Granada – Nerja – Malaga

Julkaistu Kategoriat Espanja 2023Avainsanat , , ,

Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme aamiaista, jonka tarjonnassa oli Juhan iloksi jopa lämpimiä vaihtoehtoja. Kimpsut kerättyämme oli aika sahata auto ulos tallista korkkiruuvin tiukkaa ramppia. Putkahdimme maan pinnalle ja asetimme auton navigaattorille suunnan. Poloinen navi oli jotenkin sekaisin kieputuksesta niin, että se näytti meidän kulkevan läpi talojen eikä edes oikeaan suuntaan.

Googlella navigoiden lähdimme suunnistamaan ulos keskustasta. Muutaman korttelinvälin ajeltuamme autonkin navigaattori pääsi kartalle. Suuntasimme suoraan etelään kohti rannikkoa. Maasto oli vain lievästi kumpuilevaa tien kulkiessa Sierra Nevadan länsipuolella. Vasta parikymmentä kilometriä ennen rannikkoa tie alkoi kiemurrella solissa ja laaksoissa vuorten kohotessa molemmilla puolilla.

Päivän välietappina oli Cueva de Nerja eli Nerjan luolat. Noin viiden kilometrin mittaisesta luolastosta pieni osa on avattu turisteille. Saimme paikan melko täydeltä pysäköintialueelta ja liityimme lippujonon jatkoksi. Varauduimme henkisesti siihen, ettemme saisi sisäänpääsyaikaa kovinkaan nopeasti, jolloin vain jatkaisimme matkaa. Onneksemme pääsimme heti seuraavaan aikaikkunaan.

Päivän lämpötila oli helpottavasti alle 30 asteen, mutta silti luolaston 20 astetta tuntui mukavan raikkaalta. Stalaktiitti- ja stalakmiittimuodostelmat toivat mieleen goottilaisen katedraalin, mutta siinä missä ihmisen tekemä oli tarkasti laskettua, niin luonnon tekemä oli kuin orgaaninen eliö. Jopa äänekkäät espanjalaiset puhuivat hiljempaa luonnon luoman majesteettisuuden edessä.

Luolasta nousemisen jälkeen tehdyn varikkopysähdyksen yhteydessä meille syntyi spontaani juttutuokio Luxemburgissa asuva belgialaismiehen kanssa. Hän seisoi huojennustilojen ulkopuolella pakkaamassa takkia reppuun hiukan turhautuneena. ”Sanoivat, että luolassa on kylmä eli ota takki mukaan. No eihän todellakaan ollut.”, mies mutisi kohdatessaan Juhan huvittuneen katseen. Jutustelumme ehti säästä ja matkustelusta asumiseen Ninan saapuessa. Juttelimme vielä hetken, kunnes myös belgialaisen parempi puoli ilmaantui, jolloin toivottelimme hyviä lomanjatkoa ja tiemme erkanivat.

Päätimme tasata suola- ja sokeritasapainoa ennen matkan jatkamista. Yritimme ostaa ravintolan tiskiltä, mutta tärkeimmiltä kiireiltään vaivalloisesti palvelemaan tullut nainen sanoi, että tilauksemme tarjoiltaisiin pöytään. Istahdimme ulkoterassille aurinkovarjon suojassa olevaan pöytään ja odottelimme palvelua – jonkin aikaa. Miestarjoilija otti tilauksemme, joka oli kaksi kokista ja perunalastuja. Tilausta tehdessämme kaveri meinasi karata kuuntelematta loppuun.

Hetken kuluttua sama tarjoilija tuli sulkemaan viereisen aurinkovarjon melkein naapuripöydässä istuvan naisen hattua hipoen. Sitten hän sanoi tuulen takia sulkevansa myös sen, jonka varjossa me olimme. Juha nousi ja nappasi reppunsa alkaen lähteä todeten, että haluamme istua varjossa. Kaverille tuli kiire sanoa, että varjo saa jäädä. Istahdimme takaisin alas. Hieno merimaisema alkoi tulla pikkuhiljaa tutuksi tilausta odotellessa, joten Nina lähti kysymään kauanko kahden coca-colan ja perunalastupussin toimitus mahtaisi kestää. Sattumoisin hän kysyi sitä tarjoilijoiden esimiehen ollessa paikalla. Melko pikaisesti sen jälkeen tilauksemme tuotiin pamauttaen lasit mielenosoituksellisesti pöytään.

