Ala-Manhattan

Julkaistu Kategoriat New York 2008Avainsanat ,

Kaunis ja aurinkoinen aamu alkoi jälleen kosmisella aamiaisella. Ensimmäistä kertaa jouduimme jopa odottelemaan pari minuuttia vapaata pöytää. Vaikka emme osuneetkaan Judithin pöytiin, niin hän tervehti meitä iloisesti ja vaihtoi muutaman sanan ohimennen.

Päivän ohjelmana oli tutustuminen Ala-Manhattaniin – Soho, Little Italy, Chinatown, West Village ja Greenwitch Village. Hyppäsimme metroon 50 kadulta. Normaali linja C ei kulkenut, mutta tavallisesti aseman ohi pysähtymättä pyyhältävä linja A poimi matkalaiset hiukan muutetulle reitille. Olimme suunnitelleet jäävämme pois Canal Streetillä, mutta reittimuutoksen takia päädyimme Lafayette Streetille. Se itse asiassa sopikin meille paremmin, koska muutamat Ninan esivalitsemat käyntikohteet osuivat sopivasti puoliympyrän muotoiselle reitille.

Heti noustuamme takaisin maan pinnalle huomasimme miten raaka ja kylmä näinkin aurinkoinen päivä oli. Ostimme katumyyjältä päähineet. Ninan valinta oli kudottu lippalakki ja Juha osti perinteisen mustan pipon. Kunnon shopparin tavoin Nina osti vielä pari huivia ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa. Melkein ensimmäinen kohteemme oli lähes legendaarinen Dean & Deluca, joka on kaikkien herkkukauppojen (= deli) äiti. Ostimme itsellemme pari firman mukia. Mukeissa on kaksi sisäkkäistä lasikuppia, joiden välinen ilma toimii eristeenä.

Huojennustauolla Starbucksissa Juha bongasi näyttelijä Adrian Brodyn. Pitkällä ja hoikalla miehellä oli päällään paria numeroa liian suuret farkut, tuulitakki täynnä heikosti kiinniommeltuja merkkejä ja päässään pitkulainen löysä myssy. Hänen seuralaisensa oli selvästi muotitietoisempi pieni nainen (nettihaun perusteella tunnistettu: Elsa Pataky). Vaikka muutama kahvilan asiakas selvästi tunnisti näyttelijän niin hänen annettiin olla aivan rauhassa.

Kiinalaiset ovat selvästi valtaamassa Pikku Italiaa. Kalligrafisia kauppojen nimiä näkyi myös selvästi italialaisella alueella. Kiertelimme aluetta bongaillen kivoja vanhoja tai vain muuten erikoisia taloja. Kuljimme kiinalaiskorttelien ihmisvilinässä tunnustellen ilmapiiriä, joka poikkeaa varsin selvästi Ylä-Manhattanin vastaavasta. Molemmat ovat miellyttäviä vaikka erilaisia. Ala-Manhattanilla ollaan yhteisöllisempiä ja otetaan juttua tuntemattomien kanssa helpommin. Eräs vanhempi mies kysyi heti tarvitsemmeko apua Ninan poimiessa kartan esille tarkistaaksemme seuraavan kohteemme sijainnin. Juttelimme muutakin hetken aikaa keskellä vilkasta kadunkulmaa.

Huolimatta aasialaisten aluevaltauksista tyyli ja tunnelma vaihtuvat taianomaisesti eri alueiden välillä. Esimerkiksi siirryttäessä Canal Streetillä kiinalaiskortteleista länteen alkaa kuulua bassovoittoista räppiä ja kasvot tummenevat. Pidimme tauon Starbucksilla käännyttyämme pois Canalilta. Hudson Street on varsin hiljaista ja jopa masentavaa liikekorttelia, mutta heti Houston Streetin ylitettyäsi saavut seesteisen rauhalliseen ja pittoreskiin matalien talojen maisemaan eteläiseen osaan West Villagea.

Greenwitch Avenuella oli markkinat. Kuljimme kojujen ohi – no ei kaikkien pysähtymättä. Ninan shoppaillessa jälleen läheisen niskahierontaa tarjoavan kojun kiinalaistäti tuli houkuttelemaan Juhaa hoitoon ilmaisella näytteellä. Ei tullut kauppoja – tätin otteet olivat enemmänkin hiplaamista kuin hieromista.

Bleecker Streetillä päätimme syödä kreikkalaisessa ravintolassa. Vartaassa kypsytetty lammas oli melko hyvää, mutta selvästikin halvemmista lihoista tehtynä osa siitä oli aivan liian purukumia. Olimme selvästikin tottuneet liian hyvään ruokaan. Jatkoimme vielä kiertelyä Villagessa ja tulimme auki kynnetyn Washington Square puiston kohdalle. Katsellessamme puistoa ja alueen mielenkiintoisia taloja viereemme pysähtynyt nuori kaveri ihmetteli meille ääneen mihin puiston suihkulähde oli kadonnut. Siitäkin kehkeytyi keskustelu hetkiseksi.

Tämä ja aiempi keskustelu vanhemman herrasmiehen kanssa sai meidät tajuamaan kuinka paljon kohteliaampia ja avoimempia jenkit ovat – jopa Nykissä – suomalaisiin verrattuna. Jos halutaan ohi niin aina kuuluu ”Excuse me” ja katuvilinässä väistämättömien pikku törmäilyjen seurauksena sanotaan ”Sorry” täysin riippumatta siitä kenen aiheuttama tilanne oli. Muutenkin tuntuu ensimmäinen reaktio olevan hymy – johtuneeko vain siitä miten hassuilta turistit näyttävät.

Pidimme vielä kahvipaussin yliopistonuorten kansoittamassa kahvilassa, josta pakenimme live-bändin aloittaessa sessionsa. Kavereille olisi mielellään antanut klassisen vinkin päivätyön säilyttämisen tärkeydestä. Lähdimme palaamaan pohjoiseen viidettä avenueta pitkin, josta vaihdoimme Broadwaylle sen risteyksessä.

Olimme lähestymässä Times Squarea, kun tihenevä väenpaljous sai meidät valitsemaan keltaisen kuljetuksen paluumatkalle. Kuskiksi osui tällä kertaa intialainen mies – tuskin yksikään Nykin taksikuskeista lienee amerikkalainen. Kuski tiedusteli kohdettamme tutulla curry-murteella. Huolimatta kaverin tyylistä ajaa kuin olisi Bombayssa pääsimme ehjinä hotellille.