Päivän ensimmäinen kohde oli vinkki valasretkellä tapaamaltamme pariskunnalta. Olimme varanneet edellispäivänä liput FlyOver Iceland -esitykseen. Reitti satamaan alkoi tulla melko tutuksi, koska kohde sijaitseen valasmuseon vieressä.
Matkalla Klaus ja Satu poimivat leipomosta evääksi kanelipullat, joiden koko osoittautui liian suureksi nautittavaksi kerralla varsinkaan heti aamiaisen jälkeen. Olimme paikalla sopivasti ennen varaamaamme aikaa.
Ennen esitystä 40 osallistujaa kerättiin seisomaan neljään jonoon lattiaan piirrettyjen palleroiden päälle. Sitten siirryttiin yhdessä jonossa kapeita käytäviä huoneeseen, jonka yhden seinän täytti video vanhan puumajan sisätiloista. Jakauduimme takaisin neljään jonoon.
Hetken kuluttua videolla majaan astui iso parrakas mies sulkien vihaisen talvisen viiman ulkopuolelle. Kaveri kertoili Islannin historiasta ja kansanluonteesta jonkin aikaa ennen kuin toivotti meille hyvää matkaa ja poistui majasta. Sitten kaksi jonoa ohjattiin vasemmasta ovesta ja kaksi oikeasta. Päädyimme vastakkaisille puolille pyöreää aitausta, jonka keskellä lattiaan heijastettiin videota. Ympyrän yläpuolella roikkui nurinpäin olevan tipan muotoinen parimetrinen mobile, jossa oli erikokoisia pintoja.
Videoesitys koostui lattialla tapahtuvasta sisällöstä liittyen Islannin maaperän muokkautumiseen, luontoon ja eläimistöön. Mobileen heijastettiin toista videota ja sen pinnat liikkuivat muuttaen kokonaisuuden muotoa riippuen esitettävästä asiasta. Kertojana toimi animoitu trollimummo.
Tämän osion jälkeen oli lyhyt turvallisuusvideo ennen siirtymistä varsinaiseen asiaan. Kahden jonon verran porukkaa ohjattiin portaita pitkin ylätasolle ja kaksi jonoa täytti alemmalla tasolla olevat kaksi vierekkäistä penkkiriviä, joten lennolla on vain eturivin paikkoja. Kun kaikille oli turvavyöt kiinni, niin henkilökunta poistui, kävelytasanteen turvakaide kaatui pois tieltä ja valot sammuivat.
Tunsimme penkkirivin liikkuvan eteenpäin ja videon alkaessa istuimme tyhjän päällä katsellen näkökentän täyttävää puolipallon muotoista valkokangasta. Lensimme ensin läpi pilven, jonka kosteus tuntui pieninä kylminä pisaroina kosteuttajien suihkauttaessa vesiharson penkkirivistön ylle. Penkit liikkuivat kuin simulaattorissa luoden erittäin realistisen tunteen sulavasta lentämisestä kaarrellen sekä nousten yli huippujen että pudottautumisesta laaksoihin.
Toteutukseen kuului kosteuden lisäksi tuoksuja kukkiviltä niityiltä ja höyryäviltä laavakentiltä. Myös vuodenajat käytiin läpi, mutta onneksi ilman lämpötilavaihtelua. Islannin luonto oli toki pääosassa. Näimme aivan huikeita maisemia perspektiivistä, jota ei pääsisi oikeasti kokemaan ilman hillittömän paksua lompakkoa.
Esitys kesti kokonaisuudessa rellun puoli tuntia, josta varsinaista lentoaikaa oli reilut kahdeksan minuuttia. Homma oli ehdottomasti sen vajaan neljänkympin lipun hinnan arvoinen. Lähdimme palaamaan keskustaa kohti erinomaisen iloisina saamastamme vinkistä.
Etsimme uuden reitin takaisinpäin. Sen varrelle osui katolinen kirkko, jonka edustalla oli yksi monista näkemistämme oudoista pronssihahmoista, joita on ympäri kaupunkia. Tämän pää painuksissa olevan naishahmon läpäisi kaksi lasilevyä ristin muodossa. Meille symboliikka tuntui enemmän kauhuleffamaiselta kuin uskonnolliselta.
Kirkkosali
Kuljimme läpi alueen, jossa on useita lähetystöjä. Aivan ensimmäinen bongaamamme oli Suomen. Laskeuduimme Reykjavikurtjörn-lammen rantaan ja pienen lintubongauksen jälkeen menimme linnunjätösten koristelemaa siltaa pitkin kaupungintaloon. Siellä on esillä pienoismalli Islannista, jonka maanpinnan muotoja on hiukan ylikorostettu paremman käsityksen antamiseksi saaren eri osien luonnon erilaisuudesta.
Sitten olikin jo aika etsiä lounasta. Palasimme ”kotikadullemme”, koska siellä on keskustan suurin ravintolakeskittymä. Solon Bistron listalta löytyi kaikille sopivaa. Klaus ja Nina valitsivat kissakalaa, Satu kanasnitzelin ja Juha burgerin, jonka mehukas pihvi oli yksi parhaista koskaan. Myös muut olivat tyytyväisiä valintoihinsa. Kahvit nautimme Mokka-nimisessä kahvilassa, jonka sisustus on peräisin 50-luvulta.
Palasimme hotellille pikku tauolle, jonka jälkeen suunnistimme täsmälleen vastakkaiseen suuntaan kuin kaikki aiemman kohteemme. Patikoimme reilun parin kilometrin päässä olevaan Laugardaslaug-uimalaan, jossa testasimme eri lämpötiloissa olevia altaita. Juha huijasi Sadun työntämään varpaansa 8-asteiseen vilvoittelualtaaseen. Yli 40-asteisissa emme käyneet nilkkaa syvemmällä. Suosikiksi nousi 38-asteinen, jossa vietimme suurimman osan ajasta lukuunottamatta lyhyttä visiittiä 40-asteiseen merivesialtaaseen.
