Olimme tottuneet ilmastointiin aiemmissa asunnoissa, joten tämän huoneiston kaksi tuuletinta eivät aivan vastanneet samaa tasoa. Onneksi asuntoon sai läpivedon, joten olimme saaneet hiukan viilennettyä huoneita ennen nukkumaan käymistä.
Lähtiessämme käymään kaupassa sanoimme hotellin respalle, että vedenkeittimemme vuosi eikä jaksanut myöskään kiehauttaa vettä. Asia luvattiin hoitaa viipymättä ja niin tapahtuikin. Palatessamme kaupasta saaliinemme oli vedenkeitin jo vaihtunut.
Ylitimme Tonavan pienen sivuhaaran vanhan kaupungin puolelle. Meillä ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa, mutta kuljimme poikittain läpi historiallisen keskustan kohti Mariahilfer Straße -ostoskatua keskustan vastakkaisella puolella. Joko ehtisimme sinne saakka tai sitten emme. Päivän sää oli edelleen lämmin, mutta puolipilvisyys piti lämpötilan siedettävissä lukemissa ja tuuli raikasti ilmaa.
Ensin piti kuitenkin saada kahvia. Se hoitui Coffeeshop Companyn kuppilassa. Lähistöllä oli luontaistuotekauppa, josta Nina löysi ilokseen suosikkileipäänsä. Haahuilumme jatkui vilkaille kävelykaduille. Pidimme lounastauon ravintola Medusassa, jonka lista näytti hyvältä. Ninan Nizzan salaatti oli ihan kelvollista, mutta Juhan sienirisotto katkaravuilla oli surkea esitys. Oli kuin riisit olisi keitetty purkkiherkkusienten nesteessä.
Lounaskahvien nauttimispaikka oli jo valittu ennalta. Jonotimme hetken pöytää legendaariseen Sacher-kahvilaan, kunnes meidät ohjattiin Metternich-salongin pöytään. Palvelu oli juuri niin muodollista kuin voi olettaa, mutta silti erittäin ystävällistä. Wien on kahvilakulttuurin sydän, jolla on pitkät perinteet erilaisista kahvin tarjoilutavoista.
Ninan kahvivalinta oli Verlängerter, joka tarkoittaa jatkettua eli kuin americano. Juha valitsi perinteisen Einspänner-kahvin, joka on kuin irish coffee ilman viskiä. Nimi tarkoittaa yhden hevosen vetämiä vaunuja, joita oli ”takseina” vielä 1800-luvulla. Kahvin lisäksi piti tietysti ottaa palanen Sacher-kakkua kermavaahdolla.
Nautiskelun jälkeen päätimme iltapäivän olevan jo niin pitkällä, että Mariahilfer saisi jäädä tältä päivältä. Pilvet olivat muuttuneet astetta tummemmiksi ja roiskivat pari tippaa vettä. Kiertelimme keskustassa ihmetellen kauniiden talojen runsautta. Minne tahansa katsoi niin siellä oli jokin hieno rakennus tai upea yksityiskohta. Meitä ei haitannut lainkaan, ettemme aina tienneet mikä pytinki oli kyseessä. Joissakin oli kyltit ja osa oli merkitty kartalle.
Etsiydyimme Ninan ennalta netistä bongaamaan Demel-kahvilaan, jonka valikoimissa on myös gluteenittomia tuotteita. Leipomo ei ole aloittanut ihan eilen vaan sen historia alkaa vuodesta 1786. Demel siitä tuli 1857. Joimme hyvät kahvit ja täällä oli Ninan vuoro nautiskella kakunpala.
Kupposten jälkeen palailimme hotellin suuntaan kiertäen eri kautta kuin tullessa. Kaupat olivat jo menneet kiinni ja kävelykadut alkoivat hiljentyä. Porukkaa oli silti edelleen runsaasti liikkeellä, muttei enää ruuhkaksi asti.
Palattuamme asunnolle viilensimme huoneiston tehokkaasti läpivedolla, joka ulkona puhaltavan tuulen ansiosta yltyi pikku myrskyksi huoneissamme ja jouduimme sulkemaan toisen puolen ikkunat. Nautimme iltapalaa ja järjestelimme päivän reilua kuvasaalista.
Olipa mielenkiintoista katsella näkymiä Wienistä. Tuota Stephansdomia katselin
samannimisen hotellihuoneen ikkunasta. Graben ja Kärtner Strase tulivat käveltyä,
Sacher oli tietysti must. Paljon on muuttunut, kuitenkin, vaikka vanhakin on
jäljellä. Mainokset kaupunkikuvassa moninkertaistunnet, siinäkö yksi syy. Ja tietenkin
uusia rakennuksiakin ympätty vanhojen joukkoon. Kiitos taas teille kun liitätte
niin paljon kuvia kertomukseenne.
Kiitokset kuvista. Kun olimme Kristelin kanssa Wienissä oli joulutorien aikaa. Päivät olivat lyuhyet ja jouluvalaistus on saanut aikaan sen, ettei muista kaikia taloja. Tapanin kirkkoa ramantoitiin silloin. Sai pujotella rakennustelineiden välissä ihailemassa kirkon sisustaa. Ovat onnistuneet entisöinnissä näköjään hyvin. Täytyykin mennä katsomaan Wienin valokuva-albumia.
Terveisin
Eero