Pakkailimme rauhassa ja kirjauduimme ulos hotellista jättäen matkatavaramme hotellille säilöön. Söimme vielä yhden kosmisen aamiaisen hyvästellen Judithin. Sitten kävelimme viidennelle avenuelle katsomaan pääsiäsparaatia, joka osoittautui vain kansanpaljoudeksi autoilta suljetulla osuudella 49 ja 57 katujen välissä. Osa porukasta oli ykkösvaatteissa liikkeellä ja osalla oli mitä ihmeellisempiä päähineitä, joiden yhteys pääsiäiseen jäi useinmiten arvoitukseksi. Ninakin pääsi tunnelmaan, kun ostimme hänelle pupukorvat katukauppiaalta.
Disneyn kauppa ja GAP osoittautuivat putiikeiksi, joista ei päässyt ohi käymättä sisällä. Saalista ei kuitenkaan tullut. Katselimme ihmisvilinää jonkin aikaa, jonka jälkeen kävelimme paraatialueelta etelään viitosta Empire State Buildingille saakka. Pidimme tauon Europa Cafessa talon eteläreunalla. Jatkoimme länteen lähtien takaisin pohjoisen suuntaan pitkin seitsemättä avenueta.
Palasimme vielä takaisin paraatialueelle ja ehdimme kulkea sen läpi ennenkuin poliisit alkoivat vaihtelevalla menestyksellä häätää ihmisiä jalkakäytäville, koska katu avattaisiin taas autoille. Palasimme takaisin 49 kadulle etsimään paikkaa syödä lounasta. Muutama ihan kelvollinen ravintola löytyikin, mutta jotenkin niiden listat eivät kolahtaneet. Kävelimme länteen aina 9 avenuelle saakka ja etsimme Galaxy Dinerin, jossa olimme onnistuneet saamaan todella hyvää ruokaa muutama päivä aiemmin.
Tällä kertaa päädyimme molemmat tilaamaan saman kana-spagetti-annoksen. Annokseen kuului aluksi jokin salaattivaihtoehto. Juha valitsi italialaisen ja Nina ranskalaisen vaihtoehdon. Salaatit olivat täsmälleen samanlaiset ja ilman kastiketta. Varsinainen hurjankokoinen annos tuli kahdella lautasella. Ensimmäisellä oli kanaleikkeet ja toisella spagetti. Kaivelimme kanat tuuman juustokerroksen alta ja raaputtelimme enimmät leivitteet pois. Maku oli ihan kohtuullinen. Ninan jälkiruoaksi nauttima hedelmäsalaatti oli kuulemma upea.
Ruokailtuamme palasimme hotellin aulaan odottelemaan taksimme saapumista. Se tuli sovittuun aikaan kuudelta. Kyseessä olikin musta Lincoln Towncar ilman taksitunnuksia. Matka kentälle kesti kolme varttia. Hotellin ilmoittama hinta oli $50, joten kuskin ilmoittaessa hinnaksi $60 annoimme vain sen verran – ilman tippiä.
Jonottelu lähtöselvitykseen eteni melko sujuvasti. Kesken jonottelun ilmestyi viereemme opiskelijapojan näköinen intialainen nuori mies puku päällä. Hän aloitti tivaamalla matkustammeko yhdessä edessämme seisovien miesten kanssa. Vastasimme tietysti ei. Sitten hän kyseli nähtäväksi passejamme ja lippujamme. Siinä vaiheessa Juha kysyi vastavuoroisesti, että kuka kyselee. Selvästi närkästyneenä poitsu kaivoi esille kaulassaan roikkuvan kortin, josta hänet tunnisti Virginin työntekijäksi.
Näytimme passit ja kaveri otti uhrikseen takanamme seisoneen nuorehkon naisen ja hänen matkakumppaninsa, joka oli tummahko kaveri. He ilmoittivat päämääräkseen Tanskan. Poitsu otti miehen passin ja katosi hetkeksi. Hänen palattuaan nainen kysäisi mistä moinen kuulustelu johtui. Se sai poitsun todella pottuuntumaan. Hän selitti painokkain sanakääntein olevansa Virginin turvahenkilökuntaa ja aloitti varsinaisen tehokuulustelun. ”Mistä kameranne on ostettu?” ”Kauanko teillä on ollut se?” ”Mikä sen merkki ja malli on?” Jonon siirtyessä eteenpäin emme kuulleet enää miten kuulustelu jatkui. Jonkin ajan kuluttua tanskalaiset ilmestyivät jälleen taaksemme.
