Apenniinit

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat ,

Aamiaisella oli vilskettä. Villa Elisa on ilmeisen suosittu ja syystäkin. Kaikki toimi hyvin ja henkilökunta on todella ystävällistä.

Olimme alunperin suunnitelleet reitin kulkevan Cinque Terren läpi. Päivän sääennuste lupasi edelleen kolmenkympin lukemia. Meitä ei todellakaan innostanut ajatus patikoida ajovermeissä vuoristoisissa pikkukylissä, jonne perille saavat ajaa vain asukkaat. Päätimme suunnistaa maisemareittiä illan hotellille ja pitää lepopäivän tehoturismista.

GPS sai ohjeet etsiä reitin Apenniinien vuoriston kautta. Ajelimme upeita, joskin vaihtelevan kuntoisia, mutkateitä metsäisessä vuoristomaisemassa. Pidimme lounastauon keskellä-ei-mitään bongaamassamme pikku tienvarsiravintolassa.

Arviolta kuuttakymppiä kolkutteleva isäntä tervehti meitä iloisesti ja istahdimme pikku terassille. Hetken kuluttua hän tuli vesipullojen kanssa ja kysyi: ”Water?” Valitsimme kuplavettä ja nautimme raikkaan viilentävästä tuulenvireestä.

Isäntä putkahti jälleen ulos ja kyseli mitä haluaisimme syödä. Hänen tarjoamistaan vaihtoehdoista päädyimme spagetti bologneseen. Ensin tulivat lautaset ja sitten reipas kulhollinen pastaa. Tyhjensimme koko kulhollisen vaikka vähemmälläkin olisi pärjännyt. Ruoka oli sitä aitoa oikeaa paikallista ja hyvää.

Seuraavaksi isäntä tupsahti paikalle salaattikulhon kanssa ilman, että olimme maininneet siitä mitään. Salaatti ja tomaatit olivat melko varmasti itse kasvatettuja. Joimme vielä hyvät espressot. Tämä lounas oli yksi koko reissun levollisimmista hetkistä.

Apenniinien maisemia

Jatkoimme kiemurtelua rinteillä ja laaksoissa käyden päivän aikana korkeimmillaan 830 metrissä. Hotellimme ei ollut aivan gepsiin tallennetussa kohdassa ja vietimme hetken pienen kerrostalon pihassa pikku villakoiran räkytyksen kohteena.

Saavuttuamme oikeaan paikkaan respa kertoi, että meidät oli siirretty toiseen hotelliin, koska heillä oli sähköt poikki. Maksaisimme toki vain saman hinnan kuin varauksessamme luki. Hetken kuluttua vanhempi herra lähti autolla opastamaan meitä toiseen majoittamoon. Loppumatkasta tie nousi kukkulalle melkein kuin Como-järven hotellissamme sillä erotuksella, että tämä tie oli paljon huonommassa kunnossa.

Päädyimme hotelli Dei Gallon pihalle, josta laakson yli avautuvaa vuoristoista näköalaa ei voi moittia. Saattajamme selitti hotellin ikkunasta tervehtineelle miehelle meistä ja Nina kävi kirjaamassa meidät sisään. Saimme huoneen, jonka viisto katto laskeutuu niin matalalle, että Ninakin kolautti päänsä useasti. Iltapäivälehden aukeaman kokoisesta ikkunasta näkisi vuorille – polvistuen.

Ylärinteellä sijainnin lisäksi plussaa oli huoneisiin asti kuuluva ja hyvin toimiva netti. Miinusta oli kökkiminen istuma-ammeessa suihkussa. Niitti siihen, ettemme tulisi takaisin tuli siitä, että toisen lakanan saaminen peitoksi (joka oli onnistunut kaikkialla muualla ongelmitta) olisi maksanut 10 euroa!

Lepäilimme ja surffailimme kunnes ravintola aukesi. Söimme ihan kelvollisen illallisen katsellen auringonlaskun varjon etenemistä maiseman ylitse.