Hyödynsimme Finnlinesin uutta tarjoilurytmiä, jossa ei ole erikseen aamiaista ja lounasta vaan brunssi. Nukuimme pitkään ja menimme ruokailemaan vasta puolenpäivän aikoihin. Tarjonta oli jälleen hyvää ja monipuolista. Tarjoiluhenkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus ansaitsee myös erityisen maininnan.
Nauttiessamme kiireettömästi katsellen aurinkoiselle merelle saapui viereiseen pöytään energisen oloinen nuori nainen. Häntä seurasi tuskaisen hitaasti astellen nuori mies, joka istahti huokaisten tuolilleen. Nainen toi kaverin eteen lautasellisen ruokaa ja alkoi reippaasti popsia omaa annostaan. Kaveri nojaili hetken päätä käsiinsä ilmeisen itse aiheutetun heikon olon kourissa ja poistui sitten koskematta ruokaansa. Tyttö kohautti olkapäitään ja jatkoi ruokailuaan häiriintymättä. Meitä huvitti ajatus siitä, miten tyttöystävän pirteys varmasti rassasi kaveria muun huonon olon lisäksi.
Palattuamme hyttiin kuulutettiin, että brunssia tarjoillaan vielä puolen tunnin ajan. Olimme erittäin kiitollisia siitä, ettei ruokailun alkamisesta oltu ilmoitettu aamulla. Laivan kuulutusjärjestelmä oli säädetty niin kovalle, että se herättäisi kuolleetkin. Sormet korvissa odotimme nelikielisen kuulutuksen loppumista kykenemättä hiljentämään sitä, koska missään ei ole tarjolla voluuminappia. Ehkäpä äänenvoimakkuus oli säädetty huomioimaan laivalla olleet vanhusryhmät.
Vietimme muutaman tunnin loungessa. Nina kävi läpi matkailukirjoista ottamiaan kopioita ja teki muistiinpanoja reitillemme osuvista mielenkiintoisista kohteista. Hän myös haki meille jäätelöt ja kahvit. Matkaoppaiden selaamisen lomassa Nina piti myös pienen joogasession lepuuttaakseen selkäänsä. Juha katseli läppäriltään vanhoja sumoturnauksia.
Illallisella juttelimme viereisessä pöydässä aterioivan suomalaisen motoristipariskunnan kanssa kertoillen vuorotellen hauskoja sattumuksia reissuiltamme. Pariskunta oli tällä kertaa vain viikon reissulla, koska olivat myöhemmin menossa tuttaviensa kanssa Porin Jazz -festivaaleille.
Illallisen jälkeen lepäilimme hytissä, kunnes laiva saapui Travemündeen. Odotellessamme kerrosaulassa autokannen avautumista juttelimme vielä samaisen pariskunnan kanssa. Autokannelle päästyämme pakkasimme tavarat pyörään. Jonon alkaessa purkautua ulos annoimme muiden moottoripyörien mennä edeltä ennen kuin kokeilimme käynnistää. FJR pärähti käyntiin virkeästi kuin kyseenalaistaen huolemme.
Kello oli jo yli puoli kymmenen ja aurinko oli juuri laskemassa kauniin poutaisessa säässä. Ajelimme hämärtyvässä illassa ensin moottoritietä ja sitten pikkuteitä 72 kilometriä Bad Bramstedtin kylään. Reissun ensimmäinen majapaikka oli Mercure Hotel Köhlerhof. Hotelli on seudun korkein rakennus ja sen katolla oleva punainen teksti loisti kuin majakka kilometrien päähän yön pimeydessä.
Majoituttuamme Juha purki kuvat kameroiden muistikorteilta ja Nina purki turhautumisensa yli vuorokauden mittaisesta nettikatveesta. Hotellin maksullinen netti oli kuitenkin niin hidas, että Juha päätti luopua ajatuksesta julkaista kuvia ja matkastooreja. Ilta venyi pitkälti maanantain puolelle ennen kuin maltoimme käydä yöpuulle.
