Aamu valkeni aurinkoisena. Hotellin aamiaisvalikoima näytti kauempaa melko hyvältä. Lähempi tarkastelu paljasti esimerkiksi hedelmäsalaatin nähneen jo ”parasta ennen” -päivänsä. Päätimme vielä koukata katsomassa Mindenin erikoisuuden, jossa kanaali ylittää Weser-joen vedenpintojen ollessa 13 metriä eri tasossa. Etsimme paikan kartasta vain huomataksemme, ettei sinne johda tietä. Näimme kyllä kanaalisillan ajaessamme yli Weserin toista siltaa pitkin, mutta erityisesti Ninan suureksi harmiksi paikan lähempi tarkastelu olisi vaatinut melkein kilometrin reippailua ajovaatteissa.
Käytimme hyväksemme parasta mitä Mindenillä oli meille tarjota – tie pois. Ajelimme hyväkuntoista kantatietä täysin tasaisessa maisemassa. Viljava seutu täytti ainakin kaksi aistia. Suuren osan ajasta piti hengittää suun kautta. Meitä riepottanut tasaisen navakka sivutuuli lienee alueelle ominaista, koska tuulivoimaloita näkyi todella paljon. Erään pientalon pihalla näimme myös jonkun pellepelottoman tee-se-itse-mallisen version.
Liikenne oli melko vähäistä, joskin ajoittain rekat keräsivät lyhyitä jonoja. Jälleen sai ihailla fiksua liikennekulttuuria. Jokainen rekan taakse juuttunut henkilöauto lopetti ohi kärkkymisen nähdessään moottoripyörän peilistään ja antoi sen tehdä ohituksen ensin. Hyvä näkyvyys, pitkät suorat ja vähäinen liikenne sallivat ohitukset melko nopeasti aina saavutettuamme edelläolevia. Pidimme tauon Aralin huoltamolla melko täsmälleen puolimatkassa. Yllätykseksemme löysimme yhdet reissun parhaista croissanteista välipalaksi. Kahvikin oli täysin kelvollista.
Päivän etappi oli suunniteltu lyhyeksi, jotta ehtisimme tutustua Bremeniin rauhassa. Saapuessamme kaupungin laitamille Ninan huomio kiinnittyi rivitalojen kirjavuuteen. Ilmeisesti jokaisen asunnon omistaja sai päättää oman asuntonsa ulkoasun ja jopa materiaalin. Eräs kolmen asunnon talo oli toisesta päästään rapattu vaalean siniseksi, keskeltä keltaiseksi ja kolmas asunto oli punatiiliverhoiltu. Näimme myös taloja, joissa oli alakerta valkoinen ja yläkerta keltainen.
Ajellessamme kohti hotellia alkoi päällemme lipua ainoa taivaalle näkyvä tumma pilvi. Ironisesti se ripautti pari pisaraa niskaamme juuri pysähtyessämme hotellimme edustalle. Hotelli Hanseat on hassusti puristuneena samassa korttelissa olevien Best Westernin ja Mercuryn hotellien väliin siten, että kadulle näkyy vain ulko-ovi ja sen takaa yläkertaan johtavat portaat.
Respan ystävällinen nuori nainen hoiti muodollisuudet ripeästi ja Juha sai ohjeet autotallin löytämiseen. Talon takana olevalta kujalta pääsi numerokoodin avulla pieneen autohalliin. Kuten Kölnin hotellin autohallissa niin täälläkin olivat autopaikat nostoritilällä varustettuja. Sellaiseen ei voi pyörää pysäköivä. Tallissa yhtä ritilää maalannut mies opasti parkkeeraamaan betonille yhden autopaikaksi kelpaamattomassa kunnossa olevan ja rojukasalla täytetyn ritilän eteen.
