Modernismiturismimme päivän kohde oli Casa Milà, joka on hienostoperheen 1906-1910 rakennuttama yksityinen kerrostalo trendikkäällä Passeig de Gràcia -kadulla. Talon pääarkkitehti oli – kukas muu kuin – Antoni Gaudí. Rakennuksen outo muotokieli tuotti sille aikalaisten keskuudessa lempinimen ”La Pedrera” (avolouhos).
Rakennus oli aikanaan monella tapaa vallankumouksellinen. Sen runkona on rautakehikko, joten rakennuksessa ei ole yhtään kantavaa seinää mahdollistaen sisätilojen vapaan suunnittelun ja muutoksetkin. Muuta erikoista ovat maanalainen autotalli sekä katolla olevat koristeelliset savupiiput ja tuuletushormit. Talo oli Gaudín viimeinen valmistunut työ ennen kuin hän keskittyi kokonaan Sagrada Familiaan.
Talo on edelleen suurimmalta osalta asuntoja ja toimistoja. Kiertelimme audio guiden kanssa yleisölle avoimet alueet käyden katolla, vintillä ja museoidussa asunnossa. Gaudí sai inspiraationsa luonnon rakenteista kuten puista ja eläinten luurangoista. Hänen suunnittelemansa kaarirakenteet ovat siroja ja silti kestäviä. Gaudín arkkitehtoninen matematiikka on todennettu oikeaksi myös tietokoneiden aikana tehdyissä tarkistuslaskelmissa.
Huoneistojen kulkutilat ovat avaria ja runkorakenteen käyttäminen mahdollisti suuret ikkunapinnat, joten tilat saavat paljon luonnonvaloa. Suurin osa yksityiskohdista – kuten esimerkiksi ovenkahvat – on tehty käsinmuovatun savimallin muotteihin, joten ne tuntuvat hyvin orgaanisilta. Myös oudon näköisillä asioilla on funktio, koska Gaudí halusi arkistenkin asioiden – kuten esimerkiksi savupiippujen – olevan kauniita.
Päätimme etsiä lähistöltä soveltuvan ravintolan, koska pitkä patikointi paahtavan kuumana päivänä ei houkutellut. Samasta korttelista kulman takaa löytyi Mixto Café, jonka espanjalaiseksi yllättävän ystävällinen tarjoiluhenkilökunta sai meidät istahtamaan pöytään. Nautimme lounaslistalta ihan kelvollisen kevyen lounaan.
Kiersimme takaisin La Perderan puolelle korttelia ja kävelimme alamäkeen kohti vanhaa keskustaa. Passeig de Gràcia on Barcelonan kallein ostoskatu. Sieltä löytyvät kaikki luksusbrändit. Kuvasimme myös muita upeita taloja matkalla kohti paikkaa, jossa meillä olisi varaa shoppailla.
Plaça de Catalunyalla menimme sisään El Corte Ingles -tavarataloon. Jo ovien luona puhaltava viilennys tuntui helpottavalta. Nousimme ylimpään kerrokseen ja tankkasimme nesteitä ja hedelmiä istuskellen upeat maisemat tarjoilevassa ravintolassa. Sitten Juha laski selvästi piristyneen Ninan irti alempiin kerroksiin.
Ninan reissukäsilaukku oli merkkiä Mandarina Duck ja se oli palvellut hyvin jo vuosia. Aikanaan Berliinin KaDeWesta hankittu rakas pussukka oli jo hajoamassa paljosta käytöstä johtuen, joten sen uusiminen oli ollut jo jonkin aikaa listalla. Ninan iloksi ECIstä löytyi samaa merkkiä myyvä pieni osasto.
Ninaa auttoi mallin valinnassa nuori kiinalaista syntyperää oleva myyjätär. (Juha ei kysynyt oliko tyttö valinnut edustamansa merkin lempinimensä mukaan.) Sopivan laukun löydyttyä lähdimme palaamaan asunnolle. Lounaan keveydestä johtuen poikkesimme matkalla vielä tuttuun Copasetic-ravintolaan iltapalalle.