Gran Via ja Prado

Julkaistu Kategoriat Espanja 2017Avainsanat ,

Olimme laittaneet herätyksen, jotta ehtisimme kohtuuajassa kaupungille. Joimme aamukahvit katumme päässä olevassa kuppilassa ja suunnittelimme hetken tämän ja tulevien päivien marssijärjestystä.

Suuntasimme sitten tutun Sol-aukion kautta luoteeseen aurinkoisessa ja sateisen yön jäljiltä raikkaassa säässä. Tulimme Plaza del Callaolle, jonka editse kulkee Gran Via -valtakatu. Joimme toiset kahvit portugalilaiskuppilassa, josta sai myös nata-leivoksia. Pitihän sellainenkin taas natustella.

Gran Vian varrella on upeaa arkkitehtuuria melkein jokaisessa talossa. Osassa on myös yhdistelty uutta ja vanhaa meidän mielestämme varsin vaihtelevalla menestyksellä. Kuljeskeltuamme Cine Capitolilta Metropolikselle olikin jo lounasaika melkein käsillä. Pikainen tarkistus Here-kartalta näytti ravintolakeskittymää läheisillä pikkukaduilla, joten suuntasimme pois valtaväylältä.

Klassista Gran Vian sivukujalla

Pidimme juomatauon – tällä kertaa ilman kahveja – Starbucksissa. Surffasimme ilmaisella wifillä tutkien lähistön ravintoloita netissä ennen valintaa. Valitsimme parin korttelin päässä olevan kohteen, mutta päästyämme paikalle meitä viehätti enemmän kadun vastakkaisella puolella oleva Taberna La Carmencita.

Ninan valitsema kana oli hyvää vaikkakin melko suolaista ja Juhan karitsankyljykset olivat maittavia, mutta syötävää niissä oli melko niukasti. Ruokailumme aikana taivas tummeni ja suunnistaessamme kohti Pradoa alkoi sataa. Taioimme repusta sadetakit ja kävelimme edellispäivästä tutuille kulmille.

Museo Nacional del Prado on Espanjan keskeisin taidemuseo. Saapuessamme pitkän rakennuksen pohjoispäähän näimme heti kaksi kylttiä osoittamassa samaan suuntaan. Toisessa luki ”lippukassa” ja toisessa ”sisäänkäynti”. Parikymmentä metriä lähempänä oli uudet kyltit, joista lippukassa osoitti talon päätyyn ja sisäänkäynti kohti talon keskellä parinsadan metrin päässä olevalle pääovelle.

Talon päädyn edustalla oli jonon ohjaamiseen tarkoitetuilla nauhoilla eristetty alue, jonka luona oli erikoiskokoelmista kertova mainos. Lippukassasta ei ollut mitään merkintää. Juha kysyi lyhyttä jonoa seisottavalta virkailijalta lippukassan sijaintia ja vastaus oli ”tästä sinne pääsee”. Liityimme jonon jatkoksi ihmettelemään miten tarvittiin kolme virkailijaa ohjaamaan pariakymmentä ihmistä tipotellen kolmeen lippukassajonoon, jotka etenivät todella hitaasti.

Itse kassat olivat talon sisällä katutasossa ja lippujen kanssa piti palata takaisin talon ulkopuolelle, jossa ei edelleenkään ollut mitään kylttejä ohjaamassa mistä sisälle pääsee. Kysymällähän siitä selvisi ja kipusimme ulkoportaita toiseen kerrokseen, jossa meidät ohjattiin sisälle ja turvatarkastukseen.

Museon laajuudesta johtuen päätimme pitäytyä pysyvän kokoelman tarjonnassa ja nimenomaan meitä eniten kiinnostavissa aikakausissa. Kannaltamme kätevästi ne olivatkin lähes kaikki juuri siinä kerroksessa, josta tulimme sisään.

Jo ensimmäisessä huoneessa Juha sai virkailijan kimppuunsa kohotettuaan kameransa. Kiukkuinen rouva selitti, ettei museossa saa kuvata. Missään ei ollut ensimmäistäkään kylttiä asiasta, mutta kysyttäessä rouva näytti kuinka kaikki museossa kielletyt asiat on selvästi ilmoitettu museon karttalehtisen takasivun alareunassa olevilla pikkurillin kynttä pienemmillä ikoneilla. Kiellosta huolimatta napsimme muutaman kuvan vartijoiden silmän välttäessä.

Kiertelimme läpi tietysti espanjalaispainotteisen kokoelman ja meille aukeni, että vaikka renesanssi ja flaamilaiset mestarit vaikuttivat teknisesti myös Espanjassa, niin tuotantoa oli rajoittanut se, ettei Espanjan taide ollut koskaan kokenut flaamilaisen kaltaista suvaitsevaisuutta tai mediciläistä renesanssia eli kirkosta ja monarkiasta riippumatonta taiteen rahoitusta.

Museon jälkeen käväisimme ihastelemassa läheisen Ritz-hotellin arkkitehtuuria ja poikkesimme myös katsomassa upeita aulatiloja. Sitten suunnistimme Huertas-kadulle tarkoituksena napsia jotain iltapalaa. Päädyimme juomaan tuoremehut Frutal-mehubaarissa, koska meillä oli oikeastaan enemmän jano kuin nälkä. Mehut piristivät sen verran, että päätimme hakea täydennyksiä ECI:stä ja nauttia iltapalat omatoimisesti kämpillä.