Linnan vangit

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat , ,

Aamiaisella katselimme aurinkoiselta mereltä miten uhkaava tumma taivas roikkui maan yllä. Laiva saapui Travemündeen reilut puoli tuntia myöhässä. Onneksi lomalla ei ole kiire. Päästyämme ulos satama-alueelta teimme melkein U-käännöksen toiselle tielle, joka lähti takaisin satamalahden suuaukkoa kohti. Kruisailtuamme läpi pienasutusalueen saavuimme lossille, joka vei meidät lahden yli. GPS:lle ohjelmoitu reitti opasti meidät pikkuteitä kaakkoon.

Tummat pilvet antoivat tilaa auringolle. Se oli hyvä, koska emme olleet pukeneet sadevaatteita. Nina bongaili unikkojen täplittämiä peltoja huristellessamme kaikessa rauhassa maaseutukylien läpi. Ensimmäinen kohteemme oli Saksan kolmanneksi suurimman järven rannalla oleva Schwerinin kaupunki ja nimenomaisesti siellä pienellä saarella oleva Mecklenburgin herttuasuvun linna. Saapuessamme kaupungin keskustaan erottui linnan tornin kullattu kupoli jo kaukaa.

Yleensä moottoripyörälle on helppo löytää parkkipaikka. Hämmästyksemme oli suuri joutuessamme todella etsiskelemään edes jotain koloa mopolle maksullisten tai kokonaan pysäköintikiellettyjen alueiden nurkista. Juha jopa kysyi kapealla kadulla vastaan tulleen poliisiauton kuskilta, minne voisi laillisesti pysäköidä. Viherpeippo totesi vain ääneen, että kaikkialla on kieltoja ja viittasi kädellään sivukadulle tyyliin ”etsi tuolta”. Juha päätti jättää mopon lähikadun varrelle silläkin uhalla, että saisi pikavoiton maksamattomasta pysäköinnistä. Prätkäänhän on turha jättää maksettua lipuketta.

Schwerinin linna on kieltämättä komea ja kunnostustyöt olivat käynnissä. Ostimme liput ja audio guidet, joiden kera tutustuimme linnan avoimiin huoneisiin. Linnan tyyliksi voisi nimetä vaikka ”hienoa halvalla”, koska siellä oli tehty upeita koristeellisia huoneita edullisista materiaaleista. Suurin osa seinäpinnoista ja katon koristeista oli kipsiä ja paperimassaa, joista oli maalaamalla taidokkaasti tehty jopa marmorin näköistä.

Ollessamme aulassa matkalla ulos huomasimme kuinka ovesta saapui sisään kuin tulva-aalto ihmisiä niskat kyyryssä. Ulkona tuli vettä tuli aivan vaakatasossa. Arvioimme uudelleen hetkeä aiemmin tekemämme päätöksen olla ruokailematta linnan hinnakkaassa ravintolassa. Palasimme toiseen kerrokseen ja saimme parahiksi pöydän ravintolasta ennenkuin muut linnaan rynnistäneet veivät kaikki paikat. Ravintola täyttyi nopeasti ja mekin annoimme neljän hengen pöydästämme suosiolla puolet iäkkäälle saksalaispariskunnalle.

Pöytäkumppanimme tilasivat vain kahvit. Meidän odotellessamme ruokiamme virisi pöydässä varsin yksipuolinen keskustelu vanhusten jutellessa kanssamme saksaksi ja Juhan kääntäessä Ninalle sen vähän mitä itsekään ymmärsi. Täti puhui niin harkitun selkeästi käsimerkeillä elävöittäen, että ruotsia hyvin osaava Nina ymmärsi häntä osittain. Saimme kuitenkin superystävälliseltä pariskunnalta muutaman hyvän vinkin Berliinistä. Setä oli jo käymässä läpi koko muun Saksan nähtävyyksiä, kun täti päätti heidän lähtönsä ajan koittaneen.

Ruokailumme aikana tuli aurinko jälleen esille ja sade loppui. Kiersimme ulkona linnan toiselle puolelle katsomaan sen pientä puutarhaa. Suuri puutarha on valtaisa alue pienen sillan toisella puolella. Suuren puutarhan pääsymaksu 16 euroa olisi vaatinut enemmän kiinnostusta rehuista kuin meillä oli. Tyydyimme tutustumaan linnan vieressä olevaan pikku puutarhaan. Olimme juuri kiertäneet linnan sille puolelle, kun Juha bongasi vauhdilla lähestyvän sadepilven. Jouduimme ottamaan jopa muutaman juoksuaskeleen takaisin linnan suojiin rajun sade- ja raekuuron iskiessä. Leffaversion nimeksi voisi laittaa ”Linnan vangit”.