Päästyämme lähtöselvitykseen meitä palveli todella mukava kaveri, joka järjesti meille paikat hätäuloskäynnin kohdalta – jalkatilaa YESSS! Pieni omituisuus oli se, etteivät matkalaukut lähteneet hihnalta eteenpäin vaan niiden kanssa piti jonottaa vielä luovuttamaan ne suoraan läpivalaisuun. Tuntui oudolta jättää laukut muiden jatkoksi jonoon lattialle röntgenlaitteen eteen, jota muutama kaveri hoiti puolihuolimattoman näköisesti.
Lentokoneeseen pakkautuminen alkoi Virginille tyypillisesti myöhässä. Hätäuloskäyntiä vahtinut nuori skottilainen lentoemo kyseli vinkeällä murteellaan olimmeko lähdössä vai tulossa lomalta. Juha malttoi olla matkimatta murretta vastatessaan. Lentoajaksi ilmoitettiin kuutisen tuntia. Siihen ei kuitenkaan laskettane Kennedyn kentälle tyypillistä pitkää ajelua, joka tuntui kestävän tunnin ennenkuin pilotti pääsi avaamaan hanat kiitoradalla.
Koneen istuimet ovat aivan naurettavan kapeat. Tilannetta pahentaa vielä todellinen suunnittelun kukkanen; viihdekeskuksen paksun kierrejohdon päässä oleva ohjain on sijoitettu istuimen käsinojaan istujan lonkan kohdalle olevalle korotetulle alueelle ja tietysti samaan paikkaan pitää änkeä kuulokkeiden johto. Stuertit saavat vähän väliä poukkoilla pitkin matkustamoa joko purkamassa vääriä kutsuja – nappi on tietysti ohjaimessa – tai neuvomassa mistä yksilöllisen lukuvalon saa päälle tai pois.
Valitsimme kumpikin elokuvan alkulennon viihteeksi. Nina nukahti kesken Ratatouillen. Juha katsoi rankan tarinan nimeltä In the Valley of Elah ennenkuin aloitti katkonaisen nukahtelun. Aina silloin tällöin käytävän vieressä istuessaan hän joutui ohikiitävän lentoemon tönäisemäksi. Varsinkin yksi heistä tuntui olevan erityisen kömpelö. Hän töni muitakin ohimennessään ja astui kerran nasevasti Juhan varpaille toheltaessaan tarjoilukeittiöön.
Aamu valkeni nopeasti kellon suuntaan lennettäessä. Puolipökkyrässä mutustellun aamumuffinsin jälkeen laskeuduimme etuajassa Lontooseen. Muodollisuudet etenivät nopeasti. Ennen koneen lähtöä meillä oli vielä aikaa katsella tax-free putiikkeja. Nina osti teetä ja Juha löysi Heathrown viimeisen Polo Sport deodorantin. Tällä kertaa saimme istumapaikat täpötäydestä koneesta monen rivin päässä toisistamme. Vinkki: jos haluaa istua kimpassa, pitänee varata vaihdot samaan liittoumaan kuuluvien lentoyhtiöiden välillä. Silloin saa myös jatkoyhteyden boarding liput ensimmäisessä lähtöselvityksessä.
Nina sai toivomansa käytäväpaikan ja Juha sai istua koneen viimeisen rivin viimeisellä ikkunapaikalla. Suurin osa kolmituntisesta lennosta meni nukahdellessa. Lähestyessämme Helsinkiä Juha opetti muutamia avainsanoja suomea vieressään istuineille brittiperheen vanhemmille, jotka olivat matkalla Nurmekseen lumilomalle.
Emme olleet erityisen yllättyneitä, etteivät orpoina läpivalaisujonoon Kennedylle jätetyt matkalaukkumme tulleet Helsinkiin samalla lennolla. (Ne saapuivat päivän välein saapumistamme seuraavina päivinä.)
Reissu oli loistava! Teki mieli lähteä uudelleen vaikka heti.
