Viimeinen nautinnollinen aamiainen ennen kuin aloimme toteuttaa väljäksi tarkoitettua aikataulua lentokentälle siirtymisessä. Tottakai jokainen kulkuväline tuli juuri sopivasti kohdalle ja olimme kentällä ennätysajassa. Sitten pitikin miettiä miten käyttää kaikki se viivytyksiin varaamamme aika.
Finnair oli korvannut peruutetun lentomme kolmella lennolla, joista ensimmäinen lähtisi noin neljä tuntia alkuperäistä aiemmin. Tottakai sen piti olla Juhan inhoaman British Airwaysin lento. BA:n nettisivuilla ollut check-in ei tietenkään ollut toiminut edellisen illan lukuisista yrityksistä huolimatta, joten menimme kentällä tekemään kirjautumisen tiskillä. Olimme tarkoituksella pakanneet siten, että voisimme laittaa kabiinikokoiset matkalaukkumme ruumaan vapauttaen meidät niiden roudaamisesta pitkin Euroopan lentokenttiä.
Check-in -tiskin kaveri oli hyvin ystävällinen ja avulias eikä nillittänyt lainkaan aikaista asiointiamme vaikka lentomme lähtisi vasta tuntien kuluttua. Laukut lähtivät hihnalle ja katsoimme vielä haikeasti niitä siltä varalta, että näkisimme ne viimeistä kertaa. Olennaisimmat ja arvokkaimmat tavarat olivat meillä molemmilla pakattu reppuihin, jotka pidimme käsimatkatavarana. Sitten kulutimme aikaa tutkien koko terminaalin tarjonnan ja pitäen parikin taukoa joko välipalan kanssa tai ilman.
Etsiskellessämme taas istuskelupaikkaa Ninan silmälasit putosivat. Hän katsoi hiukan häkeltyneenä lattialla lojuvia lasejaan niiden toinen sanka edelleen kädessään. Ensin luulimme sangan murtuneen, mutta se olikin vain irronnut ja aivan ihmeellisesti kiinnitysruuvi oli pysynyt sangan mukana tallessa. Viereisen kuppilan pöydät olivat kaikki käytössä, mutta kysyimme yksin pienen pyöreän pöydän ääressä läppäriään naputtelevalta nuorelta mieheltä lupaa istahtaa hänen viereensä korjaamaan silmälaseja. Kohtelias kaveri sanoi tottakai ja istahdimme aloittamaan korjausoperaatiota.
Yllättävää kyllä mikrokoista ruuvia ei saanut kiristettyä hammastikulla, joka oli ainoa käytössämme oleva työkalu. Nina sanoi, että läheinen aurinkolaseja trokaava liike varmaan voisi auttaa. Nuori kaveri havahtui ajatuksistaan kuullessaan suomenkielisen keskustelumme seasta sanat ”Sun Glass Hut” ja vilkaistuaan puuhiamme hän kysyi tarvitsemmeko pientä ruuvaria. Vastattuamme myönteisesti kaveri kaivoi avainnipustaan pienen teräspuikon, jonka aukiruuvattavissa päissä oli toisessa ristipää ja toisessa tavallinen mikrokokoinen ruuvimeisseli. Kiristettyämme sangan takaisin kiinni palautimme työkalun kaverille vuolaasti kiitellen.
Lennolla Amsterdamiin kone oli melko täynnä, mutta Airbus 320 ei tuntunut ahtaalta. Matkatavarahyllytkin olivat sen verran korkealla, että lyhyemmät stuertit joutuivat seisomaan penkin reunalla laukkuja asetellessaan. Tunnin loikka Amsterdamiin meni hetkessä. Tämä kokemuksen erittäin ystävällinen henkilökunta nosti BA:n pisteitä merkittävästi.
Meille soveltuvan lounaspaikan löytäminen terminaalista ei sitten hoitunutkaan hetkessä. Päädyimme lounastamaan täytettyjä voileipiä. Juhan valitsi tonnikalatäytteisen. Nina osti vain haluamansa täytteet – lohta ja vihanneksia – ja käytti omia leipiään niiden kanssa.
Päivän toinen etappi oli Air Balticin lento Riikaan huomattavasti edellistä pienemmällä Airbus 220-300 koneella. Sekin tuli aivan täyteen ja siunailimme päätöstämme laittaa laukut ruumaan katsellessamme muiden tuskailua täpötäyteen survottujen matkatavarahyllyjen kanssa. Tämä oli päivän pisin lento kestäen liki kaksi ja puoli tuntia. Odottelun Riikassa piti olla lyhyt, joten suunnistimme suoraan portille. Lähtö kuitenkin myöhästyi lähes tunnin. Air Balticin toinen pikku ilmabussi teki päivän toisen tunnin mittaisen loikan Halsinki-Vantaalle.
Laskeuduttuamme kotimaahan oli edessä jälleen tuttu pitkä kävely mahdollisimman reunassa olevalta portilta läpi täysin aution terminaalin laukkujen noutoaulaan. Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen hihna käynnistyi tekemmän vikisevää kierrostaan ja hetken päästä alkoi laukkuja tulla hallin puolelle. Saimme odotella siihen asti, kunnes hihna pysähtyi mukanaan se pakollinen yksi laukku, joka ei koskaan kelpaa kenellekään. Kaikkien muiden jo aikaa sitten poistuttua jäimme kolmistaan iäkkään brittimiehen kanssa ilman saalista.
Baggage Assistance -tiskillä ei tietenkaan puoli kahdelta yöllä ollut ketään, joten etsimme infotauluilta Air Balticin QR-koodin, jonka linkki vei kadonneen matkatavaran ilmoituspalveluun. Istahdimme molemmat täyttämään monta kysymystä kattavan nettilomakkeen kumpikin omasta laukustaan ja neuvoimme brittimiestä tekemään samoin. Hän ei kuitenkaan jäänyt seuraamme naputtelemaan kännykkäänsä.
Lähetettyämme ilmoitukset pääsimme vihdoin ajelemaan kotiin, johon saapuessamme kello lähestyi kolmea aamuyöllä. Matka-aikamme oli alkuperäiseen suunnitelmaan verraten lähes kolme kertaa pitempi.
Epilogi: Laukut saapuivat kaksi päivää reissun jälkeen.