Viimeinen päivä Beijingissä valkeni utuisena. Yöllä oli satanut. Olimme aamiaisella aiempaa myöhemmin, koska pakkailimme lähtöä varten. Aamiaistarjoilu oli loppusuoralla. Sen huomasi siitä, etteivät säästäväiset kiinalaiset enää välittäneet täydentää loppuneita tuotteita tarjolle.
Tulimme aulaan kaikkine kamppeinemme ja Grace hoiti uloskirjautumisen. Pakkauduimme autoon ja suunnistimme kohti tavarataloa, joka myy ainoastaan silmälaseja. Kirsi oli lukenut paikasta aiemmin Hesarista ja paikka oli ainoa ”nähtävyys”, jonne nimenomaan pyysimme päästä.
Tavaratalon löytäminen katuosoitteen perusteella ei selvästikään ollut helppoa edes kaupungin tuntevalle kuskillemme. Rynkyttelimme pienelle päällystämättömälle sivukadulle ajellen hetken jopa kiellettyyn ajosuuntaan. Emme vieläkään tiedä oliko talo, johon päädyimme nimenomaan Hesarissa mainittu. Se oli kuitenkin nelikerroksinen ja täynnä rillejä, joten kelpasi meille.
Paikka ei ole ihan länsimaisen kuvitelman mukainen tavaratalo. Pikemminkin pikkuputiikeilla täytetty nelikerroksinen varastotila. Kiertelimme liikkeissä katsellen tarjontaa huvittuneina muka-merkkien nimistä: Saint Gucci, BossClub, Satellite yms. Yhdessä liikkeessä aloitimme jopa tinkimään Gracen äänellä, mutta kauppoja ei tullut.
Toisesta pikkuputiikista Juha löysi sopivat kehykset ja Gracen avustuksella niistä ja linsseistä tingittiin sopuhinta. Linssien keskitystä varten piti mitata silmien pupillien väli. Sen teki nuori poika viivoittimen ja pystyyn nostettuun sormeen tuijottelun avulla. Juha kertoi halutut vahvuudet. Odotellessa linssien valmistumista Grace jutteli Kirsin kanssa kahden tyttöjen juttuja, kuskimme lueskeli lehteä ja Juha kirjoitteli aamun tapahtumia.
Vartin päästä Juhalle tuotiin valmiit silmälasit. Myyjän laittaessa ne vanhahtavaan koteloon Grace nosti metelin. Hetken selvittelyn jälkeen laseille löytyi siistin moderni kotelo. Juhan lukulaseille tuli hintaa kokonaista 15 euroa. Lähdimme tyytyväisinä etsimään autoamme takakujien kätköistä.
Matkalla seuraavaan kohteeseen Grace kyseli meiltä nimistämme. Henkilökohtaisten leimasinten tekoa varten hän halusi tietää tarkan ääntämisen kiinalaista merkistöä varten. Samalla selvitettiin symbolieläin syntymävuoden mukaan. Kirsi on syntynyt rotan vuonna ja Juhan symboli on sika, kuinkas muuten.
Ennen lounasta pistäydyimme helmiä myyvässä erikoisliikkeessa nimeltään Bang Fu Chun. Saimme ensin pikakurssin makean ja suolaisen veden helmien eroista. Kiertelimme kauppaa innokas pieni myyjätär kannoillamme. Laadukkaampien helmien hinnat ylittivät budjettimme reilusti, joten kauppoja ei tullut. Lounastimme viereisessä buffet-baarissa. Sapuska oli toistaiseksi kehnoin esitys. Kuppilan olennaisin etu taisi olla sen sijainti aivan Kesäpalatsin vieressä.
