Aamu valkeni upean aurinkoisena. Myöhään yöhön jatkuneesta sateesta muistutti vain lisääntynyt kosteus. Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä rantaa pitkin kävellen keskustaan. Matkaa on noin kuusi kilometriä. Kävelimme rauhallisesti meren vetäydyttyä kovaksi jääneellä hiekalla.
Hua Hinin rantaa on hyödynnetty yllättävän vähän. Suurin osa rantatonteista on joko joutomaata tai muutaman hökkelin tontteja. Väliin mahtuu toki upeita asuntokomplekseja omine vartijoineen, sekä hotelleja ja hoitoloita.
Rannalla ei ole aurinkotuoliryppäitä oletettavasti vuorovedestä johtuen. Koko matkalla ei ollut kuin kaksi punanahkaa ihan rantavermeiden kanssa löhöilemässä auringossa. Vesirajassa kahlaili muutamia turisteja. Heitä pyydystämässä oli puolen kilomerin välein huterilla pöydillä ja aurinkovarjoilla varustautuneita paikallisia tarjoamassa thaihierontaa.
Rantaa edestakaisin jolkotteli muutama paikallinen kaveri hevostensa kanssa tarjoamassa mahdollisuutta ratsastaa. Vain hiukan ponia kookkaampien hevosten lyhyt tikittävä askellus näytti huvittavalta. Yksi miehistä tavoitteli selvästi cowboy-lookia ihan suupielestä roikkuvaa sätkää myöten.
Näimme myös viisi turistia banaaniveneen kyydissä. Sitä veti jetskin näköinen, mutta perämoottorilla varustettu menopeli. Muutama oikeakin jetski näkyi. Ihailimme myös hietarapujen käsittämättömän nopeaa vilistämistä niiden paetessa koloihinsa joskus aivan varpaittemme editse.
Käveltyämme reilut neljä kilometriä aurinko meni pilveen. Olimme jo niin hikisiä, että se oli aivan tervetullutta. Samalla tuuli voimistui ja viileni hiukan. Kuten arvata saattaa hetken päästä alkoi sataa – ja rankasti.
Olimme juuri ylellisen Marriott-hotellin kohdalla ja suuntasimme ripeästi, joskin jo läpimärkinä, sen suojiin. Kävellessämme hotellin katettuja ulkokäytäviä näimme siivoojan kärryt avoimen huoneenoven vieressä. Juha pyysi ja sai siivoojalta pyyhkeen. Kuivailimme ja puristimme vettä pois paidoistamme.
Koska tavaroita varten mukanamme ollut pikkureppu ei pidä vettä, pyysimme myös muovikassin, johon pakkasimme kamerat ja muut arvotavarat repun sisälle. Jatkoimme hotellin läpi pääkadulle ja kohti keskustaa. Sade ei kuitenkaan näyttänyt luovuttavan, joten päätimme jättää keskustan käymättä.
Istahdimme pieneen internet-kahvilaan sumpille. Litimärkinä ei surffaaminen kiinnostanut vaikka hinta olisikin ollut vain 40 bahtia eli alle 90 senttiä per tunti. Päätimme kävellä läheisen Grand-hotellin respaan tilaamaan taksikyydin takaisin kämpille.
Osuimme kuitenkin jo muutaman kymmenen metrin päässä paikalliselle ”taksitolpalle”. Se ei selvästikään ollut virallinen taksi, mutta kysyttäessä kyydin hinta oli varsin kohtuullinen. Olisimme pulittaneet enemmänkin tuntematta itseämme huijatuiksi ihan vaan päästäksemme kuivattelemaan. Ironista kyllä sade loppui juuri päästessämme hotellille.
Ennen illallista löysimme TV-kanavien joukosta Hercule Poirot’a englanniksi ja jopa ilman koristelulta näyttävää taikkutekstitystä. Olimme jo aiemmin viikolla hihitelleet elokuvapätkälle, jossa Keanu Reeves puhui paikallista mongerrusta. Duppaajat olivat sentään etsineet hänen hahmolleen suhteellisen matalaäänisen kaverin, joskin toki ilman dude-nuottia.