Nukuimme nautinnollisen pitkään, koska päivälle ei ollut suunniteltu muuta kuin leppoisaa oleilua. Laadukkaan hotellimme buffet-aamiainen oli ihan kelvollinen, joskin hedelmiä olisi saanut Ninan mukaan olla laajempi valikoima. Henkilökunta oli ystävällistä, mutta laiskaa. Buffetin puutteet täytettiin auliisti, mutta vasta pyydettäessä. Eniten kuitenkin häiritsi se, ettei kukaan siivonnut aamiaishuonetta. Lattialla sai lojua aivan rauhassa kaikki mitä pöydiltä oli sattunut sinne putoamaan.
Päivän sää alkoi poutapilvisenä ja hellerajalla ollut lämpötila tuntui miellyttävän raikkaalta edellispäiviin verraten. Kiertelimme jonkin aikaa hotellin lähistöllä, jossa keskeisestä sijannista johtuen oli paljon elämää ja katseltavaa. Sunnuntainen pörinä kaduilla oli paljon viihteellisempää kuin museokäynti. Samoin kiipeäminen linnakukkuloille ei kiehtonut, kun kerrankin ei ollut koko ajan hiki.
Pidimme tuoremehutauon keskustassa ennen kuin suunnistimme La Malaguetaan, joka on toinen Malagan satamaa suojaavista niemistä ja kuuluisa hiekkarannastaan. Olimme suunnitelleet lounastavamme mereneläviä erinomaiset arviot saaneessa ravintolassa. Emme vaan tulleet aiemmin ajatelleeksi, että päästyään sunnuntaimessusta kaikki suunnistavat syömään. Pöydän saaminen ilman varausta osoittautui mahdottomaksi.
Suunnitelma B oli katsoa Googlen kartalta lähistön ravintolat ja valita seuraavaksi parhaat arviot saanut. Viereiseltä kadulta löytyi Restaurante Albahaca. Sielläkin kysyttiin onko varausta, mutta saimme pöydän ilmankin. Ravintola oli ihastuttava ”reikä seinässä” -tyylinen paikallisten suosikki. Päivän menu oli kirjoitettu liitutaululle vain espanjaksi. Palvelu oli rempseän rentoa ja valtavan ystävällistä. Omistaja vaikutti tuntevan ainakin puolet asiakkaistaan.
Meillä meni melko kauan kääntäessämme ruokalistaa, mutta se ei häirinnyt henkilökuntaa lainkaan. Päädyimme aloittamaan sekasalaatilla ja pääruoaksi otimme kanavartaat. Ruoka oli yksinkertaista, selkeää ja valtavan maukasta. Jälkiruokia ei ollut liitutaululla, koska ne kerrottiin kysyttäessä. Ystävällinen tarjoilijatar oli kirjoittanut meitä varten vaihtoehdot paperilapulle ja odotti kärsivällisesti vieressä, kun Nina etsi kuvaukset googlella. Tilasimme flan de huevot ja kahvit nauttien konstailemattomasta ilmapiiristä paikallisten seassa. Kaikki tämä kustansi tippeineen kolmekymppiä.
Massut täynnä kävimme katsomassa rantaelämää hiekkarantaa reunustavalta kadulta suunnistaen sitä pitkin takaisin keskustaa kohti. Satama-altaan puolella niemeä oli parkissa pari ökyjahtia ja mietimme mahtoivatko ne olla venäläisten oligarkkien internoitua omaisuutta. Niemen sataman puoli on vilkas turistialue täynnä ravintoloita ja kauppoja. Niemen tyvessä oli myös markkinakojujen rypäs, jonka ”keskusaukiona” oli läntti tekonurmea ja kukkivia tekopuita.
Suunnistimme takaisin keskustaan ja katedraalille, jossa olimme yrittäneet pistäytyä ennen lounasta. Silloin se oli kuitenkin suljettuna turisteilta oletettavasti messun takia. Liityimme parikymmentämetrisen jonon jatkoksi ja liput ostettuamme pääsimme sisään. Renesanssityylistä katedraalia rakennettiin 1500-luvun alkupuolelta 1700-luvun loppupuolelle. Nina ihmetteli outoa uloketta kirkkokuorolaisten istuinten alla, johon Juha murjaisi, että olisiko siellä pelastusliivit.
Katedraali
Tullessamme ulos katedraalista olivat pilvet hälventyneet ja ilta-aurinko paistoi jälleen niin, että mielellään hakeuduimme varjoisalle puolelle katua kuljeskellessamme keskustan vilinässä ilman erityistä päämäärää. Näimme myös korttelien mittaisen jonon, joten oli ihan pakko seurata minne se johti. Surrealistisen pitkä jono päättyi Picasso-museon ovelle. Nina shoppaili muutamissa liikkeissä Juhan odotellessa ulkona – paitsi Massimo Duttilla, josta löytyi ihan aviomiesparkiksi tarkoitettu sohvaryhmä. Ennen paluuta hotellille kävimme vielä nassuttamassa herkulliset jäätelöt edellispäivänä löytämästämme kioskista.