Kotiuduimme nopeasti siistiin huoneeseemme ja lähdimme kaupungille. Hotellin lähellä sijaitsevan päärautatieaseman upea julkisivu oli ensimmäisen kuvan kohde. Sitten jatkoimme vajaan kilometrin päässä olevaan vanhaan keskustaan. Vanhan raatihuoneen aukion ympärillä onkin sitten suurin osa kaupungin nähtävyyksistä. Ennen niihin tutustumista söimme lounaan yhdessä aukion ravintoloista. Mindenin kulinaarinen kirous hellitti ja salaatit olivat todella maukkaita.
Raatihuoneen aukiolle oltiin pystyttämässä myyntitelttoja ja esiintymislavoja tulevan viikonlopun sirkusfestivaalia varten. Moikkasimme ilkikurinen hymy huulillaan katedraalia tillottavaa Rolandia ohimennen. Roland oli yksi Kaarle Suuren ritareista. Patsas on vapaakaupungin symboli, joka oikeuden miekka ja keisarillinen kilpi käsissään katsoo vahtien kohti kirkollisen vallan ilmentymää eli katedraalia. Nimenomaan Bremenin patsas on se, jonka mukaan muissa vapaakaupungeissa seisovat Rolandit on tehty.
Kävimme tutustumassa katedraaliin ja sen jälkeen viereisen raatihuoneen ravintolana toimivaan kellaritilaan. Siellä on upeasti koristeltuja jättitynnyreitä sekä seinämaalauksia. Talon nurkalla seisoo Grimmin veljesten sadun ”Bremenin soittoniekat” patsas, jossa seisovat päällekkäin aasi, koira, kissa ja kukko. Nelikko on muodostunut kaupungin tavaramerkiksi. Näimme useita aiheeseen liittyviä teoksia ja tavaroita pitkin kaupunkia.
Jatkoimme matkaa viehkeälle Schnoorin alueelle, joka on vanhin osa kaupunkia. Sen pienet kujat ovat nykyisin täynnä kuppiloita ja pieniä kauppoja. Istahdimme kahville ja jäätelölle yhteen kuppiloista. Koko reissun ajan ulkona syömisen riesana olleet ampiaiset alkoivat taas pörrätä ympärillämme ja niiden hätistely johti kahvikupin kaatumiseen. Herhiläisiin kyllästyneinä jatkoimme matkaa syöden jäätelöt kävellessä. Schnoorin jälkeen kiertelimme keskustaa ilman erityistä päämäärää. Weserin rannassa kuljimme läpi varsinaisen keskittymän juottoloita.
Palasimme kohti keskikaupunkia läpi arkkitehtuuriltaan erikoisen Böttcherstrassen. Olimme jo aiemmin pistäytyneet katsomassa paikkaa saaden pienen esimaun kapealla kadulla olevan glockenspielin soitosta. Kello oli vaille kuusi, joten jäimme muun turistilauman mukana odottamaan koko esitystä. Kuudelta alkaen kahden harjakaton välissä katonreunassa näkyvä kellopeli aloitti konserttinsa. Samalla kolmannen kerroksen korkeudella talon nurkassa oleva valeikkuna pyörähteli harvakseltaan paljastaen reliefejä tutkimusmatkailijoista ja ilmailun pioneereistä.
Palailimme kohti hotellia käyden matkalla kävelemässä edestakaisin läpi päärautatieaseman, joka ei sisäpuolelta eroa mitenkään muista vastaavista. Söimme illallista hotellimme alla katutasossa olevassa ravintolassa. Valitsimme varsin schnitzel-painotteiselta ruokalistalta kuitenkin porsasmedaljongit, jotka osoittautuivat maukkaiksi.
Palattuamme huoneeseemme taistelimme henkiin keskiaikaisesti toteutettua langatonta nettiyhteyttä. Onnistuminen vaati Juhalta visiitin takaisin respaan, jossa hän sai ”oikean huoneen koodit langattomaan verkkoon” (siis niinku häh?! [suom.huom.]).
