Hotellin aamiaisella Juhalle osui ensimmäistä kertaa Thaimaassa vietetyn viikon aikana ruokaa, joka ei ollut hyvää. Aamiainen hotellissa on yleensä melkein samaa kamaa kuin lounas- ja päivällislistoilla. Buffetista valittu possupata oli kuin kylmää kissanlihaa. Muussa tarjonnassa ei ollut moittimista.
Hotellista lähtö tapahtui sujuvasti. Hissiaulassa oli odottamassa piccolo, joka poimi laukut ja lyhyen odottelun jälkeen ohjasi meidät pikkubussiin. Kuski pujotteli sujuvasti aamuruuhkassa ja matka kentälle kesti noin vartin.
Lähtöselvityksen jälkeen piti maksaa lentokenttävero automaattiin, joka huolii vain käteistä. Meillä ei tietenkään ollut enää riittävästi bahteja, joten saimme jonkin aikaa metsästää toimivaa Visa-automaattia ympäri lähtöaulaa. Etsinnässä auttoi samalla asialla oleva aasialaismies.
Lentokentän tax free -alue on todella laaja ja kauppoja on lukemattomia. Juhan videoidessa vilinää tuli pieni tummiin pukeutunut thaimies koputtamaan olalle näyttäen kameraa ja sanoen: ”No!” Sen kummemmin kommentoimatta kaveri käveli matkoihinsa.
Lähtöportilla odotti Boeing 747 -jumbojet. Katselimme ihmeissämme kuinka sinne jonotti vain muutama kymmenen matkustavaista. Kone todellakin lähti matkaan lähes tyhjänä. Lennon aikana pari kanssamatkustajaa hyödynsivät tilanteen nostamalla keskimmäisen istuinsarjan kaikki käsinojat ja käymällä pitkäkseen.
Melkein tyhjä Jumbo
Tarjoilu Thai Airwaysin economy-luokassa vastasi Finskin business-luokkaa. Lentohenkilökunnan englanninkieli oli hyvää. Varsinkin eniten meidän ympärillämme pörrännyt ilmeisesti kiinalainen lentoemo puhui selvällä jenkkiaksentilla vaikka kysyttäessä vastasi oppineensa sen ihan työn ohessa.
Kuvaamiskiellosta Beijingin lentokentällä varoitettiin jo laskeutumiskuulutuksessa. Ainakin ulkomaanterminaali on erittäin siisti ja moderni. Muodollisuudet sujuivat nopeasti, koska olimme täyttäneet kaikki koneessa jaetut lippuset valmiiksi. Ensimmäiselle tiskille jätettiin ”karanteenilomake”, jolla udeltiin terveydentilamme. Onneksi kuumetta ei kuitenkaan mitattu. Saapumisilmoituslomake jäi passintarkastukseen ja tulli keräsi omat lappunsa.
Saapumisaulassa bongasimme heti kiinalaisen naisen, jonka pitelemässä A4-kokoisessa paperissa luki nimemme niin suurella kuin ne siihen mahtuivat. Hän sanoi nimekseen Grace ja ohjasi meidät odottavaan autoon. Kuljettaja suunnisti iltaruuhkan sekaan kohti keskustaa.
Grace kääntyi puoleemme ja esitteli itsensä virallisesti. Kuten olimme jo nerokkaasti päätelleet, hänen syntymänimensä on jotain ihan muuta. Se lausuttiin toki kiinaksi ja meni meiltä täysin ohi. Muutenkin saimme olla korva tarkkana, koska kielitaidostaan huolimatta oppaamme äänsi vahvalla aksentilla, joka muistutti tanskalaista kuuma-peruna-suussa-tyyliä.
