Muurien sisällä

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat ,

Muuten niin ystävällisestä kaupungista löytyi agressioitakin. Suihkupää hyökkäsi Juhan kimppuun varoittamatta johtuen suihkutangon korkeuslukitsimen puutteesta. Vain ylpeys kolhittuna laskeuduimme aamiaiselle. Koska meillä ei ollut tämän kaupungin jälkeen mitään kohteita valittuna, niin päätimme käyttää aamupäivää suunnitteluun. Aamiaisen jälkeen Juha haki koneen ja saimme alakerran kahvilassa hyvin toimivan yhteyden.

Olimme jo illalla suunnitelleet osan paluureitin loppupäästä ja aamulla jatkoimme Rothenburgista eteenpäin. Kävimme läpi eri vaihtoehtoja ja huomasimme sekä hinnoista että saatavuudesta, että eteläisessä Saksassa oli sesonki alkamassa. Päätimme kurvata kohti Ranskaa ja varasimme muutamia paikkoja eteenpäin. Koneen akku lopahti sopivasti lounasaikaan mennessä, joten veimme sen latautumaan. Siivooja oli jo käynyt huoneessamme ja täysin käsittämättömästi viikannut kosteina kuivumaan levittämämme pyyhkeet pinoon!?

Rothenburg tuntuu mainostavan itseään joulukaupunkina. Nina oli aivan innoissaan löytäessään heti joulukaupan. Mesta oli todellakin pullollaan kaikkea kyseiseen sesonkiin enemmän tai vähemmän liittyvää kamaa. Nälkä kurni kuitenkin jo sen verran, että Ninan sai suostuteltua ulos kaupasta kohtuuajassa.

Heti kulman takaa löytyi pieni terassiravintola. Liitutauluun kirjoitettu päivän erikoisten lista näytti sen verran tuhdilta tavaralta, että istahdimme pöytään hiukan empien. Tarkkasilmäinen nuori isäntä osasi kysyä meiltä heti – hyvällä englannilla – haluaisimmeko ehkä jotain kevyempää lounasta. Hän ehdotti yhteistä sekasalaattiannosta, jossa olisi myös perunasalaattia ja makkaroita. Annos tuli nopeasti ja oli todella runsas sekä maukas. Nuoren isännän kielitaito kävi ilmi hänen keskustellessaan sujuvasti italiaksi viereisen pöydän asiakkaiden kanssa.

Masut täynnä lähdimme kiertelemään vanhaa kaupunkia. Kävimme linnapuistossa, josta on mahtavat näköalat yli rotkomaisen, mutta vehreän jokilaakson. Läheisen hotellin pihapuutarhassa nautimme kupposet ja testasimme paikallisen erikoisuuden eli ”lumipallon”. Valitsimme suklaakuorrutetun version. Se oli onnistunut valinta sillä ilman suklaata miehen nyrkin kokoinen kovahko taikinasyherö ei olisi maistunut oikein miltään.

Poikkesimme vastapäisessä Fransiskaanisessa kirkossa, jossa roudarit olivat virittelemässä mikrofoneja, kovaäänisiä ja miksauspöytää ilmeisesti jotain konserttia varten. Kaverit uurastivat ääneti, mutta heidän seurueeseensa kuuluvat naiset kälättivät varsin epäkirkkomaisesti keskellä salia. Varoen kompuroimasta johtoihin kävimme kuvaamassa kirkon erikoisen mustaa puuta olevan alttarikaapin.

Seuraavakin kohde oli kirkko, joskin kertaluokkaa suurempi goottilainen Pyhä Jaakob. Pienellä pääsymaksulla olisi saanut käydä jossain näyttelytilassakin, mutta tyydyimme katsastamaan mahtavankokoisen kirkkosalin ja hienon alttarin. Ninan kohdelistalla oli seuraavana vanhan luostarin keittiötila, joka on Euroopan vanhimpia säilyneitä kyökkejä. Samassa rakennuksessa on nykyisin myös sylkeä irroittava Reichstadtsmuseum eli vapaasti käännettynä ”keisarillisen kaupungin museo”. Koska olimme pulittaneet pääsymaksun, ravasimme sitten koko museon läpi, joskin melko reippaasti.

