopeasti ja toinen toi hetken päästä Juhalle uuden annoksen sanoen: ”Panna cotta, part two”

Aivan fantastisen hyvän ruokailun jälkeen menimme kadun toisella puolella olevaan kauppahalliin. Itse halli oli jo kiinni, mutta sen kellarikeroksessa on Eszterin suosittelema supermarket. Putiikki osoittautui saksalaisen Aldi-ketjun liikkeeksi, joka on kuin suomalaiselle Siwa.

Poimimme vähemmän hehkeästä valikoimasta vain pullovettä ja pari jugurttia. Paluumatkalla huomasimme Tescon liikkeen, jossa täydensimme ostoksiamme sen verran, että saisimme aamiaisen hoidettua. Loppuillan vietimme asunnolla lepäillen kuuman päivän koitoksesta ja päivittäen matkakertomuksia.