Esslingen – Ehenbichl

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat , , ,

Päivän tarkoitus oli siirtyä Alppien tuntumaan eikä matkaa ollut paljon. Nukuimme rauhassa pitkään – ja hiukan ylikin, mutta ehdimme aamiaiselle. Syötyämme pakkailimme kaikessa rauhassa ja lähdimme helteeseen paahtumaan puoli yhdentoista aikoihin.

GPS oli pikkutiemoodissa, mutta vei meidät silti kaksikaistaiselle B10-moottoritielle. Näytössä näkyi myös toinen tie kulkemassa samaan suuntaan, joten päätimme olla ovelia ja siirtyä sinne antaen GPS:n laskea reittiä uudelleen. Rangaistus tuli heti muutaman kilometrin jälkeen. Pyörimme pikkukaupungin osittain kävelykatuja olevan keskustan läpi aikamme, kunnes luovutimme ja seurasimme laitteen ohjeita ulos kaupungista palaten kiltisti B10:lle.

Pidimme tankkaustauon sekä pyörälle että matkalaisille. Tauon jälkeen moottoritieltä piti ajaa pois – siis kaikkien. Tie näytti jatkuvan aivan normaalisti, mutta ajamaan pääsi vain yksikaistaiseen poistumisramppiin. Kyse ei ollut mistään väliaikaisjärjestelystä, koska GPS:kin tiesi, ettei moottoritietä pääse jatkamaan. Viereinen tie B466 on tyypillinen uneliaiden pikkukylien helminauha, mutta hetken ajelimme aivan upeassa metsämaisemassa ennen kuin putkahdimme takaisin B10:lle.

Juuri ennen Ulmia motari kapeni tietöiden takia ja liikenne puuroutui täysin. Juha splittaili hetkittäin varsin kapeistakin rakosista, joten matkantekomme eteni selvästi kotiloilla kulkijoita ripeämmin. Saksassa ainoat tien tukkijat ovat niitä, jotka eivät katso peileihin. Kaikki muut, erityisesti kuorma-autot ja jopa rekatkin antavat tilaa mahdollisuuksiensa mukaan. Ulmin ruuhkista selviydyttyämme matka jatkui mukavaa pikkutietä ja aloimme etsiskellä lounaspaikkaa.

Uneliaiden kylien gasthausitkin ovat yleensä kiinni, mutta Dietenheimissa meitä onnisti Gasthaus Rosessa. Istahdimme jo terassin seinustan pöytään, mutta ajovarusteemme nähnyt ystävällinen emäntä ehdotti meille toista pöytää, johon kävi pieni tuulenvire helteisessä säässä. Nautimme todella maukkaat lohikeitot sekä sen mitä jaksoimme valtaisista salaateista. Auringossa seisoneen pyörän lämpömittari näytti 36 astetta. Päätimme antaa GPS:n valita meille nopeimman reitin perille.

Muutaman kilometrin päästä nousimmekin A7-moottoritielle, jota puhalsimme tasaisen rauhallista tahtia koko matkan Itävallan puolelle saakka. Noin kuutisenkymmentä kilometriä ennen Itävaltaa nousivat Alpit näkyville horisonttiin. Samalla moottoripyörien suhteellinen osuus tielläliikkujista kymmenkertaistui. Heti Itävallan puolella pysähdyimme huoltoasemalle ostamaan tieverotarran, joka pitää laittaa ajoneuvoon näkyville. Pysäköimme rakennuksen varjoon toisen suomalaisen motoristipariskunnan viereen. Juttelimme hetken vaihtaen matkakokemuksia.

Meillä olikin enää lyhyt pyrähdys perille Alppien juurella olevaan Ehenbichlin kylään Reutten pikkukaupungin kyljessä. Pysähdyimme yhden talon eteen arpomaan mikä rakennuksista on Ginterhof eli kohdemajatalomme. Talosta putkahti heti rouva kysymään: ”Are you from Finland?” – ”Yes” – ”Then you are in the right place.”

Erittäin ystävällinen rouva opasti meidät ensin todella kotoisaan huoneeseemme ja sitten käveli Juhan kanssa läheiselle ladolle näyttämään suojaisan parkkipaikan mopolle. Meille näytettiin myös aamiaishuone, jossa saisimme kahvia kotiuduttuamme. Huoneessamme oli kaikki laitettu todella kauniisti. Pöydällä oli englanniksi käsinkirjoitettu henkilökohtainen tervetulotoivotus sydämenmuotoisella paperilapulla sekä pieni snapsipullo ja kaksi lasia. Sängyn päällä oli kokoelma tyynyjä aseteltuna nurkat pystyyn saaden sen näyttämään Alppien pienoismallilta. Peitot oli taiteltu toisiaan koskettavien sydänten muotoisiksi.

