Yhdeksättä etelään

Julkaistu Kategoriat New York 2008Avainsanat ,

Heräsimme virkeinä hyvin nukutun yön jälkeen. Hotellimme on melko hiljaisen kadun varrella ja huoneemme oli sisäpihalle. Siksi se rauhallisuutensa vuoksi sopi meille erinomaisesti. Huone on melko pieni, mutta täysin riittävä ja siisti. Suoritimme aamutoimet kaikessa rauhassa ja kello oli jo yli kymmenen lähtiessämme etsimään aamiaista.

Respan antaman vinkin perusteella valitsimme Cosmic Dinerin, joka oli varsin tyypillinen diner eli konstailematon perusruokala. Ruoka oli hyvää ja palvelu todella ystävällistä ja nopeaa, joskin tarjoilijoille tapahtui pari pientä unohdusta. Ne tosin korjattiin nopeasti ja pahoitellen. Palasimme hotellille vaihtamaan viileässä kelissä kävelemiseen paremmin sopivat vermeet. Päivä oli pilvinen ja asteita noin viisi.

Päätimme lähteä kävellen tutustumaan kaupunkiin ja lenkkarit jalassa suunnistimme yhdeksättä avenueta etelään. Nautimme kaupungin ilmapiiristä ja katselimme paikoitellen varsin hauskoja arkkitehtuurisia yhdistelmiä. Yhdeksäs avenue ei ole erityisen äveriästä aluetta ja pohjoismaiseen silmään se näyttää paikoitellen jotensakin ränsistyneeltä. Se ei kuitenkaan yhtään himmennä Nykin fiilistä ehkä jopa päinvastoin. Nina totesi löytäneensä uuden mielikaupungin, koska tunnelmassa on paljon samankaltaista Pariisin kanssa. Yhdellä pienellä poikkikadulla oli kirpputori, joskin osa tiskeistä tuntui olevan ammattimaisempien myyjien hallussa.

Osuimme 34-kadun kohdalla yhden Juhan listalla olleen valokuvausliikkeen kohdalle. Ulko-oven perusteella ei arvannut millainen vilinä B&H Photo and Video -liikkeen sisältä löytyisi. Liikkeessä on kahdessa kerroksessa aivan valtavasti valokuvaus- ja elektroniikkatuotteita. Myymälä on järjestetty erittäin loogisesti osa-alueisiin kuten valokuvaus, ammattilaistuotteet, kaukoputket yms. Valokuvaus taas on paloiteltu digitaaliseen ja filmipuoleen jne. Jokaisessa osastossa on erikseen esittelytiskit, joissa tuotteisiin voi tutustua tuote-esittelijöiden opastuksella.

Jos haluaa tehdä kauppaa, niin sitten jonotetaan myyntiskeille, joissa on kymmeniä palvelupisteitä. Palvelutiskien sisällä kulkee kuljetinhihna, joka tuo parissa minuutissa valitut tuotteet palvelupisteeseen tarkasteltaviksi. Niitä ei toki siitä saa mukaansa – eheei. Myyjä tekee litteran, jonka kanssa mennään kassajonoon – valinnan mukaan joko käteis- tai korttijonoon. Kortilla maksu kuitataan allekirjoituksella kosketusnäytölle. Sitten litteraan tulee maksukuitti, jolla tuotteet saa luovutustiskeiltä. Tämä uskomaton ”tehdas” toimii erittäin jouhevasti ja tehokkaasti. Ai niin – suurin osa työntekijöistä on ortodoksijuutalaisia, jotka kippahit päässä ja pulisonkikiehkurat viuhuten palvelevat asiakkaita.

