Aurinko nousi vuorten takaa valaisten heikosti sankan sumun peitossa olevaa jokea. Laiva oli pysähtynyt johonkin aikaan yöllä. Kello oli kuitenkin vasta viisi, joten Juha kömpi takaisin peiton alle vielä tunniksi.
Ankkuripaikkamme oli ponttoonilaiturin päässä olevan proomun vierellä. Meitä ennen siihen nojasi jo yksi laiva, joten President 1 oli kiinnittynyt tuplaparkkiin sen kylkeen. Hiukan ennen seitsemää tuli vielä kolmas laiva meidän rinnallemme. Katsellessamme parvekkeella manööverejä virisi keskustelu toisen laivan kannella olevan arkansasilaisen herrasmiehen kanssa. Hän oli tulossa vastakkaisesta suunnasta ja kertoi maisemien siellä olevan niin hienoja, ettei olisi halunnut käydä edes huojentamassa itseään.
Kiinalaisten viisi tähteä ei ole suurten ruotsinlaivojen tasoa, mutta aamiaistarjonta oli riittävän monipuolista. Aamiaisen jälkeen oli tarjolla tutustuminen Feng Du’hun, jota kutsutaan henkien kaupungiksi. Retkeen osallistuneet jaettiin kieliryhmiin. Seurasimme paikallisopasta maihin marssien ensin toisen laivan läpi proomuun ja sitten kapeaa ponttoonisiltaa pitkin.
Maissa kiipesimme ensin kaupustelijoita parveilevia portaita hiekkakentälle, jossa odotti liuta busseja. Bussimme kiipesi joenpenkkaa ylös parin siksakin verran ja pysähtyi sitten toiselle hiekkakentälle. Seurasi kujanjuoksu kadunvarren myymälöiden ohi, joista jokaisesta huudeltiin: ”Halloo colda wata, poscaa, hat, fan…”.
Vuoren päällä on buddhalainen temppeli. Sinne pääsee joko kiipeämällä 500 askelmaa tai kaksi rinnan istuttavalla kaapelihissillä. Valinta ei tuottanut vaikeuksia. Kuumuus ja kosteus olivat sitä luokkaa, että videokameran etulinssi huurtui ajoittain. Paikallisten mielestä kyseisessä temppelissä langetetaan viimeinen tuomio eletyn elämän ansioiden mukaan – hyvät taivaaseen ja pahat kidutukseen. Koska buddhismissa uskotaan silti elämän kiertokulkuun, niin oppaan tarinat kuulostivat hieman ristiriitaisilta.
Henkien kaupungissa
Saapuessamme opas oli käskenyt ryhmää muistamaan bussimme numeron ja palaamaan sinne, jos sattuisi eksymään joukosta. Lähtiessämme palaamaan vuorelta opas jättäytyi viimeiseksi huolehtiakseen, että saa kaikki mukaan. Vaikka me kaksi kuljimmekin rauhallisesti olimme ensimmäiset menemään hissillä takaisin alas ja bussimme löytyi helposti. Hetken istuskeltuamme alkoi bussi täyttyä ihan eri porukalla. Joku toinen opas ohjasi bussimme täyteen oman poppoonsa kiinalaisia ja kysyessämme asiaa ilmoitti lyhyesti bussin numeron muka muuttuneen. Palasimme laivaan poppoon seassa.
Aivan kuten aamiaisella oli lounaallakin ravintolan ovella kyltti, jossa pöytäkarttaan oli valmiiksi merkitty hyttinumerot. Tällä kertaa jaoimme pöydän vanhemman brittipariskunnan, kahden nuoremman jenkkipariskunnan ja toisiinsa uppoutuneen nuorenparin kanssa, joista mies oli lännestä ja tyttö aasialainen.
Lounaalla oli tarjolla runsaasti ruokalajeja, mutta vegejä lukuunottamatta vain yksi, joka ei sisältänyt kalaa tai katkarapuja. Kyselimme Kirsille jotain lisävaihtoehtoa ja sellainen luvattiin toimittaa hyttiimme lounasruuhkan jälkeen.
Syötyämme siirryimme istuskelemaan yläkannen kahvilan näköalakannelle, joka oli aivan hyttimme vieressä. Kaksi iäkästä saksalaisrouvaa, joiden kanssa olimme olleet aamulla samassa pöydässä, sanoivat humoristisesti kaivanneensa seuraamme lounaalla. Hymyillen pahoittelimme, että meidät oli määrätty eri pöytään.
Kirsin lisäravinto saapui pienen lisähätistelyn jälkeen. Ilmeisesti kokki oli lounaan jälkeen paiskattu jonkkaan, koska ainoa mitä kapyysi oli saanut aikaan oli läjä paahtoleipää ja kakkupohjan palasia. Katselimme jonkin aikaa joen mutkittelua ennenkuin vetäydyimme hyttiimme laiskottelemaan.
Päivän kallistuessa iltaa kohti siirryimme taas kokonaista kymmenisen metriä keulaa kohti eli näköalakannelle. Katselimme ohi lipuvia jylhiä maisemia. Silloin tällöin joenmutkan takaa tuli näkyville kaupunki täynnä uudehkoja kerrostaloja. Ne oli selvästi rakennettu riittävän korkealle penkalle varautuen vedenpinnan nostoon suurpadon valmistuessa. Kaupunkien nimet eivät kertoisi meille mitään, mutta mikä tahansa niistä oli oletettavasti helposti väkiluvultaan suur-Helsingin luokkaa. Kiinan mittasuhteet jaksavat hämmästyttää.
Maisemia joelta
Päivän viimeisenä ohjelmanumerona oli laivan henkilökunnan esittämä tanssi-, laulu- ja sketsishow. He olivat selvästi nähneet vaivaa sen eteen. Varsinkin tanssiesitykset olivat vaatineet harjoittelua, joskin ”flamingo” pasodoblen tahtiin sisälsi tahatonta komiikkaa.