Laivaan juuri ja juuri

Aamu oli niin kiireetön, että Ninalle jäi hyvää aikaa lepattaa ennen lähtöä kohti satamaa. Aurinkoisen ja liki helteisen sään saatellessa ajelimme Herttoniemenrantaan Thalassaan lounaalle. Tuulinen sää harmaantui ruokaillessamme ja hetken tuli reippaasti vettä 45-asteen kulmassa.

Joimme vielä kaikessa rauhassa (melko karmeat) kahvit ja odottelimme sateen lakkaamista. Taivaalla oli edelleen reilusti harmaaita pilviä, joten vedimme sadevermeet päälle. Tietysti heti saatuamme ähistyä releet päälle, tuli aurinko esille. Loppumatkan satamaan paistoi koko ajan ja loputkin harmaat pilvet hälvenivät.

Saavuimme aivan sopivasti check-in-ajan alkaessa. Vaihdoimme muutaman sanan edessämme olleen sveitsiläisen motiristin kanssa ennen kuin jono alkoi liikkua. Tökimme eteenpäin harvaksiltaan sammuttaen koneen aina jonon pysähtyessä, kunnes – FJR ei enää käynnistynyt. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin mopon kieltäytyessä totaalisesti starttaamasta. Sveitsiläismotoristi totesi lakonisesti: ”Kuulostaa tutulta – akku loppu.”

Ystävällisen satamatyöntekijän avustukselle kokeilimme vetää mopoa käyntiin. Täyskatteisen ja isolla pleksillä varustetun pyörän vetäminen olikin temppu sinänsä. Juha nosti pleksin yläasentoonsa ja otti sen alitse vetoköyden vasempaan käteen eli samaan, jolla käytetään kytkintä. Kaveri osasi vetää hyvin, mutta tiukka suora nelonen ei pärähtänyt käyntiin edes suuri vaihde silmässä. Onneksi kuitenkin kahden yrityksen jälkeen startti suostui sen verran yhteistyöhön, että kone käynnistyi.

Sitten Juha ajeli hetken kahdeksikkoa odotusalueella saadakseen varausta akkuun. Onneksi lastaus alkoi melko nopeasti ja ajoimme letkan mukana laivaan. Puolitoista kilometriä satama-aluetta ja kaksi rankkasti nousevaa ramppia laivaan olisikin voinut osoittautua mahdottomaksi työntäen. Helpottuneina parkkeerasimme mopon paikalleen ja kiinnittäminen sujui tottuneen nopeasti. Juha ehti avustaa sveitsiläismotoristiakin moponsa sitomisessa.

Sen verran hikinen urakka oli, että hyttiin päästyämme Juha kävi suihkussa. Virkistäytyneinä lähdimme istuskelemaan kahvilaan. Juha otti läppärin mukaan ja puhelimen verkkoyhteyden kautta surffasi etsimässä Yamahan huoltoliikkeitä ensimmäisen yöpymispaikkamme lähistöltä. Samalla katselimme kahvilan ikkunasta kuinka ulkona tuli hetkittäin vettä aivan kaatamalla.

Selvästi huomasi kuinka paljon suuremmat markkinat ovat Keski-Euroopassa. Sadan kilometrin säteellä ensimmäisestä kohteestamme löytyi 14 mahdollista liikettä. Kirjasimme talteen kolmen lähimmän yhteystiedot, jotta voisimme yrittää saada jostain niistä apua maanantaina. Sitä ennen olisi kaksi jännittävää käynnistystä – ensin laivassa ja sitten maanantaina ensimmäisessä majapaikassamme.

Olimme myös kokeilleet laivan käytävillä mainostettua WLAN-verkkoyhteyttä. Sitten, kun se lukuisten yritysten jälkeen suostui kytkeytymään, ei linjalla kyllä liikkunut mitään. Hytissä oleva langallinen yhteys ei toiminut senkään vertaa. Henkilökunnalta kysyttäessä kehotettiin valittamaan varustamon konttorille kuten hekin olivat tehneet tuloksetta. Finnlinesin taloudelliset vaikeudet ja kilpailun puute alkavat näkyä valitettavan selvästi.

Illallinen oli kuitenkin monipuolinen ja maukas kuten ennenkin. Ainoa pikku harmi oli bussilastillinen saksalaisia vanhuksia jostain pystymetsästä, jossa hyviä tapoja ei tunneta lainkaan. He änkesivät jonojen ohitse mistä tahansa välistä kurkotellen välittämättä lainkaan kiltisti jonottaneiden heihin luomista mulkaisuista ja sanallisista kommenteista. Sää merellä oli aurinkoinen ja Suomen rannikko lipui hiljalleen ohitsemme horisontissa nautiskellessamme kiireettömästi pöytien antimia.

Jouduimme pidättelemään hymyä, kun matkalla hyttiin hissistä astui ulos lyhyt ja pönäkkä mies, jonka ainoa asuste oli vyötäisille kietaistu pyyhe. Kädessään hänellä oli muovikassillinen oletettavasti oluttölkkejä. Hytissä pohdimme jonkin aikaa mahdollisia suunnitelmien muutoksia, mikäli pyörän huoltaminen aiheuttaisi viiveitä aikatauluumme. Kävimme aikaisin levolle.