Maleksimme itseämme rasittamatta upean aurinkoisessa kelissä raatihuoneentorille, jonka reunasta löytyy – tietysti – joulumuseo. Se on mahtavankokoisen joulukaupan sisällä. Ostimme kassalta poletit, joilla pääsi kiertelemään museotilaan. Vaikka kaupassa kävi kova vilinä niin museon puolella saimme kierrellä kaksin tutustumassa todella tyhjentävästi joulunvieton historian läpikäyvään näyttelyyn. Palasimme kadulle suuren ja sokkeloisen kaupan läpi, jonka lukuisat ystävälliset naismyyjät tervehtivät kaupassa kulkijoita hymy herkässä. Juhalta alkoi tulla joulua jo korvistakin, joten palaaminen helteiselle kadulle tuntui melkein helpottavalta.

Palasimme hotellille pysähtyen vain koruliikkeessä, josta Nina osti ikkunassa näkemänsä ranneketjun. Jatkoimme hotellin alakerran kahvilassa aamulla akun loppumiseen keskeytynyttä reittisuunnittelua. Saatuamme varattua muutaman hotellin olikin jo aika lähteä etsimään illallista. Olimme käyneet vanhan keskustan sen verran hyvin jo läpi, että päätimme lähteä vilkaisemaan löytyisikö vastakkaisesta suunnasta sopivaa ravintolaa.

Käveltyämme kokonaiset 30 metriä näimme kyltin, jossa tarjottiin grilliruokaa niin paljon kun jaksaa senttiä vaille kymmenellä eurolla. Uteliaina seurasimme nuolta talon takapihalle, josta löysimme isännän häärimässä suuren grillin luona ja muutaman pöydän täynnä porukkaa. Juuri todettuamme paikan olevan täynnä vinkkasi lähimmän pyödän seurueessa istuva iäkäs rouva meille ja selitti, että he olivat juuri lähdössä. Kiitimme ja jäimme odottelemaan, mutta rouva jatkoi vinkkaamalla meidät istumaan pöytään napaten itselleen orvon tuolin.

Hieman hämmentyneinä istahdimme ja vastasimme muun pöytäseurueen tervehdyksiin. Rouvan seurana ollut pariskunta (naisten yhdennäköisyydestä päätellen rouvan tytär miehineen) selittivät meille auliisti miten hoitaa tilaaminen. Odotellessamme tarjoilijan tuloa tilataksemme juomat, pöytäseurueemme toivotti meille hauskaa iltaa ja poistui. Tilattuamme juomat juttelimme grillimestarin kanssa päätyen tilaamaan molemmille pihvit ja Juhalle lisäksi bratwurstin.

Söimme odotellessamme alkusalaattia valikoiden grillin vieressä olevasta buffetista mitä halusimme. Tämän ravintolan sauerkraut eli hapankaali oli aivan valtavan hyvää. Hetken kuluttua isäntä vinkkasi Juhalle makkaran olevan valmis ja tipautti lautaselle kaksi bratwurstia. Juhan epäröivään ilmeeseen hän vastasi elehtien tyyliin ”kyllä sinä jaksat”. Bratwurst oli niin hyvää, että makkaroista melko vähän perustava Nina auttoi Juhaa annoksen kanssa. Pihvit valmistuivat myös ja ne oli todella asiantuntevasti grillattu mehukkaan läpikypsiksi polttamatta pintaa. Joimme iltakupposet hotellimme kahvilan ulkoterassilla ollen lopetellessamme viimeiset asiakkaat ennen kahvilan sulkeutumista.