Herätys oli kahden aikoihin aamulla. Olimme varautuneet käymällä epätavallisen aikaisin nukkumaan, joskin unen laatu jäi keveäksi. Jätimme auton parkkiin jo hyvin tutuksi tulleeseen Helsinki-Vantaan lentoaseman P5-rakennukseen.
Turvatarkastus päästi Juhan isomman laukun suoraan läpi. Reppu tarkastuskuvattiin, muttei avattu. Ninan kassi niinikään tarkastuskuvattiin, mutta isompi laukku pengottiinkin sitten huolella. Koko hässäkän aiheutti kosmetiikkapussissa ollut pieni pullo islantilaista ihme-eliksiiriä. Tarkastaja käytti putelia kolmessa eri laitteessa ennen kuin se läpäisi seulan.
Norwegianin lento Malagaan täyttyi ripeästi ja pääsimme lähtemään jopa hiukan etuajassa sateisesta Suomesta. Reilun neljän tunnin lento kului tarjoilujen välissä nuokkuen ja juttelimme myös kolmannella penkillä matkustaneen naisen kanssa. Hän oli jo yli kymmenen vuoden ajan – pandemiavuosia lukuunottamatta – matkustanut joka kevät Andaluciaan lomailemaan.
Laskeuduimme Malagaan etuajassa hiukan yhdeksän jälkeen. Eteläinen Espanja oli vuodenaikaan nähden epätavallisen helteinen. Kevensimme varustusta ennen kuin menimme hakemaan vuokraamamme auton. Hertzin virkailija tarjoili meille edullisia vaihtoja tasoa ylempiin malleihin, mutta pitäydyimme tilaamassamme. Suostuimme kuitenkin lisäämään vakuutukseen pienen lisän, joka poisti omavastuuosuuden kokonaan. Se myös poisti tarpeen tarkastaa auton aiemmat kolhut.
Metallinoranssi Peugeot 2008 näytti aivan uutukaiselta. Yllätykseksemme auto oli varustettu navigaattorilla. Hallintavipuihin tutustumisen jälkeen lähdimme ulos parkkihallista saadaksemme paikannuksen toimimaan. Kaikki tiet tuntuivat vievän moottoriteille, joten meni hetki ennen kuin löysimme rauhallisen paikan pysäköidä ja asettaa kohde sekä samalla sopiva viilennys sisätiloihin.
Aurinkoinen aamu lähenteli jo hellelukemia suunnatessamme luoteeseen. Jonkin aikaa ajeltuamme pidimme juoma- ja perunalastutauon huoltamon kuppilassa. Pienen moottoritiepyrähdyksen jälkeen maasto muuttui vuoristoisemmaksi ja tiet kiemuraisemmiksi. Autossa oli mukavan tasaisen lämmintä ulkolämpötilan kivutessa kohti kolmeakymmentä.
Rondassa ajoimme suoraan Parador de Ronda -hotellin pienelle sisäpihalle noin pakettiauton mentävästä porttikäytävästä. Respan mukaan automme ei mahtuisi pihan perällä olevaa ramppia myöten parkkihalliin, joten saimme ohjeet ajaa sinne hotellin takana olevasta ovesta. Kotiuduimme pohjakerroksessa olevaan huoneeseemme, jonka parvekkeelta avautui hiukea näköala viereiseen rotkoon ja laaksoon.
Näköalamme
Lähdimme kaupungille sipaistuamme aurinkovoiteet pintaan. Ronda on rakennettu kapean rotkon molemmille reunoille. Parador on kaupungin ”uudella” puolella. Ylitimme ”uuden sillan”, jota rakennettiin liki 40 vuotta 1700-luvun puolivälistä alkaen.
”Uusi silta”
Etsimme ihan ensimmäiseksi lounasta. Restaurante Albacaran terassilta oli näköala kohti laaksoa ja hotellimme suuntaan. Mistään pikaruokalasta ei ollut tosiaankaan kyse. Tilauksen tekemistä ja aikanaan laskun saamista sai odotella. Ruoka oli keskinkertaista ja annoskoko riitti vain siksi, että oli liian kuuma syödä itseään täyteen.
Kiertelimme vanhan kaupungin kujilla ja pistäydyimme Pyhän Marian kirkossa. Katedraaleihin verraten pienehkön kirkon ylenpalttista koristelua katsellessa mietti miten monta köyhää kirkko olisikaan voinut ruokkia tinkimällä hiukan kimmellyksestään.
Ennen paluuta takaisin sillan yli pidimme jäätelötauon istuen portailla pääkadun varjoisalla puolella. Aikaisesta vuodenajasta huolimatta turisteja riitti. Kuljeskelimme vielä hetken uuden kaupungin kauppakaduilla ennen paluuta hotellille. Illalla saimme vielä ihailla auringon laskeutumista vuorten taakse.
