Uusi Joutsenkivi ja Summasormus

Julkaistu Kategoriat Saksa 2011Avainsanat ,

Minihuoneemme nurkassa ollut minisuihku toimi ihan kelvollisesti. Sekään ei kuitenkaan riittänyt lämmittämään Ninaa, joka oli nukkunut huonosti pehmustamattomalla jousipatjalla ja paleli kosteanviileässä huoneessamme. Aamiaisella juttelimme hetken nuoren chicagolaisen opettajapariskunnan kanssa ennen lähtöämme kiipeämään linnalle.

Olimme paikalla hiukan turhankin ajoissa, mutta pääsimmepä ensimmäisinä infotiskille sen auettua. Tiskin takana oli ystävällinen rouva, joka muisti heti edellisen päivän puhelun lippukassan myyntipäälliköltä. Joviaali täti oli varsin rauhallinen liikkeissään ja jutteli ystävällisesti kanssamme odotellessaan lippukoneen heräämistä. Hänen poikansa oli kuulemma ollut aiemmin töissä Suomessa puuteollisuuden parissa.

Odotellessamme lipussamme olleen numeron ilmestymistä karjaportille, kuulimme rouvan jutustelevan samalla kiireettömällä tyylillään kaikkien kyselijöiden kanssa. Kello 9:20 tasan ilmaantui numeromme portille ja pääsimme sisälle linnaan. Lähtö numero 416 keräsi noin parikymmentä henkilöä, joita opastamaan tuli ”Maanalainen armeija iskee jälleen” -tyylillä englantia puhuva saksalaismies.

Kierros kesti noin puoli tuntia ja kaveri puhui lyhyet löpinänsä noin viidessä eri huoneessa. Paria triviatietoa lukuunottamatta kierros jäi visuaalisuuden varaan. Kuvia ei saanut ottaa ilmeisesti, jotta shopin kuvakirjat menisivät kaupaksi. Linnasta poistuminen tapahtui peräti kahden eri myymälän läpi.

Linna on kieltämättä hieno niin ulkoa kuin sisältäkin, mutta koko touhusta jäi häiritsevä turistirysän maku. Sateinen keli ei ainakaan auttanut mielen kohentamisessa. Lukuunottamatta meidät edellispäivänä vastaanottanutta hotellin naistyöntekijää ja infotiskin rouvaa koko vuoren henkilökunta oli lopen kyllästynyttä ja hymytöntä. Nina sanoi heidän olevan linnassa piileskelevän ilkeän noidan orjuuttamia.

Onneksi sade lakkasi hetkeksi ja saimme pakattua mopon kastumatta. Juhan uuden hatun sovittelu takaluukun tavaroiden sekaan olisi ollut melko haastellista vesisateessa. Laskeuduimme vuorelta jarruun nojaten väistellen poukkoilevia turisteja sekä hevostaksien käyntikortteja. Tasamaalle päästyämme tuntui jotenkin vapauttavalta ajaa poispäin linnasta.

GPS oli saanut ohjeet valita tiet vapaasti, koska aioimme pistäytyä vielä toisessa linnassa ennen hotellille menoa. Alkumatkasta sää selkeni hetkeksi, mutta A7-moottoritiellä tavoitimme sadepilvet. Motari tukkeutui noin viisi kilometriä ennen reittimme erkaantumista pikkutielle, mutta splittaamalla matkantekomme jatkui sujuvasti rampille saakka.

Motarin myötä tuntui myös saderintama jäävän taaksemme ja keli alkoi kirkastua, joskaan ei lämmennyt. Nina bongasi kivannäköisen gasthausin kylässä nimeltä Ahlen. Aurinkoiseksi muuttunut sää sai meidät luopumaan sadevarusteista. Kapakka oli melko täynnä paikallisia, joiden puheensorina taukosi hetkeksi kahden ulkopaikkakuntalaisen motoristin astuessa sisälle. Olimme aikoneet lounastaa, mutta isäntä ystävällisesti varoitti ruoan saannin kestävän aikansa, joten tyydyimme kahveihin.

