Kotisade

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat

Känny soi jo vaille kuusi, jotta ehtisimme syödä aamiaista ennen laivan saapumista satamaan kahdeksalta. Ruokaillessamme katselimme Helsingin lipumista ohitse laivan suunnatessa Vuosaareen. Pakkailimme loput kamppeet ja kuuntelimme kuulutusta, jossa kutsuttiin rekkakuskit rahtikansille ja pyydettiin muita pysymään matkustajatiloissa. Kuulutuksen antoi sama mies, joka oli kuuluttanut jo meitä edellispäivänä huvittaneen lounaskutsun. Hän puhui litanian ensin suomensi ja sen jälkeen tankeroi sen saksaksi, englanniksi ja ruåtsiksi.

Kuulutusta matkustajien siirtymiseksi autokansille ei kuulunut lainkaan, mutta jonkin aikaa odoteltuamme lähdimme pakkaamaan pyörän. Ehdimme vielä jutella jonkin aikaa saksalaisen ja suomalaisen naismotoristin kanssa ennen kuin tunkkaiselle yläkannelle alkoi virrata raitista ilmaa ovien auettua.

Ajelimme autoletkan mukana ulos laivasta ja pysäytimme hetkeksi laiturialueella, jotta Juha sai puettua sadetakin päälle. Nina oli pukenut sen jo laivassa, mutta Juha oli toivonut sateen olevan vain pientä tihkua. Niin se olikin – hetken, mutta kotiin piti ajaa varsin vetisen riepotuksen läpi. Sade ei sinänsä haitannut, koska koko reissun ajan oli muuten sää ollut suosiollinen. Jotenkin se oikeastaan sopi mielentilaamme reissun ja loman loppuessa.

Loppusanat

Upea lomamme kesti 30 päivää. Ajoimme ”vähän” ja näimme paljon. Kilometrejä kertyi 3222, hotelleja 14 ja valokuvia 1847.