Shanghai – 2. pv

Julkaistu Kategoriat Thaimaa ja Kiina 2006Avainsanat ,

Tämä oli reissun ainoa oppaista vapaa päivä. Nukuimme nautinnollisen myöhään. Avatessamme verhot näimme sateisen maiseman. Suihkun kanssa käydyn tahtojen taiston jälkeen ehdimme vielä aamiaisen viime hetkille.

Kuinka ollakaan aamiaisella oli myös risteilyltä tuttu brittipariskunta. Maailma on pieni. Keli alkoi pikkuhiljaa kirkastua. Poimimme respasta kartan ja lähdimme kävellen tutkimaan ympäristöä. Kuljimme mm. kuuluisan Nanjing-ostoskadun päästä päähän.

Katukaupustelijoita piisasi länsimaisen naaman nähdessään. Parhailla oli jopa värikuvasto tarjonnastaan leväyttää eteen. Sen verran alkoi touhu jo kyllästyttää, että sanoi automaattisesti ”NO” kenen tahansa puhutellessa kadulla. Pari viatontakin, jotka olisivat vain olleet uteliaita tietämään mistä olemme, saivat tuta turhautumisemme.

Pari kertaa jouduimme hakemaan suojaa lyhyiden sadekuurojen yllättäessä. Ostettuamme katukauppiaalta euron hintaisen sateenvarjon ei tietenkään satanut enää. Kiertelimme kiireettä tehden lenkin, joka toi meidät takaisin joen rantaan. Nautimme myöhäisen lounaan kuppilassa The Bund -nimellä kulkevan rantabulevardin alkupäässä. Bulevardin ihmismeressä kulkiessamme katselimme hälinää ja jokiliikennettä Rolex-myyjiä väistellen.

Keskustan maisemia

Palattuamme hotellille vietimme iltaa lueskellen ja katsellen TV:tä. Näimme Rossin voittavan jälleen yhden MotoGP-osakilpailun nautiskellessamme huonepalvelun tuomaa iltapalaa.