Muistui ihan vanhat ajat mieleen, kun vääntytyi hereille varttia vaille kolme aamuyöstä. Nina oli ollut jo jonkin aikaa valmistautumassa reissuun pitkästä aikaa. Noin puoli viiden korvilla lähdimme ajamaan kentälle, jossa jouduimme odottelemaan muutaman minuutin ennalta varatun parkkiaikamme alkamista. Osa lentokenttätyöntekijöistä lakkoili, joten halusimme olla ajoissa paikalla.
Päätimme olla laittamatta mitään ruumaan, jotta saisimme kaiken varmasti perille. Turvatarkastus sujui melko nopeasti vaikka meiltä molemmilta joutui toinen pakaasi erityistarkastukseen. Emme olleet ainoita sillä paljon enemmän laukkuja ohjattiin tarkempaan syyniin kuin mitä päätyi suoraan matkustajille läpivalaisun jälkeen. Kävelimme rauhassa passintarkastukseen, jossa ei ollut lainkaan jonoja. Itse asiassa paikka näytti autiolta.
Kaikki putiikit olivat vielä kiinni, joten ennen portille siirtymistä vietimme suurimman osan ajasta kahvikupin ääressä. Boarding meni myös oikein sujuvasti ja kone pääsi lähtemään ajallaan. Vasta Lontoon päässä joutui kone tekemään pari kunniakierrosta ennen laskeutumisluvan saamista. Viivästys ei kuitenkaan ollut varttia enempää. Saapumisportilta tuntui olevan parin kilometrin kävely terminaalin juna-asemalle. Poimimme matkalla info-pisteestä liput suoraan keskustaan menevään Heathrow Expressiin. Se saapuikin aivan passelisti neljä minuuttia laiturille tulomme jälkeen.
Paddintonilla siirryimme metron puolelle ja tankkasimme lippupisteellä vanhat Oyster-korttimme tulevien päivien kulutusta varten. Muutama pysäkinväli keltaiselle Circle-linjalla toi meidät Kensingtonin alueelle. Nousimme maan pinnalle Gloucester Roadin asemalla ja kävelimme aurinkoisen lämpimässä säässä muutaman korttelin matkan Queens Gate -hotellille saman nimisellä kadulla. Huoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme matkalaukkumme säilytykseen.
Alkoi olla lounasaika tälläkin aikavyöhykkeella ja me olimme lykänneet omaamme erinäisillä naposteluilla matkan kuluessa. Olimme kysyneet respasta ravintolasuosituksia, mutta saamiemme kulkuohjeiden epäselvyys johti omaehtoiseen ravinnon etsimiseen. Löysimme Loka-nimisen ravintolan, jonka tarjontaa voisi kuvailla etnis-välimerelliseksi fuusioksi. Ninan lohi ja Juha lammaskofta olivat oikein maukkaita. Tarjoilijaneitonen oli myös erinomaisen ystävällinen ja huolehtiva, että jätimme myös tipin vaikkei se varsinaisesti olekaan paikallisen tavan mukaista.
Massut täynnä otimme kohteeksi muutaman korttelin päässä olevan Victoria & Albert -museon. Ihaillessamme aula-alueen upeaa arkkitehtuuria ja sen ohessa tutkiessamme infotaulua, tuli luoksemme iäkäs rouva tarjoamaan mahdollisuutta tulla mukaan ilmaiselle opaskierrokselle. Koska emme tienneet museosta mitään ennalta, niin se tuntui hyvältä ajatukselta. Kun muutama muukin oli tullut kiertueen lähtöpaikalle, rouva esittäytyi ja kertoi olevansa 80-vuotias sekä toimineensa V&A:ssa oppaana 37 vuotta. Hän oli kuitenkin virkaiältään vasta kolmanneksi vanhin museon oppaista.
Virkeä rouva lähti vetämään joukkoa pysähdellen aina tiettyjen museon kokoelman helmien kohdalla. Hän kertoi elävästi esineiden ja teosten historiasta paljastaen samalla toimineensa aiemmin 30 vuotta antiikkikauppiaana. Rouvan rakkaus museoon ja intohimo esineiden historiaan välittyi hyvin selkeästi. Merkittävien taideteosten lisäksi suuri osa museon teoksista on kipsijäljennöksiä kuuluisista patsaista. Kipsikopioiden tekeminen kuuluisista veistoksista juontaa jo 1500-luvulta. Osa on myös taiteilijoiden tekemiä pienoismallivaloksia, joilla teoksen konsepti hyväksytettiin tilaajalta. Niissä on edelleen kirjaimellisesti tekijän sormenjäljet.
