Vietimme viimeisen aamupäivän kaikessa rauhassa hotellissa. Kävimme ensin yläkerrassa aamupalasella ennenkuin pakkasimme loputkin tavarat ja kirjoittelimme postikortit. Ennen kahtatoista lähdimme huoneesta kaikkine kimpsuinemme. Respan Jesus heitti jälleen läppää kanssamme siitä miten paljon olimme tehneet ja sanoi haluavansa meidät oppaikseen, koska tiesimme varmasti enemmän kaupungista kuin hän.
Jätimme matkatavarat respan varastoon ja lähdimme etsimään lounasta. Tällä kertaa Searsille pääsi jonottamatta. Nautimme aivan loistavat rapukakut ja Cobb salaatit. Kuljeskelimme vielä Union Squaren lähitienoilla todella kuumassa kesäpäivässä katsellen kaupungin sunnuntaielämää, joka ei tuntunut poikkeavan mitenkään muista päivistä.
Palasimme hyvissä ajoin hotellille ja vietimme aikaa yläkerran klubissa ennen lähtöä lentokentälle. Olimme tilanneet respalta taksin etukäteen. Vähän ennen neljää siirryimme ala-aulaan ja saimme tavaramme säilöstä. Taksi tuli lähes ajallaan. Venäläinen kuskimme – pääteltiin hänen saamansa puhelun aikana käytetystä kielestä – kaahasi puolirämällä lotjallaan meidät ennätysajassa lentokentälle.
Pääsimme jonottamatta tekemään check-inin ja samoin läpi turvatarkastuksesta. Terminaalin kaupat oli nopeasti katseltu ja nautimme vielä välipalaa pikku kuppilassa ennen siirtymistä lähtöportille. Ostimme myös pikkupurtavaa vietäväksi mukaamme koneeseen, jotta meillä olisi jotain pureskeltavaa BA:n nälkälennolla. Istuskellessamme lähtöaulassa sinne tuotiin tyhjä pyörätuoli. Tuolia työnnellyt kaveri jutteli hetken portilla seisovan virkailijan kanssa. Keskustelun tuloksena virkailija kuulutti: ”Voisiko pyörätuolia pyytänyt henkilö nousta seisomaan?” Kuulutus hersytti yleisen naureskelun.
Lento lähti melkein ajallaan ja ruokatarjoilun jälkeen kone pimennettiin nukkumista varten. Juha katsoi elokuvan Pride and Glory ja Nina nauroi ääneen leffalle Marley and Me ennenkuin aloimme molemmat nukahdella. Yö tuli nopeasti itäänpäin lennettäessä.
Vuorokausi vaihtui – 20.4.2009
Vaikka jaloissa oli ”lentosukat” niin normaalisti tilavien kenkien pukeminen oli todella työlästä. Aamiainen jaettiin puolitoista tuntia ennen laskeutumista Lontooseen. Boeing 747 rysähti Heathrown kentälle ajallaan eli hiukan yli yhden.
Vaihdoimme terminaalia sisältäkin vahvasti dieselinkatkuisella lentokenttäbussilla. Kokemuksen kruunasi todella lujalla olevat kuulutukset. On todella vaikea pidellä nenäänsä ja tukkia korvansa yhtä aikaa. Turvatarkastuksessa oli edellämme itämaalainen herrasmies, joka ei ollut ilmeisesti matkustellut WTC:n jälkeen. Kun häneltä kysyttiin nesteistä, niin hän kaivoi matkatavaroistaan irrallisia pulloja. Yhden niistä hän sai jopa pitää.
Haahuilimme hetken pitkin terminaalia. Kellon mukaan meidän piti syödä jo lounas vaikka pää ei ollut ihan samaa mieltä. Valitsimme kuitenkin kunnon ruoat Caffè Italian valikoimista. Syötyämme jatkoimme terminaalin tutkimista kunnes lentomme portti selvisi.
Portin numero tuli näkyville suoraan ”Gate Closing” -tilaan 15 minuuttia ennen kuin portilla piti olla jo. Pääaulasta menee reippaasti kävellen 10 minuuttia kyseiselle portille. Sinne päästyämme liityimme jonon jatkoksi vain huomataksemme, ettei olisi ollut mikään kiire. Juha kommentoi asiaa boarding passia tarkistettaessa ja henkilökunta pahoitteli jonottajille hätäilyä.
Paikkamme olivat peräkkäiset ikkunapaikat, mikä oli hiukan erikoista, koska koneen täytyttyä Juhan viereen jäi kolmen istuimen penkissä tyhjä keskipaikka. Päätimme kestää olla erossa reilut pari tuntia. Myös portilta lähtöä sai odotella melko kauan. Sitten jonotettiin pitkässä letkassa muiden koneiden joukossa lähtölupaa. Koneita lähti vajaan minuutin välein ja silti odotus tuntui pitkältä ennenkuin oma vuoromme tuli. Pääsimme lähtemään liki puoli tuntia myöhässä.
Aurinko laskeutui tulenpunaisena lähestyessämme kotimaata. Laskeuduimme suomalaispiloteille tyypillisen pehmeästi Helsinki-Vantaalle puoli kymmeneltä. Viimeinen jännitysmomentti oli tuleeko matkalaukku samalla koneella. Hiukan jo alkoi mietityttää, kun lähes koko muu porukka oli omansa saanut ennenkuin tuttu kapsäkki pulpahti näkyville. Ainoa menetys oli juuri ennen lähtöä laukun ympärille hankittu varmistushihna, joka ei tullut perille.
