Kaupungista kylään

Julkaistu Avainsanat , ,

Teepussisparrauksen ja rauhallisen aamiaisen jälkeen tuli pikku ylläri, kun maksamiseen tarvittiinkin käteistä. Ninalla oli vielä onneksi sen verran euroja, että pääsimme ulos joutumatta tiskaamaan. Ystävälliset isäntämme kättelivät meidät hyvästiksi ja pakkasimme takapihan varjossa seisoneen pyörän. Taivaalla näkyi vain muutama pieni siivu ohuita pilviä ja heti aamusta tunsi, että päivästä tulisi kuuma.

Olimme aiemmin hyödyntäneet majatalon loistavaa nettiyhteyttä buukataksemme pari yhden yön kohdetta eteenpäin. Suunnistimme lounaaseen kohti Nürnbergiä. Kohteemme suuntaan olisi ollut pitempi matka pikkuteitä, joten annoimme GPS:n valita vapaasti. Pidimme moottoritiellä rauhallista rekkaohitusvauhtia. Muutamia kymmeniä kilometrejä ajettuamme alkoi maisema muuttua kumpuilevaksi. Tällaisessa maastossa näkee ympäristön mukavasti myös moottoritieltä ja matka eteni joutuisasti.

Pidimme tauon Plauenin lähellä olevalla rasthofilla eli suurella levähdyspaikalla, jossa on kaikki palvelut. Kuuma keli hillitsi nälkää, joten kumpikaan meistä ei tuntenut tarvetta lounastaa vielä. Tankkasimme vain teetä ja kahvia sekä mopon. Moottoritieosuus loppui saapuessamme Baijerin metsäalueille ja kurvailimme upeassa maisemassa ylös ja alas kukkuloiden lomitse kiemurtelevia teitä. Välillä tie edessäpäin tuntui katoavan jyrkkien kukkuloiden välisissä solissa.

Tiet muuttuivat koko aika pienemmiksi, kunnes tulimme kohdekylämme Burgkunstadtin laitamille, jossa keskiviiva katosi kokonaan kapean asfalttinauhan kiemurellessa puiden lomitse alas 17% rinnettä. Tämän siirtymäosuutemme pituus oli suunnilleen ensimmäisen päivämatkan mittainen eli reilut 260 kilometriä, mutta motariosuus toi meidät perille ennen kolmea.

Hotel-Gasthof Drei Kronen (Kolme Kruunua) majatalon nimi ei liity tietääksemme mitenkään Suomen länsinaapuriin. Saapuessamme oli vastassa iäkäs herra, joka joutui hetken penkomaan kansiotaan löytääkseen varauksemme. Saimme siistin, joskin edellisiä pienemmän huoneen ja asetuttuamme taloksi palasimme nälkäisinä alakertaan tiedustelemaan ruokailusta. Vanha herra totesi keittiön aukeavan vasta viideltä. Kysymykseen ravintoloista oli vastaus ”kaikki on tähän aikaan kiinni”. Auts!

Ninan näyttäessä epätoivoiselta ja Juhan änkyttäessä saksallaan, että olimme viimeksi syöneet aamiaista, ukkeli heltyi ja sanoi voivansa tehdä meille schnitzelit. Otimme tarjouksen kiitollisina vastaan ja yllättävän nopeasti setä toi eteemme ensin todella (eikä vain nälän takia) maittavat alkusalaatit. Niitä seurasivat ison miehen kämmenen kokoiset leikkeleet ranskalaisilla. Söimme maukkaat annokset kokonaan Juhan hiukan auttaessa Ninaa tyhjentämään lautasen. Kiittelimme vuolaasti ystävällistä papparaista maksaessamme.

Massut täynnä lähdimme pienelle kävelykierrokselle. Isoa tämän kokoisessa kylässä ei voi tehdäkään. Nina sai läheisestä paperikaupasta ystävänsä viisivuotiaalle kivan synttärikortin. Seuraavaksi löysimme konditorian, jossa nautimme kupposet ja jälkiruoaksi jaoimme valtaisan kokoisen palasen fanaattisen hyvää mansikkatorttua.

Etsiessämme täydennystä pesutarpeisiimme ja nimenomaan pienissä pulloissa, saimme apteekin tytöltä vinkin isomman valikoiman kaupasta pienen kävelymatkan päässä. Jo vajaan kilometrin reippailu vei meidät kylän ulkopuolelle, jossa sijaitsee isompien kauppojen keskittymä. Löysimme mukavan pienet pakkaukset suihkusaippuaa, hammastahnaa ja ihovoidetta. Palasimme saaliinemme hotellille pakoon yli 30 asteen kuumuutta.

Lepäilimme huoneessamme suunnitellen tulevia kohteita ja reittejä sekä surffaillen hyvin toimivalla nettiyhteydellä. Yhdeksän nurkilla siirryimme ulkoterassille, jossa nautimme kevyen keittoillallisen. Sekä Ninan tomaattikeitto että Juhan gulassikeitto olivat jälleen todella hyviä. Niiden päälle nautimme vielä ihanan syntiset jäätelöannokset – Ninan hedelmillä ja Juhan kuumilla vadelmilla. Sitten vain istuskelimme pimenevässä illassa muiden hotellivieraiden ja paikallisten maailmanparantajien seurassa miettien reittejä ja kirjoitellen matkakertomusta.

Lähtiessämme huoneeseen muistimme onneksi kysyä mihin aikaan aamiaista tarjoillaan. Olimme yleensä olleet hiukan yli yhdeksän valmiita aamiaiselle, mutta täällä sen tarjoilu loppuu jo yhdeksältä. Päätimme laittaa kännyt soimaan normaalia aiemmin, ettei tarvitsisi aamulla syödä schnitzeleitä.