Markkinapäivä

Aamu oli edellispäivää kirkkaampi enteillen lämmintä päivää. Aamiaisella kanssamme oli ranskankielinen pariskunta sekä oletettavasti äiti ja tytär, joille touhukas emäntämme puhui hollantia.

Aamutoimien jälkeen ajoimme jälleen bussilla keskustaan, jossa suunnistimme t’Zandin aukion lauantaimarkkinoille. Matkalla poikkesimme ensin St-Salvatorkathedralissa, joka on Bruggen pääkatedraali ja kuuluisa mustanpuhuvista uruistaan. Turistien pörrääminen oli rajoitettu lähelle ulko-ovea, koska kirkossa oli menossa hääseremonia.

Pidimme vielä kahvitauon pienessä patisseriessa ennen markkina-aukiota. Harhailimme jonkin aikaa katsellen tarjontaa, jota riitti koruista aina grillattuihin kanoihin. Markkinat jatkuivat aukion länsireunalta lähtevää katua pitkin seuraavalle aukiolle. Kadun alkupäässä näytti kuin TV-shopin rekka olisi levinnyt pitkin kadunvartta. Kaikki kojut tyrkyttivät jotain TV:stä tuttuja härpäkkeitä.

Seuraava tori oli selvästi varattu kukkien myyjille ja ruokatavaroille. Ostimme pienen rasiallisen suuria vadelmia, jotka mussutimme torilla kulkiessamme. Muutama torimyyjä huudahteli kovaan ääneen tarjouksiaan houkutellen porukkaa tiskeilleen. Suomalaisena tuntui oudolta nähdä vielä eläviä kanoja ja ankkoja häkeittäin. Varsinkin yhden ankan äänekäs yritys karata häkkiä peittävän vanerilevyn raosta tuntui hiukan ahdistavalta.

Markkina-alueen nähtyämme päätimme nauttia lounasta. Valitsimme t’Zandin lukuisista vierekkäin olevista ravintoloista ’t Pallieterken, joka on toisella puolella katua mielestämme harvinaisen rumasta konserttitalosta. Nina tilasi scampisalaatin ja Juha padallisen keitettyjä simpukoita. Maittavan askartelutuokion jälkeen joimme vielä kahvit.

Lähdimme seuramaan Ninan kopioiman opaskirjan kartan mukaista suositeltua kävelyreittiä. Se kulki todella kauniin 1300-luvun sairaalakorttelin St-Janshospitaalin läpi. Pienen kanaalin ylittävä kapea silta oli ruuhkaisampi turisteista kuin Mannerheimintie arkineljältä autoista. Kanaalimuuriin nojaillen nautimme aiemmin ostetut mansikat ennen poistumista sairaalan puistosta.

Sairaalan viereisessä korttelissa on Groeningemuseum, jossa pistäydyimme katselemassa Bruggen taidehistorian läpileikkausta. Museossa on kaupungissa vaikuttaneiden hollantilaisten ja belgialaisten taiteilijoiden töitä kuudensadan vuoden ajalta. Meitä kiinnostivat lähinnä vanhat mestarit, jotka kehittivät öljyvärien käytön huippuunsa 1400-luvulta alkaen. Tällöin taiteilijat eivät vielä kiinnittäneet huomiota ihmisruumiin oikeisiin mittasuhteisiin. Teokset olivat teknisesti loistavia, mutta näyttivät muuten rankoilta photoshop-mokilta.

Kauniilla Dijverin kanaalinreunakadulla törmäsimme jälleen markkinakojuihin. Täällä oli tarjolla enemmän artisaanituotteita ja ostimme kotiin taivaankappaleita kuvaavan riippukoristeen. Jatkoimme kierrosta Burgin aukiolle ja sieltä olikin enää lyhyt kadunpätkä kierroksemme loppuun Marktin keskusaukiolle, jossa palkitsimme itsemme Häagen Dazs -jäätelöillä.

Juha oli sopinut aiemmin, että tapaisimme belgialaisystävämme Siggyn illallisen merkeissä lauantai-iltana. Tarkkaa aikaa ei ollut lyöty lukkoon, joten haahuilimme jonkin aikaa keskustan kaduilla miettien mitä tehdä ennen illallista. Etsimme hetken suklaapuotia – Bruggessä sellaisen löytymiseen menee yleensä alle kaksi minuuttia. Ensimmäisessä kohdallemme osuneessa törmäsimme sen verran virkamiesmäiseen ja tuotteitaan kunnioittamattomaan myyjään, että kävelimme ulos ostamatta mitään.

Seuraava suklaapuoti Dumon olikin sitten täysosuma. Ninaa palvellut iäkäs rouva kysyi mistä olimme ja vastauksen kuultuaan kaivoi esiin vanhan Ilta-Sanomien lehtileikkeen, jossa hänen puotinsa esiteltiin otsikolla ”Maailman suklaapääkaupunki Brugge”. Rouvan poika on puodin suklaamestari ja tekee siellä myytävät tuotteet. Rouva näki ikkunasta Ninan maistelevan ostamiaan kolmea konvehtia puodin ulkopuolella ja tuli ulos kysymään mitä Nina piti hankinnoistaan. Ystävällinen täti oli yhtä hymyä Ninan kerrottua totuudenmukaisesti nauttineensa niistä suuresti.

Samaan aikaan Juha ja Siggy olivat tekstiviestein sopineet tapaamisen ajan ja paikan, joten meille jäi aikaa ajaa bussilla majapaikkaan lepäämään hetkeksi helteisen päivän kierroksen päätteeksi. Ensimmäistä kertaa pääsimme huoneeseemme touhukasta emäntäämme näkemättä.

Olimme sopineet tapaamispaikaksi kämppäämme lähimpänä olevan Bistro Du Pharen, josta olimme ensimmäisenä iltana yrittäneet turhaan saada ruokaa. Päästyämme paikalle oli Siggy jo odottamassa ja sydämellisten tervehdysten jälkeen siirryimme ravintolan puolelle. Saimme ikkunapöydän todella kauniilla näköalalla viereiselle kanaalille.

Illalliseksi Nina nautti carpaccioa, Siggy söi pippuripihvin ja Juha kokeili ensimmäistä kertaa eläessään miltä kenguru maistuu. Ruoka oli erinomaisen hyvää. Jälkiruoaksi – pari tuntia myöhemmin – Nina otti bistron oman tulkinnan Romanovin mansikoista, Siggy söi jäätelöä pähkinöillä ja Juha suklaamoussen. Vaihdoimme Siggyn kanssa kuulumisia yli kolmen tunnin ajan ja tarjoilun hitaus ei vaivannut meitä lainkaan vaan päinvastoin antoi aikaa jutella rauhassa.