Täällä menee Maine

Julkaistu Avainsanat ,

Vinkki: Poistuessasi ranskalaisesta pikkukaupungista noudata mieluummin ”Toutes directions” (Kaikki suunnat) -tienviittaa kuin GPS:n ehdotusta. Tietöistä ja suljetusta pikkukadusta johtuen teimme pienen kiertoajelun Le Mansin reunan pientaloalueella ennen isomman poistumistien löytymistä.

Päivämatkamme oli vain noin 90 kilometriä Angersiin, koska halusimme ehtiä katsella reissun ensimmäistä Loiren laakson kaupunkia koko iltapäivän. Pysähdyimme tankkaamaan sekä mopoa että helteessä paahtuvia matkalaisia noin puolimatkassa maksumotaria.

Levähdysalueen parkkipaikalla viereemme pysähtyi ranskalainen perhe, jonka suloinen pikkupoika katseli moottoripyörää kiinnostuneena ja meitä aivan valtavan ujona. Juha sanoi englanniksi hänen äidilleen, että haluaisiko poika istahtaa satulaan. Äiti kiitteli ja sai helposti pikkupojan ylipuhuttua ja nostettua istumaan kuskin paikalle. Poika oli niin valtavan ujo, että vaikka istui selvästi mielellään mopon päällä, niin ei uskaltanut sanoa mitään eikä edes katsoa Juhaa kohti.

Päräytimme loppumatkan Angersiin reippaasti tuulettomassa kelissä ja teimme myös ennen hotellia pikku siksakin, koska Juha ei ensi yrittämällä kääntynyt pihakadulle vastoin kiellettyä käännöstä. Hotel Du Mail on hurmaava vanha talo, jonka kauniilta sisäpihalta mopo sai paikan puun varjosta. Korkea ja ranskalaiseksi tilava huoneemme oli mukavan viileä ilman ilmastointiakin.

Lähdimme ripeästi liikkeelle, koska lounasaika oli loppupuolella. Saimme todella ystävälliseltä henkilökunnalta lounasravintolavinkin ja suuntasimme läheisessä puistossa olevaan Restaurant Le Mail -terassiravintolaan. Sekä Ninan italialainen mozzarella-kinkku-salaatti että Juhan salaatti savustetulla ankalla olivat valtavan hyviä.

Ruokailtuamme ja nesteytettyämme lähdimme virkistyneinä seuraamaan keskustan karttaan merkittyä kävelyreittisuositusta. Ensimmäinen hidaste ei ollut merkittynä kartalla, mutta Nina ei päässyt pistäytymättä ohi suklaapuodista. Sitten ihastelimme ohimennen entisen luostarin tornia.

Sen jälkeen olikin pääkohteemme vuoro. Angersin keskiaikainen linna seisoo korkealla töyräällä Maine-joen rannalla. Linna oli aikanaan portti Loiren laaksoon, mutta strategisen merkityksen kadottua sitä on muokattu rauhanomaisempiin tarkoituksiin, rakennuksia on purettu sekä alkuperäisen sisäänkäynnin linnoite on purettu kaupunkisuunnittelun tieltä.

Linnan tähtinähtävyys on yhteensä sata metriä pitkä seinävaate, joka kertoo Ilmestyskirjan mukaisen maailmanlopun tarinan yksityiskohtaisesti. Esittelyhallin eteistilassa pyörii monikielinen videoesitys, joka auttaa ymmärtämään valtaisan työn sisältöä ja symboliikkaa. Nyt suojaavan hämärässä nähtävissä oleva ja jo melko haalistunut teos on varmasti ollut aivan fantastinen alkuperäisväreissään.

Kiertelimme linnan piha-alueita ja nesteytimme jälleen linnan terassikahvilassa. Kiipesimme myös muureille katselemaan maisemia ja muurin päällä olevaa viinitarhaa ja puutarhaa. Linnasta lähdettyämme jatkoimme suositusreittiä, joka vei läpi vanhojen katujen katedraalin edustalle.

Lähestyessämme katedraaliaukiota kuului läheisestä talosta niin eläimellistä huutoa, että oli kuin joku olisi ollut inkvisition kourissa. Jos olisimme löytäneet jostain poliisin, olisimme usuttaneet heidät taloon tutkimaan huutamisen syytä. Virkavaltaa ei kuitenkaan näkynyt lähimaillakaan ja huutokin vaimeni kovaääniseksi kiroiluksi.

Kävimme sisällä ihailemassa goottilaista katedraalia. Sitten reitti jatkui ohi Aatamin talon, jonka erikoinen väritys ja upeat puukoristelut ovat 1500-luvulta. Kävelykierros oli päätöksessään sopivasti illallisajan tuntumassa. Suunnistimme ihmisvilinän suuntaan päätyen mukavannäköiselle aukiolle, jonka reunassa oli parikin ravintolaa.

Valitsimme ravintolan Le Pub, jossa Nina tilasi paellan ja Juha normandialaisen flamkuchenin. Ruoka oli hyvää, joskin Juhaa alkoi hiukan tökkiä yllättävän suuri määrä juustoa paistoksen pinnalla. Heineken auttoi siihen jonkin verran.

Palasimme hotellille auringon laskiessa. Ostimme matkalla pari pulloa vettä McDonaldsilta, koska emme löytäneet mistään tavallista ruokakauppaa. Illalla yritimme turhaan saada päivän kertomuksia julkaistua hotellin hyödyttömän surkealla nettiyhteydellä.

One thought on “Täällä menee Maine”

  1. Kun olemme juuri tulleet maalta ja ajo väsyttää, nostan olematonta hattuani
    teidän jaksamiselle. Ahmikaa näkymiä ja kokemuksia riemurinnoin. Nukahtaminen
    ajon aikana ei ole kovin suositeltavaa.

Kommentointi on suljettu.