Sinappikaupunki

Julkaistu Avainsanat ,

Alaslaskettavat metalliset kaihtimet pimensivät huoneen täydellisesti ja nukuimme molemmat todella hyvin. Reilunkokoisessa suihkukopissa oli mukava peseytyä, joskin veltto suihkupidike vaati juuri oikean vedenpaineen suihkupään pitämiseksi sopivasti suunnattuna. Tyypillisen ranskalaisen aamiaisen jälkeen lähdimme tallustelemaan edellisillasta tuttua reittiä kohti keskustaa.

Kävelimme kiireettä parin kilometrin matkan vanhaan keskustaan. Kuljimme pätkän Rue de Verrerietä, joka on lähes keskiaikaisessa asussaan. Kävimme sisällä Notre Dame -kirkossa, jossa on puinen Marian patsas ”Musta Neitsyt” 1100-luvulta. Dijonilaisten mielestä se tuottaa onnea, koska kaksi eri kertaa kaupungin historiassa ovat miehittäjät poistuneet kaupungista pari päivää sen jälkeen, kun patsasta on käyty joukolla rukoilemassa. Merkilliseksi asian tekee se, että molemmilla kerroilla päiväys on ollut 11 syyskuuta.

Heti kirkon vieressä oleva Palais des Ducs (herttuoiden palatsi) on nykyisin suurimmalta osaltaan taidemuseo, jonka kokoelmissa on sekalainen valikoima taidetta eri maista ja aikakausilta. Tutustuimme ensin keskiaikaisen taiteen osaan, josta jäi parhaiten mieleen suuri ”Vartijoiden huone”. Aiemmin juhlasalina ja 1600-luvulta lähtien vartijoiden huoneena toiminut sali oli 1800-luvulla muutettu kahden herttuan hautasaliksi. Mahtavat upeasti koristellut sarkofagit seisovat keskellä huonetta.

Katsellessamme eräässä huoneessa maalauksia tuli Juhan luo vahtimestari sanoen jotain ranskaksi. Juhan vastattua englanniksi mies pyysi ystävällisesti siirtämään Juhan selässä kantaman pienen repun etupuolelle. Kaverin englanti oli niin suoraan huumorisarjasta ”Maanalainen armeija iskee jälleen”, että Juhalla oli pokassa pitämistä. Yllättäen mies jatkoi höpöttelyään kysymällä mistä olimme. Saatuaan vastauksen hän halusi tietää miten sanotaan ”hyvää huomenta” suomeksi.

Sitten jäpätys jatkui pohjoisen kylmyyden ihmettelyllä, joskin siinä kohti kaverin maantieto alkoi pettää. Hän alkoi kysellä mannerjäätikön sulamisesta meilläpäin. Sitten havaitsimme mitä aksentti oli ensin peittänyt – tämä taisi olla miehelle jonkin sortin suojatyöpaikka. Höpäjämistä olisi ilmeisesti jatkunut vielä pitkäänkin, jos emme olisi alkaneet hivuttautua kohti kaverin vahtiman salin ovea. Ystävällinen mies ehti vielä kertoa osan museosta olevan suljettuna lounasajan ennen hyvästelemistämme.

Todellakin museon yläkerta, jossa ovat keskiaikaa tuoreemmat teokset, on suljettu 11:30 – 13:45. Kuinka viehkeän ranskalaista. Päätimme itsekin käydä lounaalla lähistöllä ja palata katsastamaan yläkerta iltapäivällä. Herttuapalatsin etupuolella on aukio, jota reunustaa muutama terassikuppila. Istahdimme siihen, jossa näytti olevan ihan mukava päivän annos. Odotellessamme ruoan tuloa katselimme aukion tanssivia vesisuihkurivejä ja laimeaa ihmisvilinää. Kana-annos oli varsin keskinkertainen, joten emme viitsineet rahoittaa kuppilaa enää tilaamalla kupposia.

Museon lounastuntia oli vielä jäljellä, joten kävelimme läheiseen St. Michele -kirkkoon. Sen erikoisuus on tyylien sekalaisuus, koska kirkkoa rakennettiin pari vuosisataa. Kiertelimme takaisin kohti museota ja pysähdyimme pieneen kuppilaan juomaan teetä ja kahvia sekä syömään jäätelöannokset.

Palasimme museolle ja kapusimme samantien yläkerran ”modernin taiteen” osastolle. Teosten joukossa oli pari helmeä taiteilijoilta kuten Claude Monet ja Alfred Sisley, mutta suurin osa oli todellakin meille molemmille käsittämättömästi sotkettuja kankaita. Ohitimme ne todella ripeästi. Eniten häiritsi kuitenkin se miten suuri osa teoksia oli kuin ensikertalaisen remonttireiskan meccanoilla seinään ruuvaamia – ja vinossa.

Joko moderni ”taide” tai jokin muu syy sai Ninan pään kipeäksi. Juhaakaan ei ollut vaikea ylipuhua palaamaan hotellille lepäämään. Käveltyämme hissukseen kämpille huomasimme, että kerrossiivoojalle ei maksettu ajattelemisesta. Olimme edellisenä iltana saaneet ylimääräisen lakanan tehdäksemme toisen peiton huoneen varahuovasta. Nyt sänky oli taas petattu yhdellä huovalla ja ylimääräinen lakana oli kadonnut. Pahinta oli se, että saapuessamme huoneeseemme ei tarvinnut kääntää avainta, koska ovi oli vain vedetty kiinni eikä ollut lainkaan lukossa. Kielitaitoinen Nina kävi kertomassa selkeästi vastaanotossa mitä mieltä olimme moisesta toiminnasta. Pyhän vihan puhkuminen oli helpottanut päänsärkyä, mutta silti Nina otti torkut Juhan viimeistellessä edellisen päivän matkakertomusta.

Lepäilimme huoneessamme kunnes alakerran ravintola aukesi seitsemän aikaan. Sulavaliikkeinen tarjoilija ohjasi meidät pöytään. Listalla oli niin paljon hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja, että päätöksenteko oli vaikeaa. Pähkäillessämme meille tuotiin keittiön tervehdyksenä aivan loistavan maukkaat alkupalat. Päädyimme aloittamaan katkarapusalaateilla, joille suomennos ei tee oikeutta. Sen verran eri galaksista ne olivat Shellin kuppilan samannimisiin verrattuina. Ninan pääruoka oli herkullinen kuha ja Juha söi miehen nyrkin kokoisen palan grillattua lehmän kankkua sienikastikkeen kera. Käsittämättömän murean lihapalan painikkeena Juha nautti lasillisen bourgognelaista. Jälkiruokien ja kupposten jälkeen olimme jälleen saaneet kulumaan kolmisen tuntia nautinnollisesti.