Mielenkiintoisinta oli kuulla miten prinssi Albert oli saanut 15 valtioita toimittamaan museolleen kipsikopioita kansallisesti tärkeistä teoksista ja rakennuksista. Yksi Albertin keräämän Cast Courts -kokoelman keskeisimpiä töitä on luonnollisen kokoinen kipsijäljennös Trajanuksen pylväästä Roomassa. Noin 30 metriä korkea pylväs ei mahdu museon sisälle, joten se on jaettu kahteen keskenään kutakuinkin samankorkuiseen palaan. Jäljennös on niin tarkka, että sen pintavaloksia on käytetty moderniin aikaan auttamaan alkuperäisen pylvään marmorin murenemisesta johtuvien vaurioden korjaamisessa.
Prinssi Albert halusi tavallisen työläisenkin kokevan upeita ja inspiroivia elämyksiä. Hänen aikanaan museon kahvilassa järjestettiin ilmainen ruokailu työläisille ja siihen kuului myös museokierros Cast Courts -näyttelyssä. Siten tavallinen kansanmieskin pääsisi ihailemaan sellaisia teoksia, joiden alkuperäisiä hän ei koskaan pääsisi näkemään. Albert piti erittäin tärkeänä, että kaikkia koulutettaisiin arvostamaan taideteoksia ja sitä kautta myös omaa työtään ja kädenjälkeään.
Peesasimme virkeää rouvaa puolitoista tuntia pitkin museota ja saimme aivan fantastisen upean otoksen tarjonnasta. Museossa on kansallisesti ja kansainvälisestikin ainutlaatuisia kokoelmia joistain aiheista. Rouvan meille tarjoama otanta oli kuitenkin niin upea, että taidekiintiömme täyttyi ja tutustuimme enää museon kahvilan tarjontaan sekä upean koristeellisiin huoneisiin. Oli aivan hillitön onnenpotku olla juuri oikealla hetkellä tavaamassa museokarttaa, kun vierestä kuului hento kysymys: ”Kiinnostaisiko ilmainen opaskierros?”
Palasimme museolta hotellille ja saimme huoneen. Olisimme saaneet ilmaisen parannuksen suurempaan executive-huoneeseen, mutta emme halunneet kylpyhuonetta ammeella vaan kunnon suihkukaapilla, jollainen oli varaamassamme huoneluokassa. Hisseistä toinen toimi ja asetuimme (suomalaisittain) viidennessä kerroksessa olevaan huoneeseen. Ikkunasta suoraan paistava aurinko oli lämmittänyt ilman hiukan tunkkaiseksi, joten ensimmäinen rasti oli keksiä miten hipaisunäppäintaulusta sai ilmastoinnin päälle.
Hetken kotiuduttuamme lähdimme etsimään iltapalaa. Edellisen yön lyhyet unet alkoivat tuntua, joten muu reissuohjelma sai jäädä seuraaville päiville. Hotellista ulos pääsemisessä olikin yllättävä rasti. Jo aiemmin toinen kahdesta hissistä oli ollut epäkunnossa ja nyt olivat molemmat yhteistyöhaluttomia. Lähin alas vievä portaikko oli suljettu toisen kerroksen korkeudella ja koko kerros oli remontin takia suljettu. Jouduimme kapuamaan kerroksen verran takaisin päästäksemme yrittämään toista portaikkoa. Mitään opasteita ei tietenkään ollut portaikkojen sijainneista. Katutasoon päästessämme pistimme muistiin mistä kohti putkahdimme aulaan.
Nina oli etsinyt kohteeksemme Bella Italia -nimisen ravintolan, jonka tarjonta ja arvostelut vaikuttivat hyviltä. Old Bromton Roadilta löytyi konstailematon pieni puolikellari, jossa Nina valitsi iltapalakseen capresen ja Juha Marco Polo -nimisen pasta-annoksen, jossa oli nyhtöankkaa, sieniä ja kevätsipulia. Caprese ei petä koskaan ja Juhan annos oli yksi parhaita pastoja, joita hän on koskaan syönyt. Se kerrottiin myös kiitolliselle henkilökunnalle.
Palasimme hotellille viettämään loppuiltaa. Hissit olivat edelleen hajalla. Nyt portaikkoa pitkin pääsikin vain remontoitavaan kerrokseen, koska siitä ylös menevä osa oli suljettu. Onneksi nyt pääsi kompuroimaan remonttitavaran seassa lojuvien mattorullien päällä tasapainoillen toiseen portaikkoon, josta pääsi omaan kerrokseemme saakka.