Museo ja kotiinpaluu

Julkaistu Kategoriat Iso-Britannia 2014Avainsanat ,

Viimeinen reissupäivä valkeni edellisten lailla aurinkoisena. Keräsimme kamppeemme ja luovutimme huoneen jättäen matkatavarat vastaanottoon. Pienen suostuttelun jälkeen saimme reppumme lukittuun tilaan, koska emme halunneet jättää niitä respan käytävälle.

Kävimme aamukahvilla Brunswickin ostoskeskuksessa olevassa pikku kuppilassa, jonka seinähyllyillä oli paljon suomalaista designia olevaa tavaraa. Tiskin takana oleva pitkä nuori mies kertoi kumppaninsa olevan suomalainen ja pitävänsä Suomesta erittäin paljon. Hän oli vieraillut niin Helsingissä kuin talvisessa Lapissakin.

Kävelimme muutaman korttelin matkan British Museumille ja sisään pääovista. Katselimme ensin valistuksen ajan näyttelyä. Laajan salin reunalla oli vanha rouva pöydän takana ja pöydällä oli intialaisen Ganesha-jumalan pienehkö metallinen patsas. Rouva tarjosi 300-vuotta vanhan pronssiesineen pideltäväksemme ja selitti samalla esineen historiaa ja symboliikkaa.

Katselimme seuraavaksi Kauko-Idän osastoa. Oli jotenkin kiehtovaa nähdä kuinka paljon kiinalaisia oli katselemassa Kiina-osastoa. Amerikan alkuperäisväestön historiasta kertovalla osastolla ei sen sijaan näkynyt intiaaneja. Pyörähdimme vielä pakollisen kuvion eli yhden monista egyptologian osastoista, joka olikin jo paljon vilkkaampi kuin muut näkemämme salit.

Palattuamme katselemaan myymälöiden tarjontaa alkoi kuulua hälyttimen ulinaa ja kuulutus, josta ei suuren hallin puolella saanut mitään selvää. Kaupan sisäpuolella naisen ääni kuului selvemmin toisellen hälyttimen ulinan välissä lauseita: ”Palohälytin on lauennut muualla rakenuksessa. Pysykää missä olette ja odottakaa ohjeita.” Jatkoimme kiertelyä shopeissa kuten kaikki muutkin. Lisäohjeita ei tullut ja muutaman minuutin päästä ulinakin lakkasi.

Poistuessamme etuovesta tuli vastaamme aivan valtava ihmismassa. Olimme itse päässeet kävelemään suoraan sisään, mutta nyt oli pihalla kaksi leveää jonoa ja kadulla odottajia ei päästetty edes porteista pihalle. Osa kertyneestä jonosta selittyi varmasti sillä, ettei hälytyksen aikana päästetty ketään sisälle. Ajoituksemme oli ollut täydellinen.

Lounasaika oli sopivasti käsillä, joten etsimme Juhan puhelimen Yelp-sovelluksella lähistöltä sopivaa ravintolaa. Ranskalaisen keittiön Savoir Faire oli saanut lukuisia hyviä arvioita. Listalta ei löytynyt suoraan Ninalle sopivaa annosta, mutta ystävällinen henkilökunta valmisti hänelle erikoisversion kana-caesar -salaatista.

Sekä Ninan salaatti että Juhan valitsema lammaspata olivat aivan valtavan hyviä. Juhan tilaama sivuannos valkosipulileipää oli niin suuri, ettei sitä voinut ajatellakaan syövänsä kokonaan, koska valkosipulissa ei todellakaan ollut säästelty. Hienon ruokailukokemuksen täydensivät ravintolan mukava ilmapiiri ja hauska juttutuokio irlantilaissyntyisen tarjoilijattaren kanssa.

Palasimme hotellille noutamaan matkatavaramme ja siirryimme vielä kerran St Pancrasin metroasemalta Piccadilly-linjalle. Saimme mukavasti istumapaikat ennen kuin juna tuli aivan täyteen. Tunnin kolkuttelu Heathrowlle alkoi nukuttaa heikosta ilmanvaihdosta johtuen.

Turvatarkastus oli tiukin koskaan kohtaamamme ja huonosti organisoitu. Ohjeita ei annettu ennen tarkastukseen menoa ja sitten nassutettiin siitä, ettei ohjeita ollut noudatettu. Superherkällä oleva metallinilmaisin piippasi jokaiselle vaikkei ynseä taputtelija haravallakaan pyyhkimällä mitään löytänyt.

Nina teki vielä pienen shoppailukierroksen terminaalin kaupoissa ennen porttimme ilmestymistä taululle. Olimme kroonisesti unohtaneet kirjoittaa jo hyvissä ajoin hankkimamme kortit, joten meille tuli pikku hoppu saada ne kirjoitettua ja lähetettyä. Pääsimme koneeseen ja matkaan ilman suurempia odotteluja. Lento sujui todella pehmeästi. Nina syötti Juhalle Mentos-karkkeja ja pyysi olemaan hengittämättä kohti. Laskeuduimme hiukan etuajassa Helsinki-Vantaalle vartin lauantain puolella.

Kone jäi todella kauas ulkomaan terminaalin päähän. Terminaaliin oli lomamme aikana tehty Suomi-aiheinen näyttelytila, jossa oli soutuvene sekä suuria maisemakuvia. Kävellessämme ohi porotokkaa esittävän kuvan edessämme kulkevan perheen pikkutyttö kysyi lapsen kirkkaalla äänellä: ”Onko nuo niitä Pettereitä?”

Nina piipahti vielä Alepassa poimimassa tuoreita aamiaistarvikkeita. Sen verran väsymys ja parin viikon oleskelu muualla oli vaikuttanut, että hän huomasi tuijottavansa ostoksiaan kassahihnan päässä miettien miksei kukaan pakannut niitä valmiiksi.

3 kommenttia artikkeliin ”Museo ja kotiinpaluu”

  1. Nuo postikortit, postikortit! Tiedän muitakin kortittelijoita, jotka ovat ottaneet harmikseen tuon viime vuosituhannen tavan lähetellä niitä. Hauskahan niitä on
    vastaanottaa, mutta kun kirjoitteluaikaa ei oikein löydy!

  2. Kiitos vielä kerran mielenkiintoisesta matkasta ja erittäin hyvistä kuvista.
    Eero

  3. Mukavaa, että olette lueskelleet kertomustamme ja ollet matkustaneet näin mukanamme.
    -Nina

Kommentointi on suljettu.