Päivästä näytti tulevan aurinkoinen. Suoriuduimme aamutoimista ripeästi ja olimme aulassa jo varttia ennen sovittua kello yhdeksää.
Grace saapui melkein heti jälkeemme. Kyytiämme odotellessa juttelimme niitä näitä. Yksi aiheita oli jalkapallon MM-kisat. Muuten Grace ei futiksesta piitannut, mutta hänen mielestään: ”Beckham is a good man. He may go a bit with othev woman but him an his wife alwus togezev.”
Automme tuli hiukan yhdeksän jälkeen ja kuski molotti jotain harmistuneena. Grace kertoi hänen kiroilevan matkalle sattunutta kiertotietä. Lähdimme ajelemaan ulos keskustasta kohti Ming-hautoja. Matkalla saimme kuulla rautaisannoksen kiinalaisista hautausmetodeista sekä dynastioiden historiaa. Kiinalaisen perinteen mukaan henkilön tärkeys ja saavutukset näkyvät hautaamistavassa. Tavalliset pulliaiset käräytetään ja keisareille rakennetaan Kielletyn kaupungin muotoja noudatteleva maanalainen palatsi.
Pysähdyimme bensa-asemalle tankkaamaan bensaa ja juomavettä. Juhan kuvatessa aseman pihalla tuli pieni hintelä mies haalareissa selittämään jotain todella painokkaasti. Vielä Juhan lopetettua kuvaamisen kaveri seurasi asiaansa selittäen kunnes kuskin pari yksitavuista huudahdusta saivat hänet häipymään.
Ming-haudat sijaitsevat vuoriston reunalla Beijingin ulkopuolella. Alue on todella laaja. Kävelimme ensin läpi seremoniallisen pyhän käytävän. Sitä reunustavat kiviset eläin- ja ihmishahmot, joiden välistä kuolleen keisarin ruumissaatto aikanaan kulki. Alueella olevista kaiuttimista soi koko ajan instrumentaalimusiikki kilpaa aivan mahdottoman kovaan ääneen sirittävien sirkkojen kanssa. Musiikki ei kylläkään ollut ihan perinteistä – saapuessamme soi juuri Elton Johnin Sacrifice. Hauska detalji oli, että Grace kuljetti meidät elämän- ja kuolemanportin vieritse, koska ei halunnut astua sen läpi.
”Ikuisen hyvinvoinnin kukkuloilla” olevista 13 maanalaisesta hautapalatsista vain yksi on kaivettu auki. Juuri tätä Ming-dynastian pahan pojan leposijaa kävimme katsomassa. Nykyisin maan alla on vain kammiot jäljellä, joten ennen siellä käymistä pyrimme sisään museoon, jossa osa löydetyistä aarteista on näytillä.
Entrance-ovelta Grace osoitettiin Exit-ovelle, jonne hiukan hämmentyneinä talsimme. Siellä ollut naispuolinen kerberos esti myös sisäänpääsyn ja seurauksena oli useamman minuutin kestänyt kiivas sanaharkka. Lopulta pääsimme kuitenkin sisään ja tietysti Entrance-ovesta.
Ei kaikki ole aina ihan selvää ammattioppaallekaan
Museon jälkeen kiipesimme itse hautakukkulalle, jossa laskeuduimme liki 30 metriä maan alla olevaan hautapalatsiin. Kierreltyämme kalmiston läpi palasimme parkkipaikalle herättämään autossa päiväunia vetelevän kuskimme.
Seuraava pysäkki oli läheinen jaden käsittelytehdas. Meille esiteltiin eri jadelaatuja ja niiden käsittelyä. Tehtaan myymälästä takertui Kirsille mukaan valkoisesta jadesta ja kullasta tehty kaulakoru. Ostimme myös pienen klassisen leijonaparin, joka on tehty arvostetummasta tummanvihreästä eli ns. vanhasta jadesta.
Jade on käsityötä
Lounas syötiin The Friendship Store -nimisen feikkikrääsää myyvän ison putiikin takanurkassa olevassa kuppilassa. Saimme taaskin istuskella kahdestaan. Ruoka oli ihan syötävää, joskaan ei samaa tasoa kuin aiemmissa paikoissa.
Muutama kymmenen kilometriä lisää moottoritietä ja saavuimme Ba Da Lingin alueelle. Sitten näimme kuinka vuorten välissä ja huippujen yli kiemurteli ehkä maailman kuuluisin nähtävyys – Kiinan muuri. Grace kysyi haluammeko mennä muurille kiipeämällä vai vaijerivaunulla. Kuumasta kelistä johtuen valitsimme jälkimmäisen. Hetken kuluttua hän kuitenkin halusi välttämättä ylipuhua meidät kiipeämään. Emme viitsineet vängätä vastaan.
