Vaikka aamu oli hiukan utuinen niin tiedossa oli selvästi jälleen aurinkoinen päivä. Oli kiva pakata pesulasta palanneet puhtaat vaatteet. Aamiaisen jälkeen lähdimme hotellista vastaanottamaan päivän historiaryöppyä.
Hotellin edustan risteyksen liikenne on varsin – kiinalaista
Ensimmäinen kohde oli Suuri villihanhipagoda. Se on keskellä temppelialuetta oleva korkea torni. Se pystytettiin kahta tarkoitusta varten: hautamuistomerkiksi munkille, joka noin 1000 vuotta sitten teki 15 vuotta kestäneen pyhiinvaellusmatkan Intiaan oppiakseen buddhismia sekä säilytyspaikaksi niille yli 3500 kirjoitukselle, jotka hän käänsi hindistä kiinaksi.
Itse temppelialue on toistatuhatta vuotta vanha, mutta vasta muutama vuosi sitten kunnostettu upeaksi puistoksi. Alueella asuu noin 40 munkkia, jotka huolehtivat istutuksista. Osuimme paikalle näkemään ja kuulemaan munkkien rukouslaulantaa. Oppaammekaan ei ollut nähnyt sitä aiemmin, koska sitä tehdään vain harvinaisina juhlapäivinä.
Munkkilaulua ja pagoda
Kävelymatkan päässä temppelialueesta on Tang Dynasty Art Gallery. Saimme erikoisoppaalta esityksen tämän Kiinan rikkaimman aikakauden taiteeseen ja tapoihin. Meille esiteltiin myös kalligrafian perusteita sekä myytävänä olevia kuuluisan taideprofessorin töitä. Meitä miellytti vuodenaikoja kuvaava sarja kapeita pystykuvia.
Hyvin englantia osaava ja huumorintajuinen, mutta suloisen ujo Lei Ling -niminen myyjätär ehti jo tarjota niitä Kirsille, ennen kuin muita töitä katsellut Juha tuli paikalle. Kiinassa voi ja pitää tinkiä ostettaessa mitä tahansa paitsi kirjoja. Vaikka sarjan lähtöhintakin oli jo kohtuullinen niin tottakai Juha toimi maassa maan tavalla. Tilanteesta kehittyi tahattoman hauska ja kaikki kolme nauroimme ääneen kaupanteon edetessä.
Seuraava kohteemme oli suuri maakuntamuseo. Siellä saimme pikaisen läpileikkauksen koko Kiinan historiasta. Maakunnan alueelta on aikanaan löydetty alkuihmisen luita ja myös neoliittisen kauden kyliä. Jie kuljetti meidät läpi historian valiten yksittäisiä kiintoisia esineitä museon laajasta näyttelystä.
Lounaalle meidät vietiin läheisen teatterin kellarikerroksessa olevaan ravintolaan. Buffet’n tarjonnasta ehdottoman ykkösrankingin meiltä molemmilta sai kiinalaiset lihapullat hapanimeläkastikkeessa. Ruokailun jälkeen olikin jo aika lähteä lentokentälle.
Kentällä saimme tietää, että lentomme olisi myöhässä eikä uutta lähtöaikaa ollut edes tiedossa. Jie pyörähti heti kohti palvelutiskiä kuin kyseessä olisi ihan arkinen juttu. Ehkä se onkin täälläpäin. Hän järjesti meidät toiselle lennolle, jonka piti lähteä jo aikaisemmin. Lähtöselvityksen jonossa kuulimme kuulutuksia – englanniksikin – useiden lentovuorojen peruutuksista lentoruuhkan takia.
