Aamiaisen aikaan oli hiukan pilviäkin ja ehdimme jo toivoa viileämpää päivää. Lähtiessämme hotellilta aurinko paistoi kuitenkin jo kirkkaalta taivaalta. Käväisimme Ducatin tehtaan vieressä olevassa mototarvikekaupassa toteamassa, että italialaiset kätöset ovat pohjoismaisia pienempiä. Juhalle ei löytynyt sopivia kuuman kelin touring-hanskoja.
GPS oli saanut ohjeet välttää maksullisia teitä ja reitti kulki todella kivoja pikkuteitä pois tasangolta. Nousimme Italian länsireunaa kulkevan vuorijonon yli parhaimmillaan lähes 800 metrin korkeuteen.
Pysähdyimme nähdessämme hedelmämyyjiä tien poskessa. Nina valitsi kuusi pientä aprikoosia ja tusinan kirsikan kokoisia keltaisia miniluumuja. Hänen ällistyksekseen koko setti maksoi 14 senttiä.
Seuraava pysähdys oli pienen kylän pasticceriassa. Konditoria oli niin pieni, että siinä oli vain kaksi baarituolia. Nina keräsi neljä pientä leivosta ja Juha yhden mansikkaleivoksen. Jopa konditorian nappiespresso kelpasi natuutettavien ollessa todella hyviä.
Laskeuduimme vuoriston toiselle puolelle huomattavasti nousua jyrkemmin. Matkalla oli jopa muutama serpentiinikin. Ajoimme Pistoian keskustan lähelle parkkiin ja lähdimme kävellen etsimään varsinaista keskustaa läpi kapeiden kujien.
Meillä ollut Pistoian kartta oli niin pieni, että suunnistus oli melko haasteellista. Kiersimme yhden korttelin turhaan luullen suuren kupolin kuuluvan katedraalille. Juha kytki puhelimestaankin paikannuksen päälle, mutta parhaiten meitä avusti paikallinen mies osoittaen meidät oikeaan suuntaan. Pistoian keskusaukio ei todellakaan ole isojen katujen risteysalue kuten monessa muussa kaupungissa.
Kuvattuamme tarpeeksi palasimme takaisin pikku kujalle, jossa olimme nähneet mukavan näköisen pikku ravintolan. Istuimme kapealla kujalla olevan terassin pöytään. Ruokalista oli tussilla käsin kirjoitetusta paperista otettu huono valokopio. Vanhan miestarjoilijan avustamana tilasimme molemmille rapupastat.
Olimme saapuneet aivan loistavaan aikaan. Seuraaville yrittäjille kerrottiin jo ravintolan olevan menossa kiinni. Ruoka tuli melko nopeasti ja oli paras rapupasta mitä kumpikaan meistä on ikinä syönyt. Tagliatellessakin maistui rapu vahvasti ja scampeja oli annoksessa reilusti. Myös tomaatinpalasissa maistui kunnolla auringossa kypsynyt maku, jollaista ei koskaan Suomessa koe.
Nautimme vielä kupposet. Huojennushuoneeseen mennessään Nina huomasi ravintolan sisäänpäin avoimessa ovessa Michelinin punaiset pallerot kuudelta eri vuodelta kaikkien muiden ylistystarrojen joukossa. Olimme jälleen osuneet aivan huippupaikkaan pelkällä tuurilla.
Tyytyväisinä palasimme mopolle ja hurautimme jäljellä olleen viidentoista kilometrin matkan Montecatini Termeen. Hotelli Da Vinci löytyi helposti ja fijer sai parkkipaikan sisäpihalta. Huoneemme oli ihan toimiva ja moderni luottokortin tyyppistä avainta myöten. Jopa ”Älä häiritse” kytketään päälle painonapilla huoneen sisältä. Miinuksena oli, ettei huonetta oltu imuroitu edellisen asukkaan jäljiltä ja suihkukopissa ei ollut lainkaan ovea.
Helteestä höyryävä Juha kävi pikasuihkussa ennen kuin lähdimme etsimään kylpyläkaupungista sellaista laitosta, jossa pääsisi lillumaan hoitaviin vesiin. Ensimmäinen yritys oli vain hoitoja tarjoava paikka, mutta saimme sieltä ohjeet seuraavaan paikkaan.
Terme Redi löytyi helposti ja lunastimme itsellemme tunnin allashuoneessa. Parikymmentämetrisessä altaassa ei ollut kuin muutama henkilö. Juha rentoutui altaan reunasta roikkuen ja kävi pari kertaa hierovan vesisuihkun alla. Nina harrasti vesijuoksua ja -jumppaa. Palasimme virkistyneinä hotellille.
Istuskelimme hotellin mukavassa aulatilassa siemallen kahvia ja surffaillen koneillamme hotellin langattomassa verkossa, joka ei yllä huoneisiin saakka. Taustalla soi tuttua 80-luvun musiikkia soittava radioasema.
Myöhemmin teimme kävelyretken pikkukaupungin upeimman kylpylän ympäri – ja vain ympäri. Tarkoituksemme oli ollut vain napsia kuvia, mutta sisälle ei päässyt mistään. Paikassa oli myöhemmin ohjelmassa tangoiltamat ja niitä ennen olivat portit tiukasti kiinni.
Palasimme siksakkia takaisin hotellia kohti kulkien matkalla läpi torikojumaisen kujan, jossa oli myynnissä tavanomaisten nahkatuotteiden ja vaatteiden lisäksi mitä ihmeellisintä krääsää. Söimme illallista ravintolassa lähellä hotelliamme. Ei ollut mikään yllätys, etteivät pastamme yltäneet lounaamme tasolla, mutta ne olivat silti aivan kelvolliset.
Palasimme hotellille ja jatkoimme istuskelua, kahvittelua ja surffailua kasarimusiikin tahdissa aulassa.
Upeaa lorvailua!