Kesäpalatsi on laaja puistoalue, josta suurimman osan kattaa ensimmäisten dynastioiden aikainen keinotekoinen Kun Ming -järvi. Se on erittäin suosittu virkistysalue, koska muuten avointa vettä löytyy Beijingissä vain Hutong-alueelta. Siirryimme järven yli lohikäärmeveneellä. Se on kuin koristeellinen vesitaksi. Vieressä istui jenkkejä keskustelemassa Yangze-risteilystä, jonne olivat menossa. Katsoimme Kirsin kanssa toisiimme miettien mahtavatko he osua samalle paatille kanssamme.
Veneajelulla tekojärvellä
Järvellä parveili paikallisia erilaisissa pienveneissä viettämässä vapaa-aikaa. Rantauduttuamme Kirsi ja Grace kiipesivät temppelin näköalatasanteelle Juhan nautiskellessa jäätelöstä vähemmän kuumalla ranta-alueella. Käyskentelimme puistossa rannan tuntumassa työmaaksi paketoidun maailman pisimmän puukäytävän vieressä näkemättä siitä vilaustakaan. Välillä istuskelimme jonkin rakennuksen portailla katselemassa vilinää.
Palattuamme takaisin keskustaan suunnistimme Hutong-alueelle aivan keskellä Beijingiä. Alue on jo vuosisatoja ollut täynnä pieniä kujia ja enintään kaksikerroksisia taloja. Siellä asuvat enimmäkseen vanhat ihmiset. Ellyksi esittäytynyt paikallisopas kertoi meille alueen historiaa.
Hutongin katukuvaa
Kanaalin varrella on liuta länsimaalaistyylisiä baareja, joissa yöelämä on vilkasta. Ajelimme pitkin katuja ja kujia fillaririkshan kyydissä. Samanlaisia rämiseviä kyytejä oli liikkeellä runsaasti.
Rikshan kyydissä
Meidät ohjattiin myös yksityisasuntoon, jonka iäkäs emäntä kertoili meille ummet ja lammet iäkkään sukupolven asioista nyky-Kiinassa. Elly toimi tulkkina. Alueella käynti ei selvästikään kuulunut vakio-ohjelmaan ja maksoimme siitä erikseen.
Yllättävä vierailu yksityiskotiin
Seuraavaksi meille tarjottiin illallinen kuulemma Beijingin suosituimmassa mongolialaisessa ravintolassa. Grace tilasi meille jälleen. Pöytään kannettiin puolimetrinen vanhan höyryveturin piippua muistuttava pönttö. Sen reunaa kiertävässä urassa kiehui vettä, jonne upotettiin hetkeksi vuorotellen lihasiivuja, kasviksia ja nuudeleita.
Koska olimme kyseiseen ruokailutapaan täysiä ummikoita, niin meitä avusti tarjoilija. Kypsennetyt ruoat nosteltiin pienelle lautaselle ja niiden päälle laitettiin kuravellin näköistä kastiketta. Lihat olivat hyviä, mutta vihannekset ja nuudelit menivät vähän liian liisteriksi meidän makuumme. Kuravellisoosi oli ihan hyvää.
Ruokailimme odotettua nopeammin, joten meillä oli aikaa ennen junan lähtöä. Pyynnöstämme löytyi ilmastoitu paikka, josta sai kahvia – Starbucks. Grace antoi meille tehdyt henkilökohtaiset sinetit ja juttelimme pitkään niitä näitä.
Siirryimme Beijingin läntiselle juna-asemalle, jonka edustalla hyvästelimme kuskimme. Grace saattoi meidät ensin kaoottisen aseman läpi odotusaulaan ja oma-aloitteisesti osti meille mukaan naposteltavaa ja vettä. Hän saattoi meidät junan hyttiin saakka ja kuin lapsiaan opastava äiti toisti useaan kertaan: ”U wake up at six thilty. U get off tlain at seven ten.”
Hyvästellessämme Gracea saapuivat myös naapurimme. Junaosasto oli neljän hengen soft sleeper, josta saimme onneksi alapetit. Yläkerran naapureiksi tuli kaksi iäkkäämpää kiinalaismiestä, jotka junan lähdettyä kiipesivät ketterästi punkkiinsa ja vetivät peiton korviin.