Juha osti uuden digikameran (Panasonic Lumix DMC-FX35) lisätarvikkeineen (kaksi muistikorttia, lisäakku, kantokotelo ja 2 vuoden täystakuu). Koko setti irtosi halvemmalla kuin halvin hinta pelkälle kameralle olisi ollut Suomessa. Hankintahetkellä kyseistä mallia ei ollut vielä edes saatavissa Euroopassa. Kaupassa käynnin aikana oli alkanut sataa hienoisesti. Vähän matkaa tallusteltuamme löytyi pikkukauppa, josta nappasimme alle neljällä taalalla Ninalle sateenvarjon.

Poikkesimme pieneen kahvilaan 20 kadun kohdalla nauttimaan kupposet pikkumakeiden kanssa. Paussin jälkeen lähdimme 19 katua itään päin. Kolmannen avenuen kohdalta lähdimme jo takaisin päin ja kävimme kuvaamassa hauskan kiilan muotoisen Flatiron Buildingin viidennen avenuen ja Broadwayn risteyksessä. Pidimme läheisessä kahvilassa välipalatauon, jonka jälkeen poimimme kaupasta hiukan natusteltavaa ja juotavaa hotellille. Kello lähenteli jo neljää, joten pyydystimmme taksin viemään meidät takaisin kämpille.

Jo tämän reissun suunnitteluvaiheessa olimme kuulleet, että motokaverimme Olli ja Susanna olisivat pari päivää samaan aikaan New Yorkissa. Olimme jo ennen reissua tehneet varauksen yhteiselle illalliselle Perillassa. Se on Top Chef (US) TV-ohjelman ensimmäisen kauden voittajan Harold Dieterlen ravintola. Pienen virkistys- ja vaatteidenvaihtotauon jälkeen olikin jo aika suunnata kohti ravintolaa.

Kävelimme hotellilta taas yhdeksännelle avenuelle, koska se on yksisuuntainen kohti etelää. Saimme taksin alle minuutissa. Annoimme tummapintaiselle kuskille osoitteen Jones Streetille. Kaverin reaktio oli empivä, joten Juha sanoi sen olevan lähellä Washington puistoa. Kuski ei tuntunut sen vakuuttuneemmalta, mutta lähti posottelemaan oikeaan suuntaan. Matka vei meitä kohti saaren eteläkärkeä ja pikkuhiljaa alkoi tulla uskonpuute osoitteen löytymisestä. Sitten kaveri pysäytti todella hämäräperäiselle kadulle ja ilmoitti, että olemme perillä. Vilkaisu kadunkulmaan kertoi, että olimme Johns Streetillä.

Juha tavasi osoitteen (Jones Street) kuskille, joka lähti ajamaan pohjoiseen päin laittaen mittarin pois päältä. Harhaillessamme pitkin ala-Manhattanin katusokkeloa kävi ilmeiseksi, ettei kaverilla ollut mitään havaintoa kadun sijainnista. Juha ohjasi kuskin ajamaan ohi Washingtonin puiston ja käyttäen hyväksi taksissa olevan mainostelevision karttanäyttöä ohjasi kuskin oikealle kadulle. Arvattavasti kaverille ei herunut tippiä sen päälle mitä mittari oli näyttänyt väärässä paikassa. Olli ja Suski saapuivat jonkin verran myöhemmin jouduttuaan oman pirssinsä kanssa saman kiertoajelun uhreiksi.

Perillan ruoka oli erinomaista kuten hovimestarin suosittelema viinikin. Vietimme hauskan kolmituntisen vertaillen kokemuksiamme Isosta Omenasta (siis New York eikä espoolainen kauppakeskus). Kesken ruokailumme ilmestyi itse Harold Dieterle ravintolasalin puolelle ja Juha käytti heti tilaisuutta hyväkseen pyytäen mahdollisuutta ottaa hänestä kuva. Hyvin ystävällinen Harold suostui välittömästi ja uusi kamera tallensi tarjoilijan ottaman yhteiskuvan Juhasta ja Haroldista. Nautittuamme loistavan illallisen hyvässä seurassa nappasimme taksin viemään meidät hotellille.