Herätys oli 5:30. Se ei kuitenkaan haitannut, koska takana oli jälleen hyvin nukuttu yö. Aamutoimien jälkeen lähdimme aamiaiselle aiemmin bongaamaamme Lori’s Dineriin vain korttelin verran alamäkeen Market Streetin suuntaan hotellilta. Olimme paikan ensimmäiset asiakkaat. Palvelu oli ”kaverillista” ja todella ystävällistä. Ruoka oli myös erittäin hyvää, joten taas löytyi uusi suosikkipaikka.
Museoratikka meni juuri ohi saapuessamme Market Streetille, joten hyppäsimme seuraavaan kohdalle osuneeseen kulkimeen, jonka keulassa luki Ferry Plaza. Se sattui olemaan sähköbussi. Kuski oli toistaiseksi ynsein kohtaamamme palveluammatin harjoittaja. Onneksi ei tarvinnut kuin saada liput.
Saimme odotella hetken lauttasataman edustalla ennekuin paikalle ilmestyi punatakkinen nainen, jonka ympärille alkoi kokoontua porukkaa. Menimme lähemmäs ja kuten arvelimmekin, kyseessä oli ilmoittautuminen edellisenä päivänä varaamallemme viinitilakierrokselle Napa Valleyhin. Jouduimme odottelemaan vielä tovin ennenkuin pikkubussimme ja oppaamme saapuivat.
Oppaamme Eric oli myöhässä, koska hänet oli hälytetty viime hetkellä retken alkuperäisen oppaan jouduttua jäämään pois. Viivästys ei kuitenkaan ollut pitkä, koska hän asuu aivan lauttasataman lähellä. Ajaessamme läpi kaupungin pohjoiseen Eric kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia kaupungista. Esimerkiksi, että itse kaupungissa on enemmän lemmikkikoiria kuin lapsia, koska asuntojen hintatason ja elämisen tason takia lapsiperheet muuttavat asumaan lähikuntiin. Eric oli muutenkin melkoinen tietotoimisto ja kuulemma vastaus löytyisi iPhonesta, jos hän ei muuten tietäisi.
Ylitettyämme Golden Gate -sillan oppaamme kertoi vastaavasti vauraan Marin Countyn -alueen halusta säilyttää suurin osa maistaan luonnontilaisina. Siksi siellä vastustetaan uusrakentamista eikä kunta ollut halunnut San Franciscon metron (BART) ulottuvan alueelleen. Kunnassa asuu esimerkiksi sellaisia kuuluisuuksia kuin George Lucas ja Francis Ford Coppola.
Napan laakso tuottaa vain noin 4% USA:n viinituotannosta, mutta se on kuuluisin viinialue, johtuen joidenkin alueen tuottamien viinien korkeasta laadusta. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen oli ensimmäinen pysäkki Domaine Chandon -viinitilalla. Kuten nimi kertoo tila on ranskalaisen shampanjavalmistajan omistama. Tilan hienosti maisemaan sulautuvat rakennukset on suunnitellut firma, joka on erikoistunut luonnonsuojelualueiden rakennusprojekteihin.
Odotimme, että paikallisoppaamme olisi ”Maanalainen armeija iskee jälleen” -tyylillä englantia puhuva maahanmuuttaja, mutta ryhmäämme lähti vetämään punakka jenkki nimeltä Mark. Kaverin rehvakkuus oli sitä luokkaa, että epäilimme hänen hakeneen tunnelmaa tilan tuotteilla jo ennen saapumistamme. Kierros viinisäiliöiden seassa oli enemmän viihteellinen kuin informatiivinen. Sama meininki jatkui tilan kuplivien tuotteiden maistiaisissa. Tila tuottaa kaikki Pohjois-Amerikan markkinoiden Chandon-kuohuviinit ja ne ovat todella hyvälaatuisia.
Seuraavaksi ajelimme noin kolme varttia V. Sattui-viinitilalle. Tilalla pidettiin myös lounastauko ja sitä varten sai ostaa tilan herkkupuodista muonaa. Myynnissä oli erilaisia salaatteja sekä panini-tyyppisiä leipiä. Päädyimme lihapullaleipiin ja tomaatti-mozarella-salaattiin. Nautimme hankintamme piknik-tyylisesti tilan puutarhassa. Viinien maistaminen tilalla jäi osaltamme väliin, koska homma näytti olevan varsinaista liukuhihnatouhua ilman sen kummoisempaa esittelyä.