Saimme osan kiertomatkamme lipuista ja kävimme läpi suunnitellun ohjelman. Grace oli erittäin ystävällinen, huolehtivainen ja muodollinen. Kuskimme pudotteli tottuneesti ruuhkassa, jossa ajetaan kahdella kaistalla kolme rinnan ja aivan puskuri puskurissa tilaa antamatta. Jos edellä ajava jätti rakoa eteensä, niin torvi soi välittömästi. Täällä ei todellakaan mahtuisi moottoripyörällä kaistojen väliin.
Hotellilla Grace hoiti kirjautumisemme niin, että jouduimme vain kirjoittamaan nimemme alle. Oudointa oli pulittaa respalle sata yuania vakuusmaksua huoneen avaimena toimivasta muovikortista. Jing Du Yuan -hotelli on Beijingin lähetystöalueella. Se on tasokas ja siisti, joskin ikä näkyy kylpyhuoneen kuluneisuutena.
Sovittuun aikaan palasimme aulaan, jossa Gracen lisäksi meitä odotti pääyhteyshenkilömme, herra Wu. Hän toivotti meidät tervetulleiksi ja varmisti, että olimme tyytyväisiä järjestelyihin. Grace seisoi kuin alokas asennossa kuuntelemassa mitä vastaisimme hänen pomolleen. Kerroimme totuudenmukaisesti olevamme erittäin tyytyväisiä ja oppaamme näytti silminnähden helpottuneelta.
Meidät vietiin autolla hienoon ravintolaan, joka oli vain parin korttelin päässä. Jottemme olisi loukanneet ketään, totesimme vain suomeksi, että olisihan tuon kävellytkin. Ravintolassa meidät ohjattiin ravintolasalista erillään olevaan huoneeseen, jossa meille oli oma loosi. Hämmästykseksemme pöytä oli katettu vain kahdelle. Opastettuaan tarjoilijoita sekä herra Wu että Grace toivottivat meille hyvää ruokahalua ja poistuivat.
Tarjoilijanamme toimi nuori mies, joka oli koko ajan paikalla katsomassa, ettei meiltä puutu mitään. Muut kantoivat pöytään useita eri ruokalajeja. Tiesimme, että illan pääruoka olisi Pekingin ankkaa. Muutenkin suomalaiselle myöhäisestä ruokailuajankohdasta johtuen varoimme ahtamasta itseämme alkupaloilla, joista olisi riittänyt syötävää kuudelle. Tarjoilijaamme huvitti suunnattomasti, kun kerroimme, ettemme uskalla täyttää itseämme enempää ennen pääruokaa.
Pekingin ankkaa tarjoillessaan tarjoilijamme veti vasempaan käteensä ohuen suojahansikkaan. Syömäpuikkoja käyttäen hän kasasi hansikkaansa päällä meille vuorotellen suupaloja. Ensin pieni fajitasta muistuttava, mutta läpikuultavan ohut lettu pohjalle. Sitten ankkasuikaleita dipattuna tummaan kastikkeeseen ja vielä muutama vihannessuikale. Lopuksi se taiteltiin kuin wrappi ja ojennettiin syöjälle. Viimeisenä tuotiin vielä kulholliset läpikuultavaa lientä, joka oli kuulemma ankkakeittoa.
Tarjoilijamme halusi opettaa meille ruokien nimet kiinaksi. Kaverilla tuntui muutenkin olevan todella hauskaa seuratessaan kahden ummikon ruokailua. Aitoon kiinalaiseen tapaan ruokajuomana oli laiha jasmiinitee. Kaikki ruokalajit olivat todella maukkaita ja olisi ollut todella helppoa ähmeltää määräänsä enemmän.
Ilmeisesti oppaamme ja kuljettajamme olivat odotelleet lähistöllä, koska lopetettuamme ruokailun meidät tultiin heti hakemaan takaisin hotellille. Itsenäiseen matkailuun tottuneille näin hyvänä pitäminen tuntuu ihan nololta. Paluumatkalla onnistuimme jo saamaan Gracen muodollisuuden hiukan hellittämään ja hän alkoi jo juttelemaan vapautuneemmin.
