Krakova – Banská Bystrica

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2015Avainsanat ,

Tyhjensimme jääkaapin aamiaisella, koska mitään ruokaa ei voi kuljettaa. Pakkasimme pyörän mukavan viileässä autohallissa huitoen aina välillä liiketunnistimella syttyvät valot päälle. Hallin yksityisen ja julkisen alueen välinen portti ei reagoinut kauko-ohjaimeen, mutta mopolla mahtui kiertämään portin tyhjän autopaikan kautta.

Ulospääsyportti osoittautui haasteellisemmaksi. Se ei reagoinut avainkorttiimme millään lailla. Jonkin aikaa kokeiltuamme tuli paikalle vartija. Hänkään ei saanut porttia aukeamaan kortilla, joten soitti tolpan puhelimelle valvomoon. Muutaman sanan valvomon kanssa vaihdettuaan portti aukeni.

Yöllä pitkään raivonnut ukkosmyrsky oli viilentänyt ilmaa hieman luvatusta 30 asteesta. Pyörän mittari näytti 25 päästessämme liikkeelle. Tökittyämme kaupungista ulos jälleen tielle E77 alkoi maisema muuttua kumpuilevammaksi.

GPS oli saanut osoitteekseen seuraavan majoituspaikamme. Olimme miettineet jaksammeko hellepäivänä rontostella ajovermeissä katsomaan tippukiviluolia Slovakian puolella. Päätös tehtiin kuitenkin puolestamme, koska onneksi huomasimme edellisenä iltana netistä, ettei luolille ollut pääsyä maanantaisin.

Kahvitauon jälkeen alkoi tie nousta Ylä-Tatran vuoristoon, joka oli jo hyvän aikaa näkynyt horisontissa. Alkumatkan viivasuorien teiden jälkeen pääsimme ajamaan upeita mutkateitä. Harmi vaan, että nopeus oli pitkiä matkoja noin 10 km/t. Koko tie oli täynnä autoja ja rekkoja, jotka matelivat molempiin suuntiin. Yhdenkin valoristeyksen tai tietyömaan vaikutus oli useita kilometrejä.

Yhtäkkiä yksi käännös reitillä vei meidät pois jonosta. Melkein heti löytyi sopivan näköinen paikka lounastauolle. Tällä kertaa ruoka oli ihan kelvollista. Matka jatkui hetkittäin aivan tyhjillä teillä. Puolan ja Slovakian rajaa ei huomannut kuin bensan hinnan ilmoittamisesta euroina.

Laskeuduttuamme Ala-Tatran vuorilta oli lyhyt pyrähdys moottoritietä. Erkanimme Banská Bystricaan tiukasta liittymästä, joka kääntyi heti moottoritien alle ja kuin eri maailmaan. Asfaltti oli kulunut reikäiseksi kuin hylätyllä tiellä. Vauhti piti pudottaa aivan kävelyksi, jottei rikkinäinen päällyste ravistaisi hampaita suusta.

GPS näytti käännöstä umpikujamerkillä varustettuun sisäänajoon, joka näytti teollisuuslaitoksen pihalta. Juha ei ensin uskonut, mutta U-käännöksen jälkeen päätti kokeilla. ”Katu” jatkui rempallaan olevien teollisuusrakennusten välistä parin omakotitalon ohitse ja Juha päätti olla välittämättä kielletyn ajosuunnan merkistä, koska matkaa kohteeseen oli enää parisataa metriä.

Saavuimme portille, jossa oli luki majoituksemme nimi: ”Art Pension dans le Parc”. Huomasimme, että portille olisi päässyt toisestakin suunnasta, mutta sitä GPS ei ollut ehdottanut. Ajoimme pihaan ja ovikellon kilautus toi paikalle ujohkon rouvashenkilön ottamaan meidät vastaan.

Talo taiteellisine sisustuksineen oli melko viehättävä. Artistiseen estetiikkaan oli selvästi panostettu ja kaikki oli siistiä, joskin jotenkin suloisesti vinksallaan – nettiyhteyttä myöten. Kontrasti edellisiin moderneihin asumuksiimme oli melkoinen. Kylpyhuoneessa – jossa oli myös toki pieni jääkaappi ikkunan alla – oli jotain niin vahvasti tuoksuvaa, että Juhan piti hengittää suun kautta. Onneksi ikkunan avaaminen auttoi.

