Aamiaisnoita oli paremmalla tuulella ja kaikkea löytyi. Söimme tuhdin aamiaisen ja sekoitimme sitten respan pojan pasmat kertomalla, että parkki oli luvattu ilmaiseksi. Pojan vieressä konetta naputelleelta tytöltä petti pokka, kun lupauksen antajaa tiedusteltaessa Juha vastasi ”se punapää”. Saapumispäivänämme respaa hoitanut vahvasti pisamainen tyttö todellakin poikkesi melkoisesti normaaliranskalaisesta naistyypistä.
Aamu oli onneksi hiukan edellispäiviä pilvisempi, joten ajokamppeissa tuli hiki vasta minuutin päästä eikä ihan heti. GPS sai taas valita tiet vapaasti, koska halusimme olla perillä kohtuuajassa. Maisemallisesti ajaminen Pariisista itään ei paljoa anna. Vain hiukan aaltoilevaa maastoa näkyi kilometrien päähän.
Yhden omaehtoisen pysähtymisen lisäksi jurnutusta katkoivat vain moottoritien maksuportit. Toisin kuin saapuessamme etelästä, tähän suuntaan ei otettu lippua ja maksettu lopussa vaan änkytettiin parin euron pätkiä. Saavuttaessa Champagne-Ardenne -alueelle maisema muuttui kukkulaisemmaksi ja ilma lämpeni, joten taas taottiin yli 30 asteen lukemia. Kaukaisemmat kohteet olivat kuin usvassa.
Reimsin kohdalla suunta vaihtui koilliseen. Maksullinen motari loppui ja samalla katosivat kaikki palveluja sisältävät levähdyspaikat. Nälkä alkoi jo kurnia ja noin 40 kilometriä Reimsin jälkeen Rethelin kohdalla kurvasimme kiltisti McDonaldsille. Vinkki Ranskassa ajaville: Jos haluat syödä hyvää ruokaa ajomatkalla, pysy D-teillä ja valitse ravintola, jossa kysytään ”onko varausta”.
Lounastauon jälkeen olikin enää 60 kilometriä kohteeseemme eli Sedaniin. Suunnitellessamme aiemmin välietappien paikkoja Nina oli huomannut booking.comin listalla hotellin nimeltä Le Château Fort. Hotelli sijaitsee Euroopan suurimman linnoituksen sisällä. Rakennelma ei erotu mitenkään dominoivasti kumpuilevasta maastosta, mutta lähelle tullessa ei voi olla huomaamatta yli 30 metriä korkeita muureja. Kiersimme linnoituksen ulkopuolta, kunnes löytyi ihmisen mentävä aukko osoittaen pääsyä hotelliin.
Nina kävi sisällä hoitamassa kirjautumisen ja kysymässä pysäköinnistä. Juha sai ohjeet kääntyä vain oikealle jokaisesta mahdollisesta paikasta Ninan palatessa suoraan muurin läpi sisäpuolelle. Vinkeä reittiohje johdatti ajamaan muurin viertä ja läpi kapeasta rakosesta, josta kivetty ”tie” vei tunnelin läpi vallitusten sisäpuolelle. Hotelli on linnan korjatussa ja sisältä modernisoidussa päärakennuksessa. Hissikin on puhuva high-tech versio, joskin ranskalaisella logiikalla. Huoneen ulkoseinä on linnan sisämuurin kiveä ja ikkuna on reilun ampuma-aukon kokoinen antaen näkymän sisäpihalle. Muuten kaikki on uutta ja erittäin siistiä.
Päästyämme huoneeseen tavarat romahtivat lattialle ajokamppeiden kanssa ja vuorottelimme suihkussa. Raikkaampana alkoi taas jaksaa ja päätimme lähteä kävelylle. Saavuimme muurin ulkopuolella parahiksi kuulemaan turnajaisnäytöksen loppuaplodit. Kerran päivässä pidetty näytös oli ollut juuri alkamassa saapuessamme. Patikoimme lähimmälle kadulle ja istahdimme hetkeksi pienen kuppilan terassille tankkaamaan nestettä.
Sen jälkeen kävimme katsomassa linnan museo-osan lippumyymälässä mitä olisi tarjolla. Jotenkin ei oikein innostanut lähteä katsomaan nukeilla lavastettuja huoneita, joten kävelimme opastamatta katselemassa linnan avoimia alueita ennen paluuta miellyttävän viileään hotellihuoneeseen. Taivaalla näkynyt ukkosrintama tuli kohdalle ja katselimme huoneen ikkunasta miten sade iski linnan pihalle.
Linnassa on ilmainen langaton nettiyhteys. Ninan hoitaessa läppärillä sosiaalista verkostoitumistaan, Juhan veren matala kofeiinipitoisuus johti nukahtamiseen. Myöhemmin surffailimme selvitellen tulevien kohteiden nähtävyyksiä, kunnes oli aika siirtyä illalliselle. Aikanaan huonevarauksen yhteydessä oli saapunut sähköpostilla suositus varata pöytä ravintolasta ja niin olimme tehneetkin. Varsin epäranskalaisesti olimme paikalla liian aikaisin eli juuri varauksen kellonaikaan. Etuna oli kuitenkin, että saimme valita haluamamme pöydän.
Pähkäiltyämme aikamme eri menujen välillä pääsimme asiaan. Samaan aikaan vastakkaisessa nurkassa viritteli kamojaan laulajasta, kitaristista ja rytmikoneesta koostunut orkesteri. Laulaja oli mieltynyt hevosen kavioiden ääntä muistuttavan puusoittimeen, jota hän kopsutteli jokaisessa biisissä. Muuta keskiaikaista ohjelmistossa ei sitten ollutkaan. Ihan kivasti musisoivalle parivaljakolle olisi kyllä voinut suositella englanninkielisten ja varsinkin Roy Orbisonin kappaleiden pudottamista repertuaarista.
Ruoka oli pääsääntöisesti ihan hyvää, joskin keittiömestarin käsitys makujen harmoniasta poikkesi meidän käsityksistämme. Tuntui kuin kaveri ei olisi luottanut annoksen ensimmäiseen versioon vaan halunnut vielä lisätä jotain, joka ei sitten enää toiminut. Esimerkiksi alkuruoassa oli tomaattia, mozzarellaa, rapea juustokeksi, pieniä makkarapaloja vartaassa – ja kuiva leipätikku!?
Pääruoan pienen pastapaistoksen päällä ollut äklönmakeaksi karamellisoitu endiivi jäi molemmilta syömättä, mutta lihacannelonit olivat todella hyviä. Viiniksi valitsemamme pikkupullo laadukasta Loiren laakson valkoviiniä toimi kelvollisesti eri osien kanssa.
Palattuamme huoneemme rauhaan Nina nukahti melko pian. Päiväunet ja illallisen lopuksi nautittu sokeroitu espresso pitivät Juhan hereillä riittävän kauan, jotta matkakertomus valmistui.
