Lähdimme liikkeelle iltapäivän puolella. Sää oli jälleen aurinkoinen ja lämmin. Kävimme ensin Osteria de Memmossa lounaalla. Ravintola vaikutti ensin hiljaiselta, mutta täyttyi ruokailumme aikana.
Olimme päättäneet hyödyntää edellisen sunnuntain Palazzo Corsinin pääsylipuissa olevan mahdollisuuden päästä kymmenen päivän sisällä ilmaiseksi myös Palazzo Barberiniin. Kävelyreittimme kulki jo tutuksi tulleita kujia itään. Pidimme jäätelötauon Crispinolla, jonka edustalla musisoi kitaristi elävä kaniini olkapäällään.
Ahtauduimme hetkeksi mukaan Fontana di Trevin ihmisvilinään ennen kuin jatkoimme matkaa hiukan väljemmille pikkukujille. Nina oli poikennut jo useassa kaupassa ilman sen kummempaa tarvetta ostaa mitään. Lukuisat nahkaliikkeet toivat Juhan mieleen tarpeen uusia hajoamassa oleva lompakko. Kun sitten vaatimukset täyttävä löytyi, niin hintalappu oli sen mukainen, että uuden lompakon sisään ei tarvinnut laittaa läheskään kaikkea edellisestä.
Katukaupustelijat ovat ihan oma ammattikuntansa ja heitä on monenlaisia; selfie-tikkujen ja powerpackien myyjät, huivikauppiaat, ruusujen tyrkyttäjät, muutamassa minuutissa kyllästyttävien lelujen esittelijät sekä omana ryhmänään afrikkalaisperäiset ja -peräisten puutöiden kaupustelijat. Ehkä pateettisin myyntiartikkeli on silmillä varustettua limapallo, joka vinkaisee, kun sen paiskaa maahan. Sitten se palaa hiljaa palloksi. Niitä vanerilevyihin lätkiviä myyjiä on näkynyt Euroopan kaupungeissa jo vuosia.
Koskaan aiemmin emme ole nähneet kenenkään olevan edes vähääkään kiinnostunut sellaisesta. Nyt näimme erään aikuisen miehen – ilman yhtään lasta näköpiirissä – kaivavan rahaa myyjän ojentaessa hänelle muovipussissa olevaa limapalloa. Parasta oli asiakkaan vaimon ilme, joka aivan selvästi kertoi hänen äänettömän mielipiteensä kaupan kohteesta sekä juuri senhetkisestä arvostuksesta puolisoaan kohtaan.
Palazzo Barberinissa ilmaislippumme kelpasivat kyllä tiskillä, jossa seisoi kyltti kertoen, että henkilökuntavajauksesta johtuen noin puolet näyttelytiloista oli suljettu. Näyttelyn ovella kuitenkin alkoi nassutus siitä, että reppumme – siis myös Ninan pieni reppumainen käsilaukku – pitäisi jättää lokeroon. Mahtoivatko naisbyrokraatit pelätä meidän poistuvan jokin marmorinen pysti käsilaukussa. Kun järkipuhe ei tehonnut ja Nina ei suostunut luopumaan käsilaukustaan, niin marssimme ulos tyytyväisinä, ettei turha reissu ollut maksanut mitään.
Kiipesimme Via Venti Septembrelle neljän suihkulähteen risteyksessä. Seinäkoloissa olevat renesanssiteokset edustavat Rooman jokia ja roomalaisia jumalia. Vähän matkan päässä poikkesimme sisään Pantheonin pienoismallin näköiseen Chiesa Oratoria San Bernardo alle Termeen. Sitten kävimme ulkopuolelta vaatimattomassa, mutta sisältä upeassa Chiesa di Santa Maria della Vittoriassa, jossa on Berninin veistoksia.
Seuraava varsinainen kohteemme oli Come Il Latte, jonka jäätelöt kisaavat Rooman parhaiden joukossa. Nautinnollisen hetken jälkeen laskeuduimme Piazza Barberinille, jossa on Berniinin veistämä Fontana del Tritone -suihkulähde. Ninalla oli edelleen shoppailuvaihde päällä, joten siirryimme tutkimaan Via Nazionalen tarjontaa.
Saalista ei kuitenkaan saatu ennen kuin olimme jo Piazza Venezialla Altare della Patrian eli isänmaan alttarin edessä. Paikalliset kutsuvat pompöösiä vitivalkoista rakennelmaa kermakakuksi. Suunnistimme suurilta kaduilta pois tutuille pikkukujille ja poikkesimme täydentämään muonavarastoja ennen paluuta asunnolle.
