Kalliolle kukkulalle

Julkaistu Kategoriat Saksa 2011Avainsanat ,

Olimme sopineet aamiaisen yhdeksäksi, joten saimme nukkua kaikessa rauhassa ja heräsimme ilman kännyn apua ennen kahdeksaa. Korkeassa ja tilavassa huoneessa ilma pysyi raikkaana koko yön. Sen lisäksi täydellisen hiljainen ympäristö oli antanut meille makoisat yöunet.

Aamutoimien jälkeen siirryimme viereieen aamiaishuoneeseen, jonne oli vain meille katettu yllättävän monipuolinen aamiainen. Olimme odottaneet, että ainoastaan kolme huonetta sisältävän Kunsthausin aamiainen olisi niukka. Hotellin emäntä toivotti meille hyvät huomenet ja pyysi allekirjoittamaan valmiiksi täyttämänsä hotellikortin. Hän toi meille myös toiveittemme mukaisesti kahvia ja teetä. Tämän jälkeen saimme nautiskella aamiaisesta kaikessa rauhassa.

Rouva pistäytyi vielä myöhemmin varmistamassa, että meillä oli kaikki hyvin. Oli todellakin. Harvoin on tuntenut oloaan niin rentoutuneeksi kuin juuri tuolloin. Nina ihastui erityisesti yhteen tarjolla olleesta sämpylävaihtoehdoista ja Juha arvosti aivan täydellisesti keitettyjä kananmunia. Hiljaisuuden rikkoi vain harras mussutuksemme ja hetkittäin jossain lähistöllä kulkevan auton ääni.

Nautinnollisen aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan läheisellä kukkulalla olevaa linnaa ja sen museota. Linnan juurella olevalla aukiolla oli munkiksi pukeutunut paikallisopas muutaman saksalaisturistin kanssa. He pyysivät opasta kävelemään aukion poikki upeiden vanhojen talojen editse saadakseen otettua kuvia. Opas veti ensin kaavun hupun päänsä suojaksi ja muutaman askeleen otettuaan työnsi sen takaisin niskaan. Tällöin eräs iäkkäämpi kuvaaja totesi, että ”huppu päässä oli parempi”. Oppaan humoristista ”niinpä tietysti” -vastausta seurasi naurunremakka ja yleistä läpänheittoa.

Kiipesimme loppumatkan kukkulan laelle muurien sisäpuolelle ja kävimme ensin pienessä puutarhassa kuvaamassa yli kaupungin avautuvaa näköalaa. Sitten siirryimme rakennustyömaan läpi kirkon eteiseen, jossa maksoimme melko arvokkaat liput kukkulan museotarjontaan.

Kierros alkoi St. Servatius -kirkosta, jota on rakennettu ja muuteltu eri tyylilajeihin tuhatluvun alkupuolelta lähtien. Viimeisimmät muutokset tekivät natsit käyttäessään kirkkoa myös SS-upseerien kokoontumispaikkana. Muuten melko tylsän näköisessä kirkossa on tallella muutamia aarteita, jotka ovat todella upeaa käsityötä.

Lippumme oikeutti käyntiin myös viereisen rakennuksen museossa. Ensin tylsältä vaikuttaneen museon toisessa kerroksessa pääsi kulkemaan läpi upeasti kalustetun huoneiston, joka oli aikanaan ollut viereisellä kukkulalla olleen luostarin abbedissan asunto.

Linnakukkulalta laskeuduttuamme päätimme korvata lounaan annoksilla jäätelöä ja tuoreita mansikoita. Nautimme ne Kaiser’s Cafessa kahvien kera. Seuraavaksi taapersimme satakunta porrasta ylös toiselle kukkulalle, jossa oli aikanaan ollut nunnaluostari.

Nykyisin pittoreskina asuinalueena olevan kukkulan laelta emme löytäneet mitään luostariin viittaavaakaan. Tiesimme ennalta, että kukkulalla – jossain – oleva museo aukeaisi vasta kahdelta. Siksi istahdimme upealla paikalla olevaan kahvilaan ihailemaan näköalaa ja juomaan lisää kahvia.

Poistuessamme kahvilan läpi bongasimme museon kyltin. Se osoitti meidät ovelle, jossa luki käsinkirjoitettu lappu ”sisään toiselta puolelta”. Kiersimme korttelin takaisin sinne mistä olimme alunperin tulleet kahvilan terassille. Nyt aivan muutaman metrin päässä oli avoin ovi, joka ei selvästikään kuulunut asuinhuoneistoon. Kurkistimme varovasti sisään ja paikka oli todellakin etsimämme museo. Oven vieressä luki ”vapaa pääsy”, joten menimme rohkeasti sisälle vaikkei ketään näkynyt missään.

Aulassa oli pari esittelytaulua ja muutama kivenlohkare. Ylös vievien portaiden edessä ei ollut sulkua, joten oletimme sen kuuluvan näyttelyyn. Kiivettyämme yläkertaan löysimme pari esittelytaulua lisää samoin kuin lisää kiviä ja ikkunanlaudoilla oli muutamia saviruukkujen palasia. Palasimme alakertaan todeten, ettei tämä ilmainen museo ollut hintansa väärti. Olimme juuri aikeissa poistua, kun huomasimme sisäpihalla tuolissa kirjaa lukevan miehen. Hän kohotti katseen kirjastaan ja selvästi odotti, että avaisimme pihalle johtavan lasioven.

