Wartburg

Mäkihyppytalon (hotellin nimi suomeksi) aamiainen oli ihan kelvollinen. Lähdimme liikkeelle harmaaseen aamuun ja GPS pikkutiemoodissa suuntasimme kohti etelää.

Ylitimme pohjoisen Hartzin vuoriston nautiskellen metsäisistä mutkateistä. Heti kukkuloilta laskeuduttuamme alkoi vaihtelevan harmaa taivas tuottaa sadetta. Tihkun tasainen kiihtyminen sai Juhan pysähtymään Wertherin kylässä sadeasujen pukemista varten. Sade toki loppui tyystin kilometrin verran kylän loppukyltin jälkeen. Ajelimme kuitenkin jonkin aikaa sadevermeet päällä, kunnes Nina bongasi tien vierestä mansikanmuotoisen kioskin. Pysähdyimme kuoriutumaan sadevehkeistä ja söimme kopallisen kioskista ostamiamme mansikoita.

Päivän pääkohde oli Wartburgin linna. Pysähdyimme ensin linnakukkulan juurella olevaan Eisenachin kaupunkiin. Parkkeerasimme aivan vanhan keskusaukion tuntumaan ja teimme pienen kierroksen vanhan keskustan vilkkailla kävelykaduilla. Päätimme syödä lounaan ennen nousua linnalle. Keskusaukion reunassa olevan kuppilan kesäinen scampisalaatti oli todella hyvää ja sen mukana tuli lämpimiä valkosipulilla maustettuja patonkisiivuja, jotka olivat aivan taivaallisia. Juha tilasi niitä lisää. Söimme vielä jälkiruoaksi jääelötötteröt kahvikupposten kanssa.

Aurinko putkahti näkyville ajellessamme ylös linnavuoren serpentiiniä. Parkkipaikka on kymmeniä metrejä linnasta – alaspäin. Puuskutimme ylös jyrkkää rinnettä kiemurtelevaa kävelytietä ajovarusteet päällä säässä, joka oli sopivasti pamahtanut täydeksi helteeksi. Perillä ylhäällä pari litraa keventynyt Juha kävi ostamassa liput englanninkieliselle opaskierrokselle. Meillä oli sopivasti vartti aikaa puuskuttaa ennen oppaan saapumista.

Opas oli kolmekymppinen nainen, joka puhui sujuvasti englantia vaikkakin saksalaisella aksentilla. Hän kertoi erittäin asiantuntevasti ja yllätykseksemme myös erittäin humoristisesti linnan tuhatvuotisen historian pääkohdat. Suurin osa noin kolmenkymmenen hengen kuulijakunnasta oli amerikkalaisia opettajia tutustumismatkalla Saksan historiaan, jossa juuri Warburgin linnalla on keskeinen rooli.

Wartburgin linnan perusti Ludwig Loikkaaja, joka sai lisänimensä paettuaan vankilasta hyppäämällä tyrmänsä ikkunasta jokeen. Pakomatkallaan hän tykästyi tuohon vuoreen ja tarinan mukaan sanoi: ”Odota vuori viel’ on päälläsi linna.” Siitä nimi Wartburg (Odotuslinna). Kaveria ei haitannut, ettei hän omistanut kyseistä kukkulaa. Hän kuljetutti paikalle kotikonnuiltaan saaveittain maata, joka levitettiin vuoren harjalle ennen rakennustöiden aloittamista. Sitten hän ylipuhui 12 ritaria vannomaan keisarin edessä, että oli rakentanut omalle maalleen ja sai siten pitää tönönsä.

Hänen jälkeläisensä Ludwig IV viihtyi haarniskassa ja kuolikin ristiretkillä. Sitä ennen hän oli ehtinyt laajentaa perheen valtapiiriä ja linnaa sekä mennä fiksusti naimisiin unkarilaisen kuninkaantyttären kanssa, joka oli sukua itse keisarille. Itse Ludwig ei tosin valinnut morsiantaan, joka esiteltiin hänelle molempien ollessa noin nelivuotiaita. He kasvoivat yhdessä Wartburgissa ja 14-vuotiaana solmittu liitto oli erittäin onnellinen.

Vaimo Elisabeth oli oikeasti hyväntekeväisyyttä harjoittava kuninkaallinen. Hän toimi – monien aatelisten harmiksi – köyhien sairaanhoitajana ja vei heille ruokaa linnan yltäkylläisyydestä. Miehensä kuoltua hän ei muuta tehnytkään ja menehtyi itsekin korkeassa 24 vuoden iässä. Hänen maineensa oli kuitenkin niin vahva, että paavi kanonisoi hänet pyhimykseksi neljässä kuukaudessa – ennätys sekin.

Muita linnassa vaikuttaneita oli muun muassa Martti Luther, joka oli siellä paavin vihaa paossa naulattuaan teesinsä kirkkonsa oveen. Kymmenen kuukautta kestäneen vierailunsa aikana hän käänsi saksaksi koko Uuden testamentin. Jo sinänsä melkoisen suorituksen nostaa uskomattomaksi se, ettei siihen aikaan ollut yhteistä saksankieltä. Martti koosti murresekamelskasta yhtenäisen kielen ja hänen Uusi testamenttinsa oli maailman ensimmäinen bestseller.

Lisäksi linnassa on viettänyt aikaa myös Johann Wolfgang von Goethe, jonka esitteli idean avata linna yleisölle. Linnassa on myös pidetty ensimmäinen saksalaisen tasavaltalaisuuden ideologiaa pohtiva yliopistojen oppilaskuntien kokous. Oppilaskuntien lippussa oli mustaa ja punaista sekä kultaisia lehviä – siitä on otettu värit nykyiseen Saksan lippuun.

Tunnin mittainen sujuva esitys eteni samalla kuin me etenimme linnan huoneissa ja saleissa. Valtaisa historia-annos vilisi muitakin saksalaisia kuuluisuuksia Wagneria myöten. Aika meni todella nopeasti ja tuntui kuin olisi katsonut hyvän elokuvan. Ennen paluuta parkkipaikalle istahdimme vielä linnan vieressä olevaan terassikuppilaan. Nina söi välipalaksi tomaattikeiton. Juha tyytyi nestetankkaukseen – vain vedellä.

Jatkoimme matkaa Thüringerin metsäisen vuoriston sydämeen ja kiemurtelimme upeita sekä suurimmaksi osaksi hyväkuntoisia mutkateitä. Ninan luontoretken havaintona oli kettu. Olimme varanneet huoneen Frauenwaldin kylässä olevasta Drei Kronen -hotellista. Paikka on tyypillinen gasthaus, joskin huoneita on enemmän. Pyörä sai parkkipaikan autotallista.

Kävimme illallisella gaststuben puolella. Ruoka oli paikallista ja hyvää. Päivän pituus alkoi jo tuntua. Nina nukahti melkein heti huoneeseen päästyämme ja Juhakin luovutti nukahdettuaan kahdesti matkakertomusta aloittaessaan.