Seuraava kohde olikin vaihtunut ja ajoimme noin sata metriä maantien toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Kohde oli Flora Springs -nimisen viininvalmistajan myymälä. Maistelutilassa soi musiikki kuin diskossa ja viinit olivat heikkoa halpiskamaa. Pysähdyksen parasta antia oli omatoiminen käyntimme viereisessä Dean & DeLuca -myymälässä. New Yorkin matkakertomuksen lukeneet muistanevat, että D&D on kaikkien delien eli herkkukauppojen äiti. Poimimme mukaan pari teenhaudutuslusikkaa ja paketillisen hawaijilaista Kona-kahvia.
Viimeinen viinitilakohteemme oli Andrettin viinitila. Kilpa-ajaja Mario Andretti osti tilan lopetettuaan aktiiviuransa. Itse hän ei asu Kaliforniassa, joten miehestä näkyi vain nimi ja kuvia myyntitilan seinillä. Tilan viinit olivat melko hyviä ja varsinkin Pinot gris -valkoviini oli suorastaan erinomainen. Kyseisen viinin lisäksi tilalta jäi parhaiten mieleen hieno suihkulähde ja lainaus Mario Andrettilta: ”Jos kaikki tuntuu olevan hallinnassa, niin kuljet liian hitaasti.”
Viimeinen etappi bussilla oli ajo Vallejon satamaan, jossa nousimme vuorolaivaan. Koska kuljimme iltapäiväruuhkaa vasten, oli lautta melkein tyhjä retkeläisiä lukuunottamatta. Se huristeli 50 minuuttia lahden yli takaisin San Franciscon lauttaterminaaliin, josta retkemme oli alkanutkin. Terminaalista purkautui lautalle iso joukko töistä kotiin palaavia. Hyvästeltyämme Ericin siirryimme tutkimaan lauttaterminaalin tarjontaa.
Upea Ferry Building on vuodesta 2004 ollut kauppakeskus. Sitä ennen rakennus oli melkein unohdettu 50-luvulla rakennetun korotetun valtatien taakse. Valtatie romahti vuoden 1989 maanjäristyksessä ja nyt rakennuksen editse kulkee uusittu Embarcadero rantabulevardi. Terminaalissa on putiikkeja ja kuppiloita joka lähtöön. Ihastelimme selvästikin tuoreita luomuhedelmiä ja -vihanneksia.
Päätimme ottaa kupposet ennen patikointia takaisin hotellille. Istahdimme Imperial Tea Court -teekuppilaan ja tilasimme oolong-teetä ja dim sum -kokoelman. Dim sum on kiinalainen tapas eli pieniä välipaloja. Kuppilan menussa oli naposteltavia vain noin sivun verran ja teelaatuja oli monta sivua kuvauksineen aivan kuin viineistä. Nautittuamme antimet Nina sai seikkaperäisen opastuksen eri oolong-laatuihin taskukokoiselta myyntimieheltä, joka selvästi tiesi mistä puhui. Ostimme myös mukaan paria erilaista oolong-teetä.
Patikoimme terminaalilta kohti hotellia ensin pitkin Market Streetiä. Kävimme matkalla ihastelemassa vuonna 1875 avatun ja 1906 maanjäristyksen jälkeen uudelleenrakennetun Palace-hotellin aulatilojen upeita puitteita. Paikan vakioasiakkaisiin kuuluivat aikoinaan mm. Sarah Bernhardt, Oscar Wilde ja Rudyard Kipling.
Valitsimme illalliskohteeksi jo kerran testaamamme Sears Fine Foods -ravintolan. Saimme heti pöydän liki täydestä salista. Päädyimme tilaamaan kobe-purilaiset. Kobe-naudanliha on sellaista tavaraa, ettei sitä tietääksemme saa Suomesta edes rahalla. Aivan fantastisen hyvän illallisen jälkeen oli mukava palata hotellille.