Astuessamme sisäpihalle mies selitti, ettei pidä ovia auki kuumuuden takia. Sitten hän johdatti meidät lasilattiaiseen huoneeseen ja aloitti vauhdikkaan selityksen – saksaksi toki. Saatuaan sanan väliin Juha pyysi saman hidastettuna, jolloin kaveri tajusi, ettemme olleet hänen maanmiehiään. Kiitettävän selkeästi ja hitaasti hän selitti mitä lasilattian alla olevassa hautakammiossa oli. Esityksen päätteeksi hän avasi vielä parin luolamaisen kryptan ovet antaen meidän tutustua omaa tahtiamme siihen mitä luostarista oli enää jäljellä.

Palattuamme kukkulan juurelle suunnistimme katsomaan läheistä puistoa. Matkalla sinne kuljimme hautausmaan läpi ja pistäydyimme sisällä sen kirkossa. Astuessamme sivuovesta kirkkoon meitä tervehti kirkon penkillä istuva nuorehko nainen. Vastasimme tervehdykseen ja kiertelimme kirkossa hetken.

Poistuessamme sivuovesta nainen kiirehti peräämme ja sanoi, ettemme olleet käyneet kryptassa. Sitten hän melkein kädestä pitäen opasti meidät pienen kirkon vielä pienempään kryptaan mukanamme englanninkielinen opaslehtinen, jonka hän oli juosten noutanut kysyttyään mitä kieltä ymmärtäisimme.

Kiersimme kieltämättä varsin erikoisen muotoisen ja täynnä kristillisen arkkitehtuurin yksityiskohtia olevan kryptan naisen näyttäessä yksittäisiä erikoisuuksia. Kiittelimme saamastamme erityishuomiosta ja jätimme poistuessamme pienen lahjoituksen kirkon kolikkolaariin.

Kohteenamme ollut suojeltu puisto vaikutti sellaiselta ryteiköltä, että päätimme palata takaisin keskustaan. Kuljimme läpi läheisen hyötypuutarhan, jossa nunnat aikanaan tuottivat kukkien siemeniä myytäväksi asti.

Palasimme takaisin linnakukkulan juurelle ja päätimme nauttia jälleen kupposet tällä kertaa eri kuppilassa kuin missä söimme jäätelöt. Olimme juuri saaneet juomamme, kun jouduimme miniluftwaffen hyökkäyksen kohteeksi. Aukiolla pörräsi aivan tolkuton määrä kookkaita lentäviä muurahaisia, joiden täysin päätön törmäily alkoi hitsata sen verran, että siirryimme kahvilan sisätiloihin juominemme. Kupposet nautittuamme palasimme hotellille pitämään taukoa ennen illallista.

Viiden huitteilla alkoi olla jo sen verran nälkä, että päätimme lähteä etsimään ruokaa. Edellisen päivän loistava pastakokemus mielessämme päätimme olla antamatta muille ravintoloille mahdollisuutta. Tuttu tarjoilija oli ravintolan baaritiskin luona ja Juha totesi hänelle meidän palanneen eilisen hyvän kokemuksen ansiosta. Kaveri totesi, että valitettavasti keittiö aukeaisi vasta kuudelta. Poistuimme luvaten palata silloin.

Ajan kuluttamiseksi tallustelimme kohti keskusaukiota. Nina pistäytyi matkalle osuneeseen kenkäkauppaan ja löysi itselleen hyvät lenkkarit. Uudet popot jalassa hän kipitti iloisesti aiemmin bongaamaansa ruokakauppaan, josta ostamillamme mustikoilla paikkasimme akuuttia nälkää katsellen samalla raatihuoneen aukion ihmisvilinää.

Kellon lähestyessä kuutta lähdimme kohti ravintolaa. Koska hotellimme oli matkan varrella päätimme jättää Ninan vanhat kengät huoneeseemme. Huoneessamme Nina huomasi toisen uusista kengistä alkaneen hiertää ja syyksi paljastui vika kengännauhojen alla olevassa suojaläpässä. Koska kenkäkauppa menisi kuudelta kiinni, niin hän kipaisi nopeasti takaisin kaupan luo vain huomatakseen sen olevan jo kiinni.

Samassa kaupan myyjärouvat tulivat juuri ulos viereisestä porttikäytävästä ja Nina sai kerrottua ongelmansa. Vaikkei varsinkaan toinen rouvista ollut lainkaan mielissään asiasta, niin kumpikaan ei alkanut inttää vastaan. Harmittavasti samaa kokoa ja väriä ei enää löytynyt, joten kassan ollessa jo suljettu joutui toinen kaivamaan rahat takaisin omasta pussistaan. Poistuimme harmitellen tapausta.

Ravintolaan päästyämme valitsimme saman pöydänkin kuin edellispäivänä. Nina nautti sesonkituotetta eli kanttarelleja (=pfifferlinge) linguinipastan kanssa. Juha valitsi scampipastan, jonka hän oli todennut maukkaaksi maistaessaan Ninan edellispäivän annosta. Ruoka oli jälleen aivan loistavan hyvää ja palasimme hotellille hyvillä mielin.