Kuljettajamme kurvasi parkkipaikalle. Grace sanoi hänelle jotain ja sitten heidän välillään alkoi melkoinen älämölö. Ei vaatinut kielitaitoa tajuta, ettei Grace ollut maininnut kuskille suunnitelmanmuutoksesta mitään. Kuski taisteli auton takaisin kadulle ja jatkoi ajamista mäkeä ylös edelleen protestoiden oppaallemme. Hetken kuluttua Grace vahvisti epäilymme: ”Fol climbing diffelent palking lot.”
Hetken kuluttua olimme perillä ja nousimme muurille kahden vuorenhuipun välistä. Grace nappasi meistä kuvan ja pakeni takaisin parkkipaikalle. Jengiä ja meteliä piisasi. Lähdimme porukan seassa kiipeämään kohti lähintä huippua. Nousu oli paikoitellen todella jyrkkää. Palattuamme takaisin alaspäin huomasimme, että toiseen suuntaan huippua kohti oli lähes tyhjää. Kiipesimme seuraavalle huipulle ihanan hiljaisuuden vallitessa, jonka rikkoi vain Juhan puuskutus.
Yksi ihmiskunnan suurimpia rakennelmia
Palattuamme muurilta alas löysimme kaupan, jonka eteisessä komeili GB:n tunnuksilla varustettu jäätelölaari. Nautiskelimme pitkästä aikaa ensimmäiset tutun hyvänmakuiset Magnumit. Grace ilmaantui läheisestä kaupasta ja yhdessä herätimme kuskimme jälleen päikkäreiltään.
Päivän viimeisenä ohjelmanumerona meidät vietiin Beijingin keskustassa taloon, jonka nimi on lyhyesti: Beijing Traditional Chinese Medicine Health Preservation Research Center Wan Tang Hospital. Koska oli ollut puhe jalkahieronnasta, niin katselimme toisiimme vähän hitaasti, mutta seurasimme mukisematta opastamme sisätiloihin. Hoitolassa kävi melkoinen vilinä, mutta meidät ohjattiin suureen huoneeseen aivan kahdestaan. Seiniä kiertävän istuinrivistön edessä oli lattialla kaksi puupaljua, joissa lillui vedessä teepussin näköinen pussukka. Meidät ohjattiin istumaan ja nauttimaan jalkakylvystä.
Ehdimme istuskella kahden jalat likoamassa noin minuutin, kun paikalle pyrähti valkotakkinen kiinalaismies. Hän esittäytyi tohtoriksi suhteellisen hyvällä jenkkivivahteisella englannilla. Sitten hän piti meille vartin mittaisen luennon perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä. Lopuksi hän tarjosi meille mahdollisuutta saada ilmainen terveystarkastus sairaalan professorilta. Eihän sellaisesta voi kieltäytyä.
Poistuessaan tohtori ohjasi sisälle kaksi pikkutytön näköistä kiinatarta, jotka kuivattuaan jalkamme aloittivat hieronnan. Pian tämän jälkeen tohtori pyrähti takaisin kahden naisen seurassa, joista iäkkäämmän hän esitteli professoriksi. Nuoremman naisen toimiessa tulkkina professori suoritti meille molemmille vuorotellen tarkastuksen.
Toimenpide tapahtui antamalla hänen mitata pulssin vuorotellen kummastakin ranteesta pienen kullankeltaisen värisen tyynyn päällä ja näyttämällä kieltä pyydettäessä. Kummankin kohdalla oli tuloksena hämmästyttävän tarkka ja oikeaan osunut arvio asioista, jotka kaipaisivat kohentamista.
Saimme myös suositukset yrttilääkkeistä, joilla olomme kohentuisi. Tulkki otti tilauksemme ja poistui proffan kanssa. Hetken kuluttua tulkki palasi tuoden yrttikapselipurnukat ja poistui annosteluohjeet täsmennettyään. Valkotakkisten poistuttua hierojatytöt herkesivät puheliaiksi. Ensin he juttelivat vain keskenään, mutta pian muutaman sanan englantia osaava alkoi harvakseltaan jutella välillä meillekin.
Juttelun lomassa Juhan jalkoja hierova tyttö myös selvästikin ajatteli ääneen mihin milloinkin hierottavana oleva kohta vaikuttaa kropassa. Hän yritti myös kertoa saman taputtamalla itseään vastaavaan kohtaan. Suolisto oli selvästikin vaikein asia esittää. Sekä me että Kirsin jalkoja hierova tyttö repesimme, kun tyttö kuljetti sormeaan ristiin rastiin vatsan tienoilla äänitehostein: di di di di di di di tunk. Tuon viimeisen kohdalla hän pyyhkäisi sormellaan suoraan alaspäin, joten sen merkitys ei jäänyt epäselväksi.
Sairaalasta meidät vietiin suoraan hotellille. Seurasimme jälleen kauhunsekaisella mielenkiinnolla kuskimme suoritusta kaoottisessa liikenteessä. Ennen kotiutumista huoneeseemme nautimme vielä kahvit aulan coffee shopissa. Kirsi jopa löysi suklaakakunpalan natuutettavakseen.