Sovittuun aikaan aamukahdeksalta isäntämme toi meille aamiaisen ostoskorissa. Se oli varsinainen runsauden sarvi sisältäen erilaisia leipiä mukaanlukien – Juhan suureksi iloksi – kaksi lämmintä croissanttia. Niiden lisäksi oli leikkeleitä, muroja, hilloja ja jogurtteja.
Edellisestä aamusta viisastuneena olimme ostaneet murukahvia, koska pienten majapaikkojen kahvitarjonta tarkoitti hirveää lietettä tekeviä Nespresso-koneita. Nautimme loistavan aamiaisen kaikessa rauhassa ennen kuin pakkasimme kimpsumme ja kampsumme.
Ensimmäinen etappi reissun lyhimpänä ajopäivänä oli läheisessä Hoge Veluwe -kansallispuistossa sijaitseva Kröller-Müller -taidemuseo. Teollisuuspohatan perijätär Helene Kröller-Müller oli ensimmäisiä eurooppalaisia naispuolisia taiteen kerääjiä. Yhdessä niinikään rikkaan aviomiehensä kanssa hän perusti mainitun puistoalueen säätiön ja lahjoitti lähes 12 tuhannen taideteoksen kokoelmansa Hollannin valtiolle ehdolla, että kansallispuistoon rakennetaan taidemuseo kokoelmalle.
Helenen suosikkimaalari oli Vincent Van Gogh ja hänen tuotantonsa on kokoelman kulmakivi. Helene hankki kaikki käsiinsä saamat ja ostettavissa olevat Van Goghin maalaukset ja piirrokset. Kröller-Müller -museolla onkin laajin Van Gogh -kokoelma heti taiteilijan nimeä kantavan museon jälkeen. Lisäksi kokoelmassa on lukuisia muiden taiteilijoiden post-modernistisia, impressionistisia, pointilistisia, abstrateja ja kubistisia töitä. Mukaan mahtuu muutama keskiaikainenkin maalaus, joista yhdessä Amor näyttää krapulaiselta pahoinpitelyn uhrilta.
Nautimme välipalaa museon kuppilassa ja vilkaisimme vielä veistospuolellekin, joista yhden salin modernit kehys- ja putkiviritelmät näyttivät Juhan mielestä koirien agility-radalta. Hänen oli myös vaikea nähdä taiteellisuutta lattian korottamisessa teräsritilällä, jonka päälle on asetettu makaamaan yksi pyöreä puupökkelö. Sen sijaan visuaalisesti fysiikan lakeja uhmaavasti vinossa seisova teräspalkki herätti uteliaisuutta toteustustavasta.
Taidepläjäyksen jälkeen ajelimme Sint Michielsgestel -nimiseen kylään, josta oli tullut puhetta edellisenä iltana isäntämme kanssa. Hän kysyi mihin menemme seuraavaksi ja vastaus toi hämmästyneen ilmeen kanssa toteamuksen ”Mutta eihän siellä ole mitään”. Meille siellä oli kuitenkin Hotel De Ruwenberg, jossa lepäisimme pari päivää ilman mitään sen ihmeempää ohjelmaa.
Navigaattori ohjasi meidät osoitteen perusteella ensin väärälle pikkukujalle, josta otimme tarkemman suuntiman kännykän kartalla. Seuraava kuja aukenikin sitten puiden reunustamaksi ajotieksi matalan, mutta laajan konferenssihotellin alueelle. Kotiuduttuamme Nina kävi lenkillä Juhan nauttiessa ripeästä nettiyhteydestä. Pistäydyimme myöhemmin vielä hotellin baarissa illallisella.
Hauska tuo kaksoispatsas. Tuli todella pläjäys taidetta, sulattelu ottanee aikaa. Halit ja ansaittua lepopäivää.