Kuuro väistyi vain hiukan hitaammin kuin oli saapunut ja palasimme linnalta pyörän luokse auringonpaisteessa lätäköitä väistellen. Auringosta huolimatta puimme sadevaatteet, koska kohdesuunnassamme näkyi lisää tummia pilviä. Lähdimme jatkamaan Schwerinistä pikkutieteeman mukaisesti kaakkoa kohti.

Saimme ajella melko aurinkoisessa säässä pilvien kierrellessä ohitsemme. Ajoimme läpi vanhojen tammimetsien, joissa puut kasvoivat niin lähellä tietä, että lehvästöt tekivät katon tien ylle. Tiheiden puiden alla ei edes kasva oikeastaan mitään valon vähyyden ja pudonneiden lehtien tekemän peitteen takia.

Yhtäkkiä tien vieressä oli umpikujan liikennemerkki ilman minkäänlaista selitystä. Vajaan kilometrin päässä oli ajokieltomerkki ja pakollinen kääntyminen oikealle vievälle lätäköiden täplittämälle huonokuntoiselle hiekkatielle. Ajokiellon takana näkyi täysin auki kaivettu maantien pohja. Hetken harkinnan jälkeen Juha teki U-käännöksen ja GPS sai töitä laskiessaan kuumeisesti uutta reittiä käsittämättä miksi kuski oli päättänyt lähteä tulosuuntaan takaisin. Matka jatkui sitten edellisestä kunnollisen tien mutkasta uuteen suuntaan.

Hetken kuluttua ohi kulkevien sadekuurojen lumous särkyi ja uusimmat sadevaatehankintamme joutuivat tositoimiin. Hetkittäin vettä tuli oikein antaumuksella tauoten taas välillä. Lähestyessämme Parchimin kylää repesimme molemmat nähdessämme suoran tien laidassa viritelmän, jossa oli liikennevalot lentokoneista varoittavan kolmion alla. Jaloittelutauolla Parchimissa Juha päätti pikkutienautiskelun riittävän tälle päivälle. GPS sai ohjeet valita vapaasti tietyyppejä rajoittamatta nopeimman reitin hotellillemme Potsdamiin. Samalla arvio perille saapumisen kelloajasta aikaistui tunnilla. Sadekin päätti pitää tauon.

Muutamia kilometrejä myöhemmin siirryimmekin moottoritielle ja sade alkoi jälleen. Keli kuivui taas jonkin ajan kuluttua ja huristelimme edelleen vain rekat ohittavalla nopeudella rauhallisesti. Pidimme moottoritien levähdyspaikalla tauon, jonka ajoitus osui nappiin. Juuri istuessamme kupposella kulki ohitse ajomatkamme viimeinen sadekuuro.

Loputkin tummat pilvet väistyivät ja kuivan tunnin kuluttua saavuimme Potsdamin Best Western Parkhotellin pihalle aurinkoisena iltana puoli seitsemän aikaan. Pyörä sai parkkipaikan pienen hotellin kellarikerroksen autohallista ja me saimme siistin huoneen talon ylimmästä eli suomalaisittain kolmannesta kerroksesta. Muualla maailmassahan ensimmäinen kerros on vasta katutasosta seuraava.

Kotiuduttuamme kävimme kevyellä illallisella hotellin ravintolassa. Tilasimme annnokset höyrytettyä kampelaa ja villiriisiä. Koska emme tilanneet alkuruokia, saimme keittiön tervehdyksenä todella hyvänmakuiset scampikääryleet pääruokia odotellessamme. Harmiksemme kala oli täysin maustamaton, joten herkkä valkoinen kampela ei maistunut yhtään miltään. Hakiessaan lautasemme pois tarjoilijatyttö kysyi vakiokysymyksen ”maistuiko” ja hämmentyi Juhan vastatessa totuudenmukaisesti.

Loppuillan lepäilimme kerraten hauskan päivämme tapahtumia ja mietiskellen seuraavien päivien ohjelmaa sääennusteiden avustuksella. Ninan kadottua jo unten maille, Juha tappeli alkureissun blogimerkinnät julki hotellin ilmaisella ja silti hädin tuskin hintansa arvoisella nettiyhteydellä.