Siena

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat ,

Aamiainen oli B&B-paikkojen parhaimmistoa. Juha nautti erityisesti kunnolla keitetystä hyvästä kahvista. Kanssamme samaan aikaan kävi syömässä vain yksi iäkkäämpi rouva. Päivä oli jälleen aurinkoinen, mutta kuumuutta lievitti mukavasti raikas tuuli.

Kävelimme kohti keskustaa pysähtyen ensin Basilica Caterina San Domenicossa, jossa Sienan suojeluspyhimys Katariina Sienalainen vietti suuren osan elämästään. Hänet haudattiin Roomaan, mutta hänen henkinen opettajansa lähetti myöhemmin salaa hänen päänsä kotikaupunkiin. Pyhyydestä huolimatta kallo on kokenut kovia ensin tulipalossa ja myöhemmin juhlakulkueesta sen napanneet varkaat tipauttivat sen katuun. Nyt se on tiukasti alttarilla ristikon takana kuin vankilassa.

Kiemurtelimme keskusaukiota kohti kapeita ja kaarevia katuja. Saavuttuamme meillä olleen pienen ydinkeskustaa kuvaavan kartan alueelle aloimme seurata siihen piirrettyä kävelyreittisuositusta. Sienan keskusaukio Piazza del Campo on valtavan D-kirjaimen muotoinen rinnetontti, joka laskeutuu joka suunnasta D:n suoran osan keskelle Palazzo Publicon eteen kuin suihkukopin lattia viemäriaukkoa kohti.

Aukiolla pidetään joka vuosi heinäkuun toisena ja elokuun 16. päivänä legendaarinen keskiajalta periytyvä hevoskilpailu Palio. Siinä kilpailee kymmenen ratsastajaa ilman satulaa sekarotuisilla hevosilla kolme kierrosta aukion ympäri. Joka kisaa varten aukion reunalle tehdään rata hiekasta, mullasta ja vulkaanisesta tuhkasta.

Kisan säännöt eivät ole aivan tavanomaiset. Kymmenen mukana olijaa edustavat kukin yhtä 17 kaupunginosasta. Edellisvuonna ulkopuolelle jääneet ovat seuraavana automaattisesti mukana ja kolme paikkaa arvotaan. Voittaja on itse asiassa kaupunginosaa edustava hevonen – ei ratsastaja. Itse kisa kestää noin 75 sekuntia, mutta seremonioineen koko touhu on kuin formulaviikonloppu. Voittanut kaupunginosa saa retosteluoikeuden lisäksi käsinkirjaillun silkkiliinan (palion), jota paikalliset kutsuvat kotoisasti nimellä ”rätti”.

Kesäisenä sunnuntaina aukiota kiersivät tuhannet turistit. Italia oli selvästi vähemmistökieli. Suositusreitti kulki siksakkia aukion lähikorttelien seassa. Yksi kierros vei meidät kukkulan reunalla olevalle Piazza del Mercatolle eli kauppatorille, jossa oli nyt kirpputori. Kiertelimme hetken katsellen pöytien tarjontaa. Hommassa oli melko ammattimainen maku, koska lähes kaikissa tavaroissa oli hintalaput eikä tinkimisvaraa tuntunut olevan.

Palattuamme keskusaukiolle kurkkasimme Palazzon Publicon eli kaupungintalon sisäpihalle. Torniin emme halunneet kiivetä eikä museon kiertäminen houkutellut. Sen sijaan jäätelö houkutteli. Joimme espressot ja söimme tötterölliset samana aamuna pelkistä luonnollisista aineksista tehtyä jäätelöä, jollaista Suomesta ei saa mistään.

Juhalla oli buffi pään suojana, mutta Ninalle päätimme hankkia edullisen hellehatun, jollaisia oli lähes kaikilla turisteilla. Aukion reunalla olevasta krääsäkioskista löytyi yllättävän tyylikäs leveälierinen päähine suojaamaan auringon poltteelta. Nousimme todella hitaasti ylös seuraavaa katua. Hitaus ei johtunut kadun jyrkkyydestä vaan laukkuliikkeiden määrästä. Tällä kertaa ei kuitenkaan uusia pussukoita lähtenyt mukaan.

Pizzicheria de Miccoli on ollut Suomen TV:ssäkin. Menimme herkkukauppaan sisälle ja ostimme viiksekkäältä omistajalta kinkkujuustopatongit välipalaksi. Kaverin päässä keikkui hänen tavaramerkkinään värikkäästi kuvioitu suuri kokinhattua muistuttava baskeri. Kuvaa emme saaneet, koska kaupassa ei saanut kuvata. Mussutimme valtavista leivistä sen minkä jaksoimme istuskellen läheisen pankkiautomaattikopin varjoisilla portailla.

