Heräsimme kiireettä ja menimme katsomaan Sikalan – eh – Cikadan aamiaistarjontaa. Saatuamme superyrmeän aamiaiskerberoksen uskomaan huonenumeromme jonotimme osamme sekavasta tarjonnasta. Nina jätti lämpimän jogurtin kesken ja Juha yritti irrottaa sisältöä keitetyistä, muttei jäähdytetyistä kananmunista. Hotellin suomalainen asiakaskunta näytti enimmäkseen olevan matkalla päivän ensimmäiselle oluelle.
Pakkasimme pyörän ja luovutimme huoneen. Jätimme mopon hotellin parkkipaikalle ja lähdimme mäkeä alas rantaan. Viereinen nurmikkoalue oli täynnä samoja amerikanrautoja, joita oli kruisaillut pitkin kaupunkia edellisenä päivänä. Kysyimme merkkinauhoilla aidatun alueen portilla istuvalta hepulta mistä tapahtumasta on kyse. Vastaus oli ”viisi euroa”. Kysymyksen toistaminen toi hämmentyneen ilmeen kaverin naamalla: ”Amerikkalaisten autojen näyttely”. Päätimme jättää väliin tämän kulttuuritapahtuman.
Kävimme tutustumassa purjealus Pommerniin, joka on pysyvästi museona laiturissa aivan Cikadan kohdalla satamassa. Kiertelimme aikanaan viljalasteja Australiasta tuoneessa parkissa katsellen itse laivaa ja museoesineitä sekä filminpätkän, jossa entiset Pommernilla palvelleet kertoivat kokemuksistaan. Mukana oli myös autenttista kuvamateriaalia elämästä laivalla. Mielenkiintoinen yksityiskohta sen ajan laivaelämästä on kapteenin yksinäisyys. Kapteenia puhuttelivat luvan pyydettyään ainoastaan päällystöön kuuluvat. Tavallisille merimiehille hän oli lähestymätön jumala.
Kellon lähestyessä yhtä siirryimme mopolla korttelin kiertäen sataman puolelle. Olimme ensimmäisenä paikalla, mutta heti jälkeemme saapui turkulainen motoristipariskunta. Heidän peräänsä alkoikin sitten nopeasti kertyä melkoinen jono autoja. Portin avauduttua moottoripyörät eli meidät kaksi ohjattiin erikseen laiturin reunalle. Juttu luisti mukavasti turkulaisten kanssa vertaillessamme kokemuksia moporeissaamisesta ja varusteista.
Jonkin ajan päästä satamaa lähestyi kaksi kokovalkoista alusta. Siljat heittivät kässärit salmessa ja kiinnittyivät laituriin perä edellä. Nopean kuhinan jälkeen molemmat alukset irtosivat laiturista yhtäaikaa ja niiden väistyessä satamaan olikin jo tulossa kaksi punavalkoista alusta. Meidän kyytimme eli Turkuun menevä Isabella tuli laituriin nokka edellä toisen paatin pyörähdettyä sen editse ahteripuoli edelle.
Isabellalta purkautuikin paljon autoja ja sisään ohjattiin saman verran. Fillaristit ja motoristit ohjattiin sisään viimeisinä. Polkijat olivat täyttäneet kaikki reelinkipaikat, joten jouduimme jättämään mopot keskelle kantta. Laivamies sanoi, että kyllä se pysyy ilman sitomistakin. Se oli hyvä kommentti, koska haaverin sattuessa laivayhtiö olisi vastuussa, kun ei kerran vaatinut mopon kiinnittämistä.
Vaihdoimme siviilikenkiin ja kiipesimme ylemmille kansille. Isabella oli myöhässä, joten ennalta varattu lounasbuffetti oli juuri sopivasti alkamassa. Marssimme suoraan ennalta merkittyihin pöytiimme, jolloin jutustelumme turkulaisten katkesi heidän pöytänsä ollessa täysin toisaalla. Pyöreässä kuuden hengen pöydässä oli jo kaksi pariskuntaa – suomalaiset Turun seudulta sekä ruotsalainen pariskunta. Juhan palatessa hakemasta ruokaa ensin Nina oli jo täysin jutustelemassa suomalaisten kanssa.
Pöytämme oli aivan keulaosassa ikkunan lähellä, joten meillä oli loistavat näköalat laivan kiemurrellessa saarten välitse. Söimme nautinnollisesti – liikaa. Ruokailun jälkeen siirryimme kantta alempana olevaan kahvilaan – tai Juha siirtyi sinne PC:n kanssa Ninan lähtiessä shoppailemaan. Sitten hänkin liittyi seuraan ihailemaan maisemia. Loppuajan lätkimme taas korttia. Hyvästelimme turkulaiset autokannella ja ajelimme tyhjän Turun läpi pysähtyen vain tankkaamaan. Loppumatkan pudottelimme motaria pitämättä taukoja.
