Patikkaretkellä

Kävimme aamulla kauppahallissa täydentämässä varastoja ja niin teki muutama muukin. Hallissa kävi melkoinen kuhina, kun paikalliset ostivat pyöräkasseittain ruokaa. Halli olisi kiinni sekä sunnuntaina että maanantaina. Asia, josta leipätiskin myyjä muistutti ostaessamme vain kaksi sämpylää Juhalle.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen lähtiessämme kävelemään aiemmista poikkeavaa reittiä asunnoltamme itäänpäin. Kuljimme mukavia pikkukatuja Piazza dei Quiritille, josta käännyimme etelään saapuen Castel Sant’Angelon pohjoisreunalle. Kiersimme linnoituksen etupuolelle ja ylitimme Tiberin Ponte Sant’Angeloa pitkin.

Kuljimme hätääntymisestä sydänkohtaukseen eli Via Panicolta Via dei Coronarille. Jälkimmäinen osoittautui antiikkiliikkeiden keskittymäksi. Niitä tuntui olevan yli puolet kadun liiketiloista. Yksi muista oli optikkoliike, jonne poikkesimme katsomaan aurinkolaseja Ninalle. Hyvin asiantunteva nuori myyjä sai kaupat, kun Ninalle löytyi ajattoman tyylikkäät pokat Guccin valikoimasta.

Lounasaika oli parhaimmillaan, joten kurvasimme Via dei Soldatille, jossa oli jälleen yksi Tiffanyn suosituslistan ravintoloista. Kapealla kujalla on vain yksi liikehuoneisto ja se on Osteria de Memmo. Paikka oli täynnä paikallisia ja jouduimme odottelemaan pöydän vapautumista. Italialaiset pystyvät puhumaan käsittämättömän paljon syödessään. Tiffanyn kuvauksessa lukikin: ”Perinteistä italialaista ruokaa perinteisessä ilmapiirissä.”

Nina aloitti salaatilla ja Juha päätti kokeilla sitä alkuperäistä stracciatellaa eli kananmuna- ja juustokeittoa. Keitto oli kuin joku olisi onnistunut rikkomaan kaikki kananmunat yrittäessään keittää niitä. Maussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta juustoa ei keitosta kyllä maistanut. Juha päätti jatkossa pitäytyä vain yhdenkaltaisessa stracciatellassa.

Pääruokana Ninalla oli scampirisotto ja Juhalla I Veri Spaghetti All’Amatriciana DOC eli pastaa, possunposkea, tomaattia ja pecorino-juustoa. Ruoka oli jälleen erinomaista ja päätimme aterian tuoreilla vadelmilla ja vaniljajäätelöllä sekä kahveilla. Lounasaika oli loppumassa ja ruokailumme aikana oli railakas puheensorina vaimennut asteittain pöytäkuntien poistuessa. Lähdimme viimeisten joukossa.

Ohitimme Piazza Navonan sen pohjoispuolelta ja jatkoimme pikkukatuja ohittaen myös aiemmin vierailemamme Giolittin gelaterian. Kiersimme kulkemaan korttelin verran Corson ostoskadun vilinässä, josta käännyimme hiljaisemmalle sivukadulle päätyen Piazza Mignanellille. Kaikista muista turisteista poiketen emme nousseet kukkulalle Espanjalaisia portaita vaan paljon rauhallisempia ”takaportaita”.

Teimme hiukan katusiksakkia päästäksemme Via Venetolle, jossa Nina fiilisteli vieraillen parin luksushotellin upeissa aulatiloissa. Jatkoimme pieniä katuja läpi hienoja huviloita täynnä olevan asuinalueen. Pidimme kahvi- ja varikkopaussin kuppilassa, jonka huojennustilat olivat pimeässä kellarissa jyrkkien ja mutkittelevien metalliportaiden alapäässä. Kyseinen kuppila ei olisi ikinä saanut toimilupaa sääntö-Suomessa.

Via Silvio Spaventalla on arvostelujen mukaan Rooman paras gelateria Come il Latte. Jäätelöt olivatkin aivan loistavan hyviä vaikka Juhan rankingissä paikka jäi niukasti toiseksi johtuen arviointikriteerin eli stracciatellan puuttumisesta valikoimasta. Ironisesti päivän ainoaksi stracciatellaksi jäi keitto.

Istuessamme nautiskelemassa jäätelöitä gelaterian edustalla olevilla penkeillä tuli paikalle tummaihoinen nuori mies, joka puhui lakkaamatta jollekulle, jota me emme nähneet. Tuuhea afropehko ei peittänyt korvia, joten näimme, ettei kaverilla ollut handsfreetäkään. Paksuun tikkitakkiin, mutta silti kalsareilta näyttäviin bermudashortseihin ja varvastossuihin pukeutunut mies ei mennyt sisään gelateriaan vaan jutteli omiaan kadulla seisten. Hetken kuluttua yksi gelaterian myyjistä toi kaverille jäätelöannoksen ja otti kolikoita hänen kädestään. Ilmeisen tyytyväisenä kaveri meni kadun toiselle puolelle nautiskelemaan jäätelöstään – ja jatkamaan jutusteluaan.

Kävimme vielä katsomassa Enkeleitä ja demoneita -kirjassa mainitun Santa Maria della Vittoria -kirkon Via XX Settembrellä. Matkalla kohti Piazza della Repubblicaa poikkesimme vielä ihailemassa hotelli St. Regisin upeita aulatiloja. Piazzan reunassa pistäydyimme Santa Maria degli Angeli e dei Martiri -kirkossa, jonka karu avaruus poikkeaa suuresti koristeellisten kirkkojen tyylistä.

Laskeuduimme metroon Repubblican asemalta. Aurinko laski juuri ollessamme maan alla ja tuntui hassulta nousta takaisin maan pinnalle pimeässä illassa.