Seuraavaksi putkahdimme katedraaliaukiolle. Duomo di Siena on taideteos jo ulkoisestikin yhdistellen ranskalaista goottia klassiseen romaneskiin, mutta erityisen siitä tekee vaalean ja tumman marmorin vuorottelu. Pienoismalliin tarvitsisi vain valkoisia ja mustia legopalikoita.

Lippukassan jono oli lyhyehkö ja eteni nopeasti. Tottakai jokaiseen ulko-ovesta kuljettavaan osaan rakennusta oli oma lippu. Yhteislippu tuli halvemmaksi kuin meitä kiinnostavien osien summa erillisinä. (Vinkki: muuhun sisältöön nähden suhteettomasti hinnoitellun kryptan voi jättää väliin ja säästää puolet lipun hinnasta.)

Duomo on sisältä niin täynnä yksityiskohtia, että taidehistoriaa tuntematonkin voisi viettää siellä päiviä. Kirkon ovella oleva kyltti kieltää kuvaamisen, mutta sisäpuolella on luovutettu ja kielletään vain salaman ja kolmijalan käyttö. Kameroiden ääni oli kuin sirkkojen siritystä ja kohteita riitti kirkon valtavan koon takia.

Jopa lattia on täynnä kuvia, mutta turistimääristä johtuen suurin osa on suojattu paria loppysyksyn kuukautta lukuunottamatta, jolloin lippuhintakin tuplataan. Kiertelimme aikamme ihmettelemässä, ihailemassa ja kuvaamassa.

Seuraavaksi kävimme kryptassa, jonka antia olivat Johannes Kastajan oikean käden säilyttämistä varten tehty – yllättävän tökeröä työtä oleva – laatikko, yksi hieno taulu ja lasiset kurkistusluukut lattiassa, joista näki kuoppia kivessä. Katsoimme toisiimme ihmetellen ”tässäkö tämä oli”.

Jyrkkien portaiden alapäässä Duomon ja kryptankin alapuolella oleva Battistero eli kastekirkko on taas pieni taideaarre. Sekin on täynnä freskoja ja duomoa uudempana osa pikku kirkon veistotaiteesta edustaa jo esi-renesanssia.

Patikointi jatkui taas keskusaukion tuntumaan, jossa istahdimme gelateriaan espressoille ja jäätelölle. Nina tilasi meille myös vettä, mutta sitä tarjoilija ei tuonut. Lähtiessämme se kyllä yritettiin maksattaa.

Läheisen liikkeen ikkunassa oli kivannäköinen kesämekko. Liikkeen sisältä se löytyi vielä paremman värisenä ja oikean kokoisena. Tyylikäs mekko jäi Ninan päälle samantien ja oma toppi sekä caprit pakattiin kassiin.

Suositusreitti kiersi sopivasti takaisin hotellimme suuntaan. Massu kertoi, että olisi syytä natuuttaa muutakin kuin jäätelöä, joten aloimme etsiskellä ravintolaa paikallisittain liian aikaisin. Kulutimme hiukan aikaa vierailulla Pyhän Katariinan syntymäkotiin, jossa on nykyisin pieni kappeli, kirkko sekä museo. Kurkistimme molempiin pyhättöihin jättäen museon väliin.

Jyrkässä ylämäessä oleva ravintola oli kutsuvasti auki, mutta tarjolla oli vain liemiruokaa, koska keittiö aukeaisi vasta tunnin päästä. Jatkoimme kiertelyä kunnes kohdalle osui Ristorante Vitti. Syötyämme keskitason alittavat pastat meiltä yritettiin ihan pokkana laskuttaa myös salaatti, jota ei koskaan tuotu. Myös tarjolla olleen italialaisen oluen valmistajat olivat käyneet Budweiserin opissa, joten Juhan mielestä ravintolan nimen viimeisen kirjaimen olisi voinut muuttaa.

Joimme jälkiruokakahvit läheisessä kuppilassa, josta Nina löysi ilokseen myös pari hedelmää mukaan hotellille. Vietimme loppuillan huoneessamme käyden läpi edellispäivien kuvasaalista.

2 kommenttia artikkeliin ”Siena”

  1. Kuten laskutusyrityksistä huomaatte olette lähestymässä eteläosaa.

Kommentointi on suljettu.