Aamu oli pilvipoutainen. Kaikkialla näkyi öisen sateen jälkiä. Vuorien syleilyssä oleva Killarney on kuulemma paikka, jossa sataa eniten koko Irlannissa.
Matkamme suuntautui etelään. Nousu ylittämään vuoret oli pitkin aivan maagista mutkatietä. Pysähdyimme Ladies View -näköalapaikalla. Siitä on valtavan hieno näköala laaksoon vuorten välissä. Nimensä paikka on saanut siitä, että kuningatar Victorian hovineidot ihastuivat näkymään.
Lähtö Killarneysta
Ladies View
Kiemurtelu jatkui käytännössä koko matkan, koska jatkuvasti joko laskeuduimme laaksoon tai nousimme vuorille. Sade ei osannut päättää – välillä ei satanut ja välillä vettä tuli varsin antoisasti.
Ajoimme suoraan Glengarriffin ahtaaseen venesatamaan, josta saimme aivan tuurilla juuri vapautuvan parkkipaikan. Jouduimme kuitenkin odottelemaan paikkaan ajamista, kun laiturilta purkautui pysäköityjä busseja kohti vähintään yhden vanhainkodin verran melko iäkästä porukkaa.
Ostimme liput yhteysveneeseen, joka kulkee Garinish Island -puutarhasaarelle. Koska gaeli on 2022 alusta yksi EU:n virallisista kielistä, niin sanottakoon saaren nimi oikein: Ilnacullin
Seuraava paatti saapui saarelta ja siitä purkautui – hitaasti – täyden bussilastin verran lisää eläkeläisiä. Veneen koon huomioiden homma alkoi näyttää jo sirkuksen klovniauton tyhjentämiseltä. Kun vuoromme tuli astua veneeseen, niin Juha kysyi kiinnitysköydessä roikkuvalta nuorelta mieheltä riittääkö ikämme saarelle menemiseen.
Parlamentin jäsen John Annan Bryce osti saaren vuonna 1910 Brittien sotaministeriöltä ja palkkasi ystävänsä arkkitehti Harold Peton suunnittelemaan sinne rakennuksia ja puutarhan. Se ehdittiin toteuttaa olennaisilta osin ennen ensimmäisen maailmasodan puhkeamista. Päästyämme saarelle sää muuttui aurinkoiseksi.
Vuonna 1925 saari avattiin yleisölle varojen keräämiseksi Brycen kuoltua ja varakkuuden huvettua. Brucen leski palkkasi 1928 skottipuutarhuri Murdo Mackenzien, jonka liki 50 vuotta kestäneessä hoidossa myrskyissä kärsinyt puutarha nousi nykyiseen kukoistukseensa. Suojaisassa lahdessa olevalla saarella oleva leuto mikroilmasto on mahdollistanut useiden eksoottistenkin kasvien menestymisen.
Kierrettyämme pienen saaren kohteet pidimme ensin evästauon italialaisessa puutarhassa olevan rakennuksen suojaisalla terassilla. Sitten siirryimme odottelemaan yhteysvenettä ja joimme vielä kupposet saaren kahvilassa.
Palattuamme ajoimme venesatamasta Glengarriffin kylän läpäisevälle päätielle. Pysäköimme ja lähdimme etsimään lounasta. Katselimme markkinakojua Quillsin villamyymälän vieressä ja päätimme ottaa lounaan fish and chips -kojusta, koska se mainosti myös gluteenitonta vaihtoehtoa. Ninan mielestä annos olikin paras koskaan kyseistä lajia.
Matka jatkui länteen ulos kylästä. Yllätykseksemme käännyimme pois päätieltä reilun kilometrin ennen seuraavaa majapaikkaamme. Yhden auton mentävä ja ruohoa keskellä kasvava soratie ei oikein vakuuttanut, mutta sitkeästi sitä seuraten päädyimme Mossie’s B&B:n pysäköintialueelle.
Siisti talo sijaitsi hyvin hoidetulla tontilla. Ovikello toi paikalle ystävällisen nuoren naisen, joka toivotti meidät tervetulleeksi, esitteli talon yleiset tilat ja ohjasi meidät huoneeseemme. Heti näki, että B&B:tä ylläpitävä nuoripari on panostanut paikan kauneuteen.
Langaton netti toimi ainoastaan alakerran julkisissa tiloissa, joten pienen lepotauon jälkeen asetuimme oleskeluhuoneeseen laitteinemme. Talon isäntä Matti tuli myös esittäytymään ja juttelimme jonkin aikaa mukavan kaverin kanssa. Saksalaissyntyinen mies on saanut nimensä äitinsä ihailemalta suomalaiselta mäkihyppääjältä.