Antimet nassutettuamme saimme tilattua laskun – eri tarjoilijalta. Odottelematta sen pitempään menimme maksamaan sen suoraan tiskille, jossa saimme ”palvelua” meidät pöytään lähettäneeltä naiselta. Espanjalainen palvelukulttuuri ei ole mitenkään nöyristelevä ja se on meistä aivan oikein. Toisaalta, jos turistinähtävyyden ravintolan henkilökunta on aivan lopen kyllästynyt palvelemaan turisteja, niin saattaisi olla aiheellista harkita ammatinvaihtoa. Esimerkiksi lipunmyynnin henkilökunta oli todella rennon mukavia.

Auringossa seisseen automme ilmastointi sai huutaa täysillä muutamat ensimmäiset kilometrit jatkaessamme matkaa kohti Malagaa. Suunnittelmana oli viedä laukut hotellille ja mennä sitten luovuttamaan auto Hertzin rautatieasemalla olevaan toimipisteeseen. Navigaattori opasti meidät pois moottoritieltä hiukan epäillyttävän kaukana ennen keskustaa. Vielä ihmeellisempiä olivat ne lukuisat käännökset läpi pienten autonlevyisten kujien ennen kuin päädyimme leveälle rantabulevardille. Ajelu rannan tuntumassa oli todella mukava tapa nähdä kaupunkia, joten se ei haitannut meitä lainkaan.

Juuri pari käännöstä ennen hotellia ohje käski ajaa liikennerajoitetun alueen sisälle. Emme olleet varautuneet siihen, joten ajoimme ohi ja pysähdyimme ensimmäisessä mahdollisessa paikassa soittamaan hotelliin kysyen ohjeita. Puheluun vastannut kaveri kehotti ajamaan rohkeasti vaan perille ja hotelli hoitaisi auktorisoinnin. Se osoittautuikin vaikeaksi rastiksi. Navi opasti sisään vanhaan kaupunkiin, muttei tiennyt tietöiden sulkemista kaduista. Pari turhaa uudelleenreititystä myöhemmin päätimme poistua yksisuuntaisten ja hädin tuskin yksikaistaisten katujen sokkelosta ja viedä vaan kiltisti auto suoraan Hertzille.

Olimme etsineet valmiiksi lähimmän bensa-aseman osoitteen ja kävimme täyttämässä tankin ennen luovutusta. Keskustan Hertzin toimipiste on rautatieaseman yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa ja auto vain jätetään maanalaiseen parkkihalliin Hertzin paikoille ennen siirtymistä katutason toimistoon. Emme edes ottaneet kuvia autosta todistaaksemme sen olevan saman muotoinen kuin saadessamme, koska olimme ostaneet omavastuun pois vakuutuksesta.

Luotutuksen jälkeen nappasimme taksin aseman edustalta ja saavuimme ilman sen suurempaa seikkailua hotellin eteen. Tipistä ilahtunut kuski vilkutti meille vielä lähtiessään ajamaan. Hotel Don Curro on todella siisti ja aivan loistavalla paikalla. Mukavan oloinen mies respassa hoiti meille ripeästi huoneen ja pääsimme kotiutumaan.

Päätimme jatkaa kaupungille samoissa asusteissa, joten olimme melko pian taas kadulla etsiskelemässä mukavaa illallisravintolaa. Kaukaa ei tarvinnut etsiä sillä hotellin keskeisestä sijainnista johtuen ravintoloita googlatessa suurin keskittymä on juuri viereisillä kaduilla. Restaurante La Reserva 12:n merellinen menu näytti kutsuvalta ja asiakaskunta hiukan vähemmän turisteilta, joten kysyimme ja saimme pöydän. Nina tilasi tomaattisalaatin alkuun ja pääruoaksi suosikkiaan eli merianturaa. Juhan valinnat olivat katkaravut valkosipulissa ja grillattua miekkakalaa. Ruoat olivat ihan kelvollisia, mutteivat mielestämme ihan selittäneet ravintolan saamaa 4,2 arvosanaa Googlessa. Kiersimme korttelin ja löysimme jäätelökioskin, josta saimme erinomaisen hyvät jälkiruoat.