Virkistäydyimme pikasuihkuilla ennen siirtymistä alakertaan nauttimaan luvatut kahvit. Kahvi oli todella hyvää ja nautimme sen kanssa myös herkullista kakkua. Kaikki perheenjäsenet tulivat vuorotellen esittäytymään. Jutellessamme vanhan isännän kanssa tuli Alppien yli raju ukonilma, joita kuulemma oli ollut jo jonkin aikaa joka päivä jopa useita päivässä. Vettä tuli hetken välkkeen ja jyrinän saattelemina. Me onnittelimme itseämme nopean reitin valinnasta. Ukkonen meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin. Yritettyämme tuloksetta saada nettiyhteyttä toimimaan läppäreillämme kävimme läpi kertynyttä kuvasaldoa.

Rauhallisen tuokion jälkeen yritimme vielä huoneessammekin saada yhteyksiä edelleen epäonnistuen. Juha avasi hetkeksi kännykällä yhteydet saadaksemme olennaisimmat asiat tehtyä. Päätimme lähteä etsimään illallista. Rouva ja vanha isäntä suosittelivat meille läheistä Hotel Maximiliania. Kävelimme jo loppuneen sateen raikastamassa säässä vajaan sadan metrin matkan hotellille kuvaten samalla meitä ympäröiviä jylhiä maisemia.

Hotellin ravintolassa meille osoitettiin pöytä, mutta ennen kuin ehdimme ottaa askeltakaan eteemme ilmestyi siistissä puvussa lyhyt mies. Selvästi Downin oireyhtymää sairastava mies toivotti meille molemmille kätellen hyvää iltaa ja poistui välittömästi. Tarjoilija odotti vieressä tämän ilmeisesti talon tapoihin kuuluvan rituaalin päättymistä ennen kuin opasti meidät pöytäämme. Ruokalistalla oli niin paljon herkulliselta kuulostavia vaihtoehtoja, että päätöksenteossa meni hetki. Samalla laajensimme saksankielen ruokasanastoamme, koska menussa oli tekstit myös englanniksi.

Päädymme kumpikin nauttimaan kevyehköt pastat, joskin erilaiset. Odotellessamme ruokiamme meitä viihdytti ulkoterassilla istuva miesjoukko, joka yltyi laulamaan. Se ei ollut mitään humalaista örinää vaan porukka lauloi kansanlauluja kuin kuoro konsanaan. Terassilla oli myös suuri motoristiporukka, jonka ajoi vauhdilla sisätiloihin uusi voimakas ukkoskuuro. Vettä tuli niin rajusti, että terassin markiisit piti vetää kiinni, jotteivat ne rikkoutuisi veden painosta. Seinän vierellä suojassa istuneet sitkeimmät kuorolaiset jäivät edelleen ulos uhmaamaan vedenpaisumusta.

Ruokamme olivat saapuneet samaan aikaan ukkoskuuron kanssa. Ei ole lainkaan ikävää toistaa, että ruoka oli aivan valtavan hyvää. Päätimme jättää kaffet tilaamatta, koska ne eivät kuitenkaan pärjäisi majatalomme tarjonnalle. Annoskoko oli myös sen verran reipas, ettei ollut enää tilaa jälkiruoille. Palvelu oli ollut mukavan ripeää, mutta laskun saaminen osoittautui haasteeksi. Kun kolmelle eri tarjoilijalle esitetty pyyntö ei tuottanut tulosta, nousimme marssiaksemme tiskille. Silloin yksi tarjoilijoista hälytti emännän paikalle. Tämä pahoitteli kovasti, koska oli luullut meidän oleva hotellin vieraita. Maksettuamme mietiskelimme, että minkähän huoneen piikkin se olisi mennyt, jos olisimme vain kävelleet ulos.

Ukkonen oli taas jo menossa kaukana poispäin. Kävelimme raikkaassa ja mukavan viileässä säässä pienen kierroksen kylässä. Isoa kierrosta siellä ei voisi tehdäkään. Ihaillessamme maisemia kuului jostain katkelmina nahkahousuorkesterin soitantaa. Luulimme ensin jonkun pitävän radiota kovalla, mutta sitten näimme poppoon parinsadan metrin päässä niityllä harjoittelemassa ihan tavallisissa vaatteissa – ei nahkahousuja.

Ollessamme jo huoneessamme, kuulimme jälleen orkesterin soittoa, joka lähestyi voimistuen. Hetken kuluttua porukka kulki hanhenmarssia ikkunamme ohitse umpah-umpah-musiikin tahdissa. Ehenbichl on aivan hillittömän hauska kylä – meistä ainakin. Jopa nettikin alkoi yhtäkkiä toimia Juhan kirjoitellessa päivän tapahtumista.

2 thoughts on “Esslingen – Ehenbichl”

  1. Kiitokset hauskojen kokemusten ja upeiden maisemien välittämisestä Suomeen.
    Puhumattakaan, että jostain syystä tulee tarve kurkistaa, mitähän naposteltavaa löytyisi,,,,,,,,,

  2. Olemme käymässä Stadissa helteisen viikon päätteeksi. Selaamme saapuneen postin, saunomme ja luemme mielenkiintoista matkakertomustanne ensimmäisen viikon osalta. Viikon kuluttua saamme varmasti lisää nautinnollisia hetkiä matkanne varrelta.
    Terveisin Eero ja Monica

Kommentointi on suljettu.