Lähdimme etsimään ravintolaa illallista varten. Kuljimme puistoa reunustavaa katua ensin ohi todella upean kartanomaisen rakennuksen, jolla oli oma muurein ja portein eristetty piha. Muureihin oli piirretty iloisia lapsihahmoja ja teksteistä päättelimme kyseessä olevan lastentarhan. Seuraavat talot olivat joko hylättyjä tai valmistumatta jääneitä taloluurankoja.

Suunnistimme ensin emäntämme ja TripAdvisorin suosittelemaan ravintolaan. Se ei ensinnäkään ollut siellä mihin emäntämme ympyröi kartalle. Etsimistä haittasi myös talojen outo kaksoisnumerointi. Osoite oli 246/38, joten toki etsimme numeroa 246 vain huomataksemme, että ne menivät melko mielivaltaisessa epäjärjestyksessä poukkoillen kadun puolelta toiselle.

Ravintola löytyi, mutta se oli kiinni. Samalla huomasimme, että pienemmät ja punaisella maalatut talonumerot kulkevat järjestyksessä. Suunnistimme kohti keskusaukiota. Jostain kuului klassista musiikkia instrumentilla, jonka arvelimme cembaloksi. Täysin autiolla kadulla auringon laskiessa se kuulosti aavemaiselta. Joka toinen talo näytti hylätyltä ja alueen köyhyys oli käsin kosketeltavaa.

Siisti ja vilkas keskuaukio entisöityine taloineen oli sivukadun jälkeen kuin kulissi. Löysimme ensin Leroy Bar and Cafén, jota TripAdvisor niinikään suositteli. Koska se tarjoili vain liemiruokia, niin illallisen etsintä jatkui. Päädyimme kivannäköiseen ravintolaan, joka on rakennettu entiseen linnoituksen porttirakennukseen. Ruoka oli ihan kohtuullista.

Kävelimme takaisin Leroylle, koska Nina oli nähnyt paikan listassa mahdollisuuden saada Aeropressillä valmistettua kahvia. Tekotapa ei pelastanut kahvia, joka sai meiltä lempinimen ”bad bad leroy brown”.

Ilta oli pimentynyt lähtiessämme takaisin majatalomme suuntaan. Kaupungin aavemaisuus korostui muuten tyhjällä kadulla, jossa iltaa viettävä miesporukka metelöi keskenään. Banská Bystrica ei jättänyt meille sellaista pörröisen lämpöistä tunnelmaa.

2 thoughts on “Krakova – Banská Bystrica”

  1. Lämmintä näyttää riittävän, koska Ninalla on hihaton asu päällään. Täällä me nautimme jokapäiväisestä sateesta ja pienemmästä lämmöstä. Äkkisilmäyksellä näytti, kuin olisin ollut kuvassa torilla harmaine partoineni ja lippiksineni kävelemässä. Mutta eihän teillä ole sivuvaunua, joten kaksoisolentoni kulki torilla.
    Terveisin
    Eero

  2. Ilmiselvästä köyhyydestä huolimatta kaikki vaikuttaa siistiltä. Selvä ero entiseen,
    on kuvista päätellen, autokannan muutos. Eipä näy itäautoja. Puolan puolella Jarmo
    rekisteröi hevosten puuttumisen. Ennen niitä oli kaikkialla. Ilmeenne kertovat rentoutumisesta, ajomatkan tai helteen rasitus ei näy, on lomaaaaa.
    Vanha rapistunut puutalo voittaa mennen tullen nuo surulliset betoniraadot.
    Keskustaan on todella panostettu, käyntikortti turisteille. Aamupala pöytää en
    heti mieltänyt ruokatarjonnaksi,vaikutti kirpputoripöydältä, vasta toinen katselu
    rekisteröi tutun hillopurkin kannen. Mikähän oli se betonirakennelma, läpivetoseinin?
    Kiitoksemme taas!

    Aku

Kommentointi on suljettu.