Matka jatkui kauniissa maisemissa Tonavan rannalla olevaan Sigmaringenin kaupunkiin. Kaupungin keskustassa on yksi Hohenzollern-suvun linnoista. Pysäköimme kävelykeskustan reunalle aivan linnan juurelle ja löysimme ruokapaikan heti viereiseltä aukiolta. Söimme ruokaisat salaatit ja poistuimme maksaen vasta tiskillä, koska tarjoilijamme oli unohtanut tuoda laskumme.

Kiipesimme linnalle ja menimme suoraan lippukassalle kyselemään sisäänpääsyä. Meillä kävi melkoinen tuuri, koska päivän viimeinen opastuskierros lähtee viideltä ja olimme paikalla varttia vaille. Ilman opasta ei yksityisomistuksessa olevaan linnaan ole asiaa. Opastuskieli on saksa, mutta lipputoimiston täti antoi Ninalle englanniksi käännetyn version sisällöstä mukaan kierrokselle. Tasan viideltä tuli parikymppinen pieni nainen opastamaan noin kymmenpäisen joukon linnan sisälle.

Tyttö puhui sen verran nopeasti, ettei Juha pysynyt hetkittäin mukana ja joutui kuikuilemaan Ninan vihkosesta täydennystä. Nopeasti huomasi, että Ninan saama käännös oli melko sanatarkasti opastuksen sisältö. Tyttö ei kuitenkaan ollut pelkkä audioguide, koska hän vastaili esitettyihin kysymyksiin erittäin asiantuntevasti. Yksityisomistuksessa olevassa linnassa ei saanut ottaa kuvia.

Kiersimme läpi todella upean linnan seuraten erinomaisen mielenkiintoista opastusta. Toisin kuin Neuschwanstein niin Sigmaringen-linna ei perustu Richard Wagnerin ooppeeroihin vaan toimi aikanaan Hohenzollernin suvun kotilinnana. Paria erityisen näyttävää salia lukuunottamatta sekä koristelu että sisustus ovat käytännöllisen eleganttia. Viimeiseksi meille näytettiin noin 3000 artikkelin asekokoelma, joka on yksi Euroopan suurimpia yksityisomistuksessa olevia.

Astuimme ulos linnasta erittäin tyytyväisinä kohdevalintaamme. Kirkon kello löi juuri kuusi ja sen lyöntejä seurasi orkesterin ilmoille kajauttama nahkahousumarssi. Ehdimme kävellä linnan juurella olevalle aukiolle parahiksi marssin loppuessa. Seuraavaksi noin 40-henkinen ja ikärakenteeltaan laaja orkesteri esitti hämmästykseksemme sikermän Ennio Morriconen elokuvamusiikkia – huipentuen teemaan elokuvasta Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West). Vaikea biisi oli sovitettu porukalle erittäin onnistuneesti.

Musiikillisen välipalan jälkeen jatkoimme matkaa. Melkein heti kaupungista poistuttuamme alkoi pikkutie noudatella Swabian Alppien rotkoissa kiemurtelevan Tonavan rantoja. Ajelimme nauttien hulppeista maisemista ja mutkateistä. Hotel-Gasthof Neumühle sijaitsee rotkossa joen rannalla keskellä ei-mitään. Olimme varanneet kaksi yötä pitääksemme tauon turismista paikassa, jossa ei ole mitään muuta katsomista kuin vieressä virtaava joki ja vastarannalla harvoin liikennöidyt tie ja junarata.

Mopo sai parkkipaikan autotallista ja me saimme tilavan huoneen, jossa on joelle päin avautuva terassi. Kotiuduttuamme kävimme syömässä maukkaan illallisen ravintolan puolella. Huoneeseen palattuamme surffailimme riittävästi toipuaksemme edellisen päivän nettipimennosta.

2 thoughts on “Uusi Joutsenkivi ja Summasormus”

  1. Vau mitä seikkailuja 🙂 Ollaan luettu teidän juttuja joka päivä into piukeena!

    /Heini 🙂

    1. On kiva kirjoittaa, kun saa lukijoita! Mekin seurasimme teidän reissuamme koko ajan ja teillä oli todella hauskoja kuvia. Meidän kuvamme ja linkit tulevat jälkikäteen, koska reissun aikana ei vaan aika riitä viimeistellä stooria. 😀

Kommentointi on suljettu.