Hiukan kevyehkön aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla kamppeinemme keskustaan. Kävellessämme vajaan kilometrin päätepysäkiltä rautatieasemalle näimme sitä Oxfordia, jossa emme olleet käyneet – emmekä olleet menettäneet mitään.
Meillä ei ollut ennalta ostettuja lippuja päivän etapille, koska nettiostos ei olisi antanut mitään etua. Juhan jonotellessa lippukassalle, Nina kävi ostamassa vesipulloja. Saimme liput seuravaan junaan, joka pysähtyisi Moreton-in-Marshissa. Sieltä jatkaisimme bussilla.
Liikenne länteen päin oli myöhässä ja valitteleva kuulutus kertoi puolen tusinaa kertaa junamme myöhästyvän. Joka kerralla myöhästyminen lisääntyi kahdella minuutilla. Vaikka sää oli jälleen helteinen, niin pieni tuulenvire varjoisalla laiturilla teki odottelusta ihan siedettävää. Meitä huvitti myöhästymisestä kertovan taulun takana pyörivä mainos, jossa kerrottiin Britannian rautateiden olevan paras luotettavuudessa ja täsmällisyydessä.
Porukkaa oli paljon liikkeellä ja parikymmentä minuuttia myöhässä oleva juna oli melko täynnä. Saimme kuitenkin istumapaikat melko onnekkaasti. Matka tuntui sujuvan yllättävän ripeästi ja junasta purkautui todella paljon matkalaisia juuri Moretonissa. Pitkä juna ei mahtunut kokonaan laiturin viereen ja olimme onnekkaasti viimeisessä vaunussa, jonka ovet avattiin. Muuten olisimme joutuneet ankeämään pakaasien kanssa kohti ensimmäisiä vaunuja.
Junan myöhästymisestä johtuen seuraavan bussin lähtöön oli vielä tovi. Pysäkki oli muutaman kymmenen metrin päässä asemasta, mutta siellä ei ollut penkkejä, joten palasimme asemarakennukseen odottelemaan. Emme kuitenkaan ehtineet edes kunnolla istahtaa, kun lippuja myynyt virkailija sanoi sulkevansa aseman. Odottelimme sitten ulkopuolella laiturin penkeillä.
Bussi kulki lähtiessään läpi Moretonin pittoreskin keskustan. Myös toinen matkan varrella ollut kylä Stow oli yllättävän vilkas. Kyyti kohteeseemme Bourton-on-the-Water kesti yllättävän ruuhkaisella pikkutiellä junamatkaa kauemmin. Perillä Juha kysyi pysäkin vieressä olevasta lehtimyymälästä tietä majapaikkamme osoitteeseen. Nuori tyttö tiskin takana ei osannut neuvoa, mutta saimme kaupasta kylän kartan, jossa majapaikkammekin näkyi.
Bourton-on-the-Water on nimensä veroinen. Kylän läpi virtaa kirkasvetinen Windrush-joki vaihtelevan levyiseen uomaan kivettynä. Vettä on noin puoliväliin pohjetta. Joen reunoilla on puistikkoa, joka ainakin saapumispäivänämme oli vilkkaassa käytössä. Lapset kahlasivat joessa aikuisten istuskellessa nurmikolla ilakointia katsellen.
Kylän pääkatu kulkee joen suuntaisesti ja joen toisella puolella on kävelykatu. Ylitimme joen pientä kävelysiltaa pitkin ja Broadlands Guest House löytyi kylän laidalta – eli kahden korttelin päästä. Meidät otti vastaan erittäin ystävällinen, kohtelias ja todella kaunista englantia puhuva isäntä. Hän johdatti meidät huoneeseemme, joka oli todella siisti ja toimiva sekä – mikä parasta – viileän raikas.
Kotiuduttuamme teimme kierroksen kylässä ja toiset viisitoista minuuttia käytimme ruokailupaikan valintaan. No ehkä kierros kesti hiukan kauemmin. Jos Oxford oli meille ollut Morsen kotikaupunki, niin tämä kylä toi mieleen Neiti Marple -tarinat. Näimme jopa vanhan bussinkin, jollainen oli ollut yhden tarinan TV-versiossa.
Ehdimme näkemään myös kilpailun, jossa jokeen tipautettiin kerralla kopallinen numeroituja keltaisia muoviankkoja. ”Duck race” sai enemmänkin hupaisia piirteitä, kun vapaana joessa juoksenteleva koira kävi ensin tökkimässä kisaajia kuonollaan ja sitten poimi yhden narskutettavakseen.
Lounaspaikkakin löytyi. Aikoinaan Tampereella asunutta Ninaa veti puoleensa Old Manse Hotellin pubi. Valitsimme molemmille kanaa, joskin eri tavoin valmistettuna ja molemmat annokset olivat todella maukkaat. Kahvipaikan valinta olikin jo haasteellisempaa, koska lähes kaikki kuppilat sulkivat viideltä. Onneksi myös ruokaa tarjoileva Windrush Garden Cafe oli auki.
Käväisimme kaupassa hakemassa iltapalaa hotellille, jonne palasimme nauttimaan todella idyllisen rauhallisesta illasta aivan tukahduttavan kuuman päivän päätteeksi. Pääkadun liikenne ja ihmisten äänet eivät kuulu hotellille lainkaan.
Isäntämme oli varoittanut, ettei langaton nettiyhteys oikein kuulu huoneisiin. Saimme kuitenkin yhteydet päälle käymällä laitteiden kanssa ensin päätalon oleskeluhuoneessa, jonka jälkeen yhteydet pysyivät päällä myös huoneessa – ikkunan lähettyvillä.
Kuvista päätellen idyllinen paikka ja hotelli vaikutti asuttavalta. Hetken luulin sen lintuemon adoptoineen niitä muoviversioita. Mukavia avoajokkeja.
Voi miten sievä kaupunki. Tulee tästä mieleen yksi etelä-Ranskan kaupunki, jossa oli paljon vesirattaita joku sur jotain -lähellä Avignonia! Nina pitäisi siitä varmasti 🙂
Pitääpä etsiä Ranskan kartasta! Hauskaa sinänsä, että me mietimme puolestamme että te varmasti pitäisitte Bourton-on-the Waterista. Tytöistä olisi varmaan hauskaa kahlailla ja keinua pajunoksista sidotuissa keinuissa.