Koneen sisällä oli heikko, mutta selvä koiran haju. No olihan koiran vuosikin. Onneksi ei ollut vuohen vuosi. Suurin osa matkustajista oli aasialaisia miehiä, mutta muutama länsimaalainenkin kasvo näkyi. Lentomme lähti lähes ajallaan. Kyseessä oli vain tunnin pomppu, joten tarjoilu sisälsi pikkupullon vettä ja kourallisen suolapähkinöitä. Pari kertaa nenämme ilmoittivat jonkun kanssamatkustajistamme kokevan paineenvaihtelun kirjaimellisesti.
Laskeuduttuamme alkoi matkustamossa mahtava kuhina ja kännykät piippailivat. Istuimme toiseksi viimeisessä rivissä, joten meille sopi mainiosti odotella ryysiksen siirtymistä keulaovea kohti. Jo terminaaliin johtavassa käytävässä meitä vastaan iski kostea kuumuus. Matkalaukkumme putkahtivat hihnalle aivan ensimmäisten joukossa, joten hiukan epävarman tuntuisesti alkanut pikataival meni lopulta todella joutuisasti.
Kentällä oli vastassa opiskelijatytöltä näyttävä kiinatar, joka esittäytyi nimellä Kathy. Hänen englantinsa oli sujuvaa ja ärräkin onnistui joten kuten. Muuten tyttö tuntui jotenkin poissaolevalta. Hän saattoi kysyä jotain, mutta saadessaan vastauksen katseli muualle todeten huokaisten ”yeahh”. Hänen versiossaan meidän ohjelmastamme ei ollut merkitty mitään käyntejä ennen laivalle menoa. Omassamme luki kohde, jonka nimeä hän ei tunnistanut. Mimmin tyyli oli sellainen, että päätimme pyytää vain kyydin suoraan laivalle.
Automatkalla oppaamme kertoi faktoja Chongqingista: pinta-alaa 82.000 neliökilometriä, asukkaita 31 miljoonaa, Kiinan kuumin kaupunki, sumukeskus sekä ainoa suuri kaupunki, jossa ei ole polkupyöriä. Viimeisen ymmärsimme heti nähdessämme vuoriston keskelle Yangtzen rantavalleille rakennetun kaupungin. Kaupunki kasvaa vauhdilla, kun maaseudun asukkaat pakenevat sinne patoaltaan tieltä. Kaupungin profiili on täynnä uusia superkorkeita rakennuksia.
Poikkesimme paikallisessa kaupassa poimimassa muutamia pikkunaposteltavia mukaamme laivalle. Palatessamme autolle Kathy sanoi, että kannattaa kävellä loppumatka, koska terminaali on ihan lähellä. Jouduimme raahaamaan kamojamme puolitoista korttelia ihmisiä ja autoja kuhisevaa katua paahtavassa ja kosteassa helteessä. Terminaalista siirryttiin ensin 45 asteen kulmassa olevaa ramppia kulkevassa hississä alas joenrannassa olevalle proomulle. Itse laiva oli kiinni proomun toisella puolella. Oli vaikea uskoa, että roudaamisen toisessa päässä olisi luxuspaatti.
Päästyämme President 1:n respaan meidät otti vastaan laivaopas Kevin ja hyvästelimme Kathyn – ilman tippiä. Olimme varanneet parvekkeellisen vakiohytin, mutta ilmeisesti parhaat hytit eivät olleet menneet kaupaksi, koska Kevin ehdotti meille vaihtoa ylempään luokkaan. Hinta oli sen verran kohtuullinen, että suostuimme. Koska olimme ensimmäisten saapuneiden joukossa pääsimme vielä valitsemaankin.
Näkymä laiturille hyttimme parvekkeelta
Kävimme iltapalalla musiikkibaarissa. Tarjoilijan avuksi tulleen laivaoppaan avustuksella saimme tilattua voileipiä ja kahvit. Leivät olivat ihan kohtuuhinnoissa, mutta kahvi oli Suomen mittarillakin pöyristyttävän kallista. Laiva irtosi laiturista kymmenen jälkeen. Istuskelimme vielä hetken keulan näköalatasanteella katsellen kaupungin jäävän taaksemme.