Yöuni jäi turhan lyhyeksi, mutta suihkun jälkeen suuntasimme semipirteinä aamiaiselle. Löysimme ihan hyvää syömistä tarjonnaltaan selvästikin rekkamiehille suunnitellusta valikoimasta. Jatkoimme myös jutustelua suomalaisten kanssa. Aamiaisen jälkeen linnoittauduimme loungeen tulomatkan tavoin. Laivan putiikin tarjonnassa oli tasan kaksi englanninkielistä kirjaa, joista Nina valitsi toisen saadakseen ajankulua. Juha kirjoitteli tapahtumarikkaan edellispäivän kertomusta.
Yllättävän nopeasti tuli lounasaika ja siirryimme jälleen syömään. Juttumme suomalaisten kanssa jatkui lounaalla. Keskustelu oli jutustelua moottoripyöristä ja matkailusta yleensä. Ninan silmät alkoivat loistaa hänen kuullessaan miten pariskunta käytti suuria minigrip-pussien kaltaisia tyhjiöpusseja saadakseen mahtumaan enemmän vaatetta mukaan. Asiasta kehkeytyi aivan hulvaton keskustelu moottoripyöräpakkaamisen tuotekehittelystä.
Jutustelumme jatkui lounaan jälkeen loungessa. Jonkin ajan kuluttua nurkassa miniläppäriä näpytellyt kolmekymppinen mies kysyi Juhalta oliko laivassa verkkoa. Tämän jälkeen kaveri liittyi keskusteluun ja kertoi harrastavansa sukellusta. Pikkuhiljaa selvisi, että termi ”harrastaa” oli alimitoitettu. Hän oli sukellellut vähän joka puolella maailmaa ja näytti myös videon yhdestä sukelluksesta hylyn luo Itämerellä. Belgiassa asuva kaveri oli naimisissa espanjalaisnaisen kanssa ja keskustelun lomassa selvisi kaverin olevan varsin kielitaitoinen.
Nina näki käytävässä edellispäivänä tapaamamme naismotoristit ja juttelimme myös heidän kanssaan hetken ennen kuin oli taas aika syödä. Illallisella vaihdoimme vielä muutaman sanan naapuripöydän suomalaisten kanssa. Illan parhaan murjaisi humoristinen tarjoilija tuodessaan Juhan kyselemää täydennystä jälkiruokapöytään: ”Täytyy tätä välillä tehdä lisääkin ja toisaalta tuskin te olisitte vaihtamassa ravintolaa tai teillä ole muutenkaan kiire minnekään.”
