Heräsimme todella hyvin nukutun yön jälkeen levänneinä emmekä pitäneet mitään kiirettä mennä aamiaiselle. Ehdimme kuitenkin ajoissa hotellin ylimpään eli Club-kerrokseen, jossa aamiainen tarjoillaan. Siellä meidät otti vastaan jälleen uusi ylitsevuotavan ystävällinen tuttavuus – concierge Peter. Hän selitti varmaan toistakymmentä minuuttia meille palveluista ja kiertoajeluista vaikka emme edes kysyneet mitään.
Vaikka meillä ei ollut kummoisiakaan odotuksia hotellimme aamiaisesta niin se oli silti pettymys. Suklaamuffinssi, kahvi ja appelsiinimehu eivät ole aamiainen. Teimme Clubissa istuskellessamme reittisuunnitelman. Huonettamme oltiin vielä siivoamassa palatessamme sinne. Vaihdoimme muutaman sanan ystävällisen ja ihme kyllä englantia puhuvan siivoojan kanssa.
Lähdimme hotellista yhdentoista aikoihin ja otimme kadulla suuntiman sillä seurauksella, että saimme alkaa kiivetä mäkeä samantien. Elokuvista ei saa mitään käsitystä San Franciscon katujen jyrkkyydestä. Kumpikin toipilas oli täysin maitohapoilla päästessämme Nob Hillin huipulle, jonka vasta myöhemmin saimme tietää olevan koko kaupungin korkein kukkula – 103 metriä. Laskeutuessamme kiinalaiskortteliin söimme kunnon aamiaisleivät pienessä kahvilassa Cable Car -museon vieressä.
Vallejo-kadun portaikko oli seuraava urheilusuoritus. Sieltä on upeat näköalat. Ihastelimme Russian Hillin siistejä ja ilmeisen arvokkaita taloja. Aloimme jo pikkuhiljaa oppia valitsemaan reittejä, joilla välttyisimme parhaiten sahaamasta katuja ylös ja alas.
Kävelimme alas kuuluisimman osan Lombard-katua, jonka ajokaista kiemurtelee kuin miniserpentiini alas 27-prosentin kulmassa olevan mäkiosuuden. Rantaa kohti laskeutuessamme kohtasimme klassikkomersua pesevän papparaisen, joka turistit tunnistaessaan herkesi puheliaaksi. Juttelimme hetken mukavia ukkelin kanssa ennen matkan jatkumista.
Suunnistimme alamäkeen kohteenamme Ghirardellin aukio, joka on kokoelma kauppoja ja kuppiloita vanhan tehdasrakennuksen tontilla aivan Bayn rannassa. Aivan viereisellä rantakadulla oli korukioskeja, jotka Nina kävi tarkasti läpi ja päätyi myös ostoksille tarkkojen valintojen jälkeen. Juhakin bongasi tuomisia pienestä krääsäkaupasta. Huomasi selvästi, että Bayn pohjoisen rannan Fishermans Warf on kaupungin eläväisin alue.
Aiemmin koko patikkaretken matkalla olimme nähneet alle puoli tusinaa ravitsemusliikettä, kun taas rannassa niitä oli vieri vieressä. Mutta kyllä oli porukkaakin koko alue täynnä. Patikoimme rauhassa nauttien upeasta aurinkoisesta päivästä. Pier 45:n kohdalla pidimme välipalatauon nautiskellen clam chowderit eli simpukkakeitot, jotka ostimme kadunvieren kioskista.
Pier 39:llä katselimme miten merileijonat köllöttelivät puulaveteillaan välittämättä ohikulkevista risteilyaluksista. Lavetteja on kolmattakymmentä, mutta suurin osa oli tyhjillään. Merileijonat nukkuivat kylki kyljessä ja osittain toistensa päälläkin muutamalla lavetilla. Yksi jellona uiskenteli käyden aina härnäämässä jotakuta nukkujista saaden palkakseen vihaisia haukahduksia.
Toisella lavetilla kaksi nuorta jellonaa taisteli lavetin nurkan herruudesta tönien vuorotellen toisiaan mereen ja yrittäen estää pudotettua loikkaamasta takaisin. Tämä riekkuminen sai nopean lopun, kun poitsut erehtyivät tönimään hereille ison uroksen, joka ajoi molemmat kisaajat tiehensä.
Taistelu nurkan herruudesta
Kierreltyämme jonkin aikaa 39:n markkina-aluetta menimme syömään Crab House -ravintolaan. Otimme molemmille simpukkapastat, joskin Ninalle eri kastikkeella keittiön ollessa epävarma onko mausteisemmassa kastikkeessa chiliä. Ruoka oli maittavaa ja päivän lenkki alkoi tuntua.
Kävimme kuitenkin vielä tutustumassa meriakvaarioon. Merenpinnan alapuolella olevassa osassa näyttelytiloja katselimme miten hait, rauskut ja muut suuret kalat uiskentelivat joka puolella ympärillämme. Pienessä avoaltaassa Nina sai silittää metrin mittaista leopardihaita. Akvaariokierroksen jälkeen oli jo sen verran myöhä, että päätimme ottaa